Maan ja taihvaan välillä.

Ostin Unto Matinlompolon vuonna 2011 ilmestyneen kirjan, Maan ja taihvaan välilä, joka on Matinlompolon 28 novellista koostuva kokoelma, jossa länsilappilainen Nuuskakairan murre saa lopullisen kruununsa. Viiteen kokonaisuuteen jakautuvat novellit sopivat välipaloiksi vaikka ruokatunnilla tai ennen nukkumaanmenoa. Vastuu neukkarin tunnelmasta tai unien seikkailuista siirtyy silloin tosin lukijalle.

Katkelma kappaleesta Mie vain perusta:

Mihinkhään se Kalle taas lähti. Jätti pösilö nuo potukki kuivile. Tässon ussein semmonen yksinhäinen tuntu tässä olemisessa. Ei ole oikein praatikaveria. Ihmiset on kaikki muuttanheet isomphiin paikhoin. Kunkhaan tässä käypi ko tullaan vanhoiksi. Kalle se on joskus puhetuulela hänki. Olletikki ko son ottanu saunaryyppöjä. Hiljanen ja vakkaa son ylheensä. Mutta viimi viikolla se sannoo, että mikäs se meilä sielä vanhaintalossa on makkoila. Kuulema taimaalaiset ja venäläiset kuivittavat ja neekeri pukkaa rullatoolia pitkin pururattaa.
Sitte se Kalle nauro semmosta omituista naurua. Aivanko solis ollu vahinkonilonen jostaki. Ja niinko valhmiiksi. Sano vielä lopuksi, että kyllä se pitkäpartanen setseeniäijä sielä laitoksessa puhistaa teän vanhain akkain peräpuolet jos kerkiää. Ja jos ei ole pommia kokoamassa.


Edellinen Matinlompolon kirja, Iltatulien tarinoita, oli hyvä mutta tämä taitaa olla vielä parempi. Lukiessa tätä saa nauraa niin, että kyyneleet valuvat pitkin poskia, suosittelen.

Seuraavaksi lukemista odottaa, myös rovaniemeläisen kirjailijan, Katja Ketun Kätilö. Johan sen on jo lukenut, ei pitänyt, ja epäili, että en lue sitä loppuun.
Kun muutimme Rovaniemelle luin paljon lappilaisten kirjailijoiden teoksia, yksi niistä oli Rosa Liksom, en pitänyt silloin. Pitäisi varmaan yrittää uudelleen, ja hankkia hänen Finlandiapalkittu, Hytti numero 6.

Ja harjoitella lukemaan neuloessa;), telkankatselu kyllä käy.