Stadin tumput.

"Stadin tumpuis on ihan  iisit figuurit. Värejäkin vaan kolme, eli tasan samat ku Stadin botski-vaakunas; sinine, valkone ja kullankeltane. Tumppujaki voi kätsysti duunaa bulimmiks tai snadimmiks, niinku handun mukaan, bonjaatsä?" Ohje: Suuri Käsityölehti 9/2007.

Luottokutojani Kaarina kutoi, teki samalla kahdet, että on vara valita. Ohjeen sain KristiinaS:ltä, kiitos molemmille!

Ihminen on julma ja hullu ihminen on peto...

...tuli nähtyä ja koettua torstaina. Kuten on tunnettua, en erityisesti pidä koirista ehkä siksi kun pelkään niitä. Ja muistattehan viimekevään ja kaatumiseni pyörällä kun koira oli kevyenliikenteenväylän toisessa laidassa ja taluttaja toisessa, välissä kireä fleksi;(
Mutta olen EHDOTTOMASTI sitä mieltä, että eläimiä on kohdeltava asiallisesti, jos ei pää kestä eläimen vilkkautta siitä on paras luopua.

Menimme Johanin kanssa, torstaina,  kävellen Rovaniemen markkinoille, meitä vastaan tuossa Kairatien ja Pohjolankadun risteyksessä tuli mies koiransa kanssa. Hän oli istuttanut koiran jalkojensa väliin, ja kun edellämme kulkenut mies tuli heidän kohdalleen koira liikahti, ja kliks sen koiran omistajan päässä naksahti. Se alkoi hakkaamaan ja huutamaan koiralleen, paiskasi koiran maahan, kuristi sitä, repi jaloista ja mikä pahinta nosti koiran noin puolentoista metrin korkeudelle ja hakkasi sitä päin lauta-aitaa, ja se toistui ainakin kolme kertaa.
Me hyppäsimme kadun toiselle puolelle, kuten muutkin. Pelkäsin sitä äijää se oli niin hirveän raivon vallassa. Ihmiset huusivat ja itkivät, joku nainen huusi autonsa takaa miehelle kirosanoja ja käski lopettaa.
Miehen eteen pysähtyi mies pyörätuolilla, hän selvästi sanoi tuolle koiranhakkajalle jotakin, olisiko sillä hakkaajalla tullut järki takaisin koska se lopetti ja lähti niin koira kuin äijäkin korvat luimussa jatkamaan matkaansa. Johan oli seurannut tilannetta silmä tarkkana, että kohdistaako koiramies vihaansa pyörätuolimieheen, sanoi, että olisi hypännyt kehiin jos niin olisi käynyt.

Otin kuvan miehestä ja koirasta, ja soitin hätäkeskukseen. Poliisi haki multa kuvan, mutta ei ainakaan silloin heti löytänyt kyseistä miestä.

En julkaise kuvaa blogissani enkä myöskään Facebookissa, turvallisuus ennen kaikkea. Kyseessä täytyi olla sairas ihminen jolla ei ole oikeutta pitää minkäänlaista eläintä.

"Turpaan sitä olisi pitänyt paukata, kyllä ne hullutkin tokenee kun turpaansa saa"

sanoi Eki.

Hiitolenkin hydrokopteri.

Aamulla pakkasta -12 astetta, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Johan liikehti siihen malliin, että hiihtämään oli lähdössä. No ei ihan aamusta, mutta meillä nuo tv:n urheilulähetykset rytmittävät toimia, kuten ulkoilua, ruokailua, kyläilyä jne. siis viimeistään kymmeneltä, sanoi.

Olin vakaasti päättänyt olla lähtemättä, mutta Jacques Cousteau-pipoa kutoessani tulinkin toisiin ajatuksiin. Olen joskus karvaasti kokenut, että jos ei syystä tai toisesta haluta lähteä, niin silloin on paras pysyä kotona. Ns. huono päivä tiedättehän: vastaan tulevasta autosta irtoaa kohdallasi rengas, poliisi valvoo nopeuksia, punttisalilla paino putoaa jalallesi jne. onhan näitä.

Mutta tämänpäiväiseen, minä siis lähdin hiihtämään tuttuun turvalliseen Mäntyvaaraan. Johan hiihtää omaa vauhtiaan ja 180 astetta toiseen suuntaan kuin minä, tietenkin nytkin, eihän hänelle satu koskaan mitään kummallista, elämä on tasaista jos ei mukaan lasketa hänen itse aiheuttamiaan havereita.

Ehdin hiihtää noin kaksisataa metriä kun kuulin lähestyvän, epämiellyttävän pörinän, katselin ihmeissäni ympärilleni  ja vilkaisinpa myös pääni päälle, ja siellä se oli: jokin jättiläishämähäkkiä muistuttava pörisevä otus. Poden lievää hämähäkkifobiaa, joka ilmenee huutona ja kirkumisena, enkä koskaan tapa hämähäkkejä. Jos olen yksin itseni armoilla pyydystän häkin rullallisella talouspaperia ja kiikutan ulos. Eläinsuojelijat voisivat kyllä olla sitä mieltä, että parempi olisi tappaa, kuolee se kumminkin tuosta käsittelystä.

Asiaan: tuo lentävä otus muistutti erehdyttävästi hämähäkkiä ja lensi aivan pääni päältä. Onnekseni se ei kuitenkaan törmännyt minuun vaan puuhun, tosin huonoin seurauksin, vain 'silmät' vilkutittavat kun se yritti suoristella siipiään. Uteliaisuuteni voitti kammon, ja kumarruin häkin puoleen; todeten sen jonkinlaiseksi kopteriksi. Kaivoin kännykän ja näpsin siitä kuvia samalla puhellen sille rauhoittavasti. Olin jo päässyt puheissani siihen, että kyselin otukselta mitä minun pitäisi sille tehdä, kun metsästä juosta puuskutti nuorehko, huonokuntoisen oloinen mies. Helpottuneena kopterinsa löytymisestä hän keräsi rippeet ja sanoi menettäneesä kopterin hallinnan, niin minäkin  asian ymmärsin, että hallinta oli menetetty koska kopteri makasi kyljellään männyn juuressa.

En tiedä kuvasiko ja nauhoittiko se vielä torsonakin, mutta jos, omistaja sai varmasti puheistani makeat naurut.

Omistaja kertoi hydrokopterinsa olleen kuvauslennolla, omaksi huvikseen kuulemma kuvaa, tosin en ihan ymmärrä miksi hiihtoladun seudulla. Mutta jospa hänellä on tutkimuskohteena eri-ikäiset, näköiset ja kokoiset hiihtäjät ja hiihtotyylit, Rovaniemellähän on yliopisto ja useita tiedekuntia.

Mutta tämän, läheltä piti tapauksen, jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että AINA pitää tehdä niin kuin tuntuu. Johan sanoi, että jos kopteri olisi törmännyt minuun siitä olisi saattanut seurata lääkärireissu. 

Loppu hyvin kaikki hyvin!

edit: ei se ole hydrokopteri vaan neli- tai helikopteri, ja joskus jopa  vaarallinen!

Ranneroikotin/kässäpussukka

KristiinaS arpoi bloginsa Kymmenvuotistaipaleen johdosta kolme ihanaa pöllöpussukkaa, ja arpaonni suosi minua, siitä KIITOS KristiinaS.
Tämä oli mulla jo mukana meidän Käsityökahvilassa Auttissa, ja pussukka sain ansaitsemansa huomion.
Auttin kesämarkkinoilla, viimekesänä, eräs Anneli voitti arvonnassa luuanvarrenlämmittimen, tulevana kesänä hän 'ehkä' voittaa ranneroikottimen. Jos mä vaan osaan tehdä tällaisen, onhan mulla kyllä tässä hyvä malli, sopiiko kopioida?

Siellä jo töppösen tekele puikkoineen odottaa. Pöllöt ovat niiin ihania.

Tässä kolmas sulovilen-pipo, vai pitäisikö sanoa pipa. Tämän pipan kudoin 1o 1n, mutta kaksi ekaa 1o 2n. Saajat olivat tyytyväisiä, ja systeri aikoo kutoa samanlaiset hänen kolmelle sulolleen.

No kun sain halvalla...

Piipahdimme 'etelässä' laskemassa lapset ja lastenlapset, kaikki hyvin sillä rintamalla. Tilausta pukkasi, nuoret miehet ovat iki-ihastuneita Sulo Vileniin ja halusivat sulovilenpipot. Tässä toinen valmiina, väriä kännykkä ei ihan oikein tallentanut, ovat kirkkaammat kuin luonnossa. Lankamaailmasta (verkkokaupasta) löysin mielestäni oikean väristä lankaa niin pipoon kuin tupsuunkin. Laitan parempia kuvia kunhan saan mallin, vaikkapa Tianan.

Mää ja Tapparan mies, halusi tapparapipon. En ole koskaaan ennen jäljitellyt silmukoita neuleen päälle, enkä taida tehdä niin tämän jälkeenkään. Tulos ei ole kovin hyvä, tuo valkoinen paistaa tuolta alta, mutta saaja oli tyytyväinen-mikä onkin tärkeintä.

Pikkutytöt saivat taas haluamiaan siililapasia, ja muutamat muutkin, kudoin yhdeksän paria lapasia, kaksi pipoa, kaulahuivin ja pitsipolvisukat, viemisiksi.

...sanoo Sulo Vilen.