Blogitutut ja -ystävät.

Blogituttu, blogiystävä, sanat vilahtelevat nykyään aika tiuhaan kun keskustelee ihmisten kanssa.
Meillä kaikilla bloggareilla on lukuisia kontakteja muihin bloggareihin, ja useimmiten vain blogien välityksellä, harvoin ja harvoja tapaa kasvokkain.

Mitä blogeista haetaan ja mikä jonkun blogissa koukuttaa, onko asiasta tehty väitöstutkimusta?
Samat mielenkiinnon kohteet kuten käsityöt, matkailu, ruoka, muoti, perhe jne. löytävät omat lukijansa. Sitten on meitä joita esim. entinen tai nykyinen  kotiseutu ja tapahtumat siellä, vaikkakin jonkun blogin välityksellä, kiinnostavat. Asiat ja tapahtumat joihin on helppo samaistua, vertaistuki, ovat myös tärkeitä. Myös jonkinasteinen 'tirkistely' kuuluu blogimaailmaan.

Blogissa esiinnytään usein oikeina ihmisinä, omalla nimellä ja kuvalla. Myös perhe ja lapset päätyvät usein 'julkisuuteen'. Jotkut esiintyvät  'anonyymeiä' lapset ja tututkin vain kirjaimina, kuvista puhumattakaan. Molemmat tavat ovat omia valintoja, ja mielestäni asiasta päättää bloggari.

Tietoturva ja väärinkäytökset ovatkin sitten jo aivan oma maailmansa, jokainen harkitkoon itse mitä ja miten julkaisee.

Myös kommentointi on varsin kirjavaa, sitä joko on tai sitten ei. Monet sanovat kommentoinnin olevan tärkeää koska se innostaa bloggaria uusiin teksteihin ja päivityksiin. Täällä kommentteja on vähän, mutta olen kiitollinen joka ainoasta  kommentista, KIITOS niistä. Olen kuitenkin aloittanut blogin pitämisen vaiheessa kun muutimme toisen kerran Viroon, ja silloin ajattelin sen olevan hyvä päiväkirja, ja niin se on ollutkin. Olen myös tietoisesti valinnut linjan jossa myöskään perheeni ei esiinny nimillä ja kuvilla. Se on varmasti ollut hiukan 'etäinen' linja tässä valtavassa 'blogiperheessä'.

Sivuilla kävijöitä on kuitenkin uskomattomat määrät, täälläkin hetkellä vajaa 12000kävijää/kk. Maita on 66, kaikki mantereet ovat edustettuina. Ei huonosti nimettömältä päiväkirjalta.

Joidenkin blogituttujen kanssa on ollut puhetta 'blogitapaamisesta' ja sen uskon vielä toteutuvan, tavalla tai toisella, paikassa tai toisessa.

Viime päivinä olen ollut surullinen. Surullinen blogituttujeni suunnattoman suuresta surusta.
Olen seurannut heidän elämäänsä ja sen eri vaiheita vuodesta 2008. Asuimme silloin Tallinnassa ja etsin blogia josta saisin sitä ns. vertaistukea, ja silloin löysin heidät.
Viidessä vuodessa sitä muodostaa mielessään kuvan ihmisistä joita seuraa tiiviisti blogin välityksellä, heistä tulee tuttuja, blogituttuja jopa -ystäviä. Vaikka hekin esiintyivät kirjaimina ja kasvokuvia heistä ei ollut koskaan.
He päivittivät blogiaan ahkerasti, ja elämässä oli tapahtumia ja rohkeita ratkaisuja, enemmän kuin monella tavallisella tallaajalla.
Blogi hiljeni vajaa vuosi sitten, päivityksiä tuli mutta verkkaan. Lapsiperheen arkea, ruuhkavuodet, muistan ajatelleeni, kun uutta postausta ei tullutkaan.

Viime sunnuntaina, kun poikkesin tutulle sivulle, näin siellä surullisen postauksen. Jo otsikko kertoi, että kaikki ei ole oikein.
Luin sivua ja kyyneleet nousivat silmiini, järkytyin; perheen isä, aviomies ja kahden alle kouluikäisen lapsen isä oli menehtynyt, vajaassa vuodessa, vaikeaan sairauteen.

Järkytyksen jälkeen tuli haikeus, ja sitten tyhjyys, perheen äiti lopetti blogin, sitä  ei enää ole.

Mutta elämä jatkuu, ja minulla on monia, monia ihania blogituttuja ja -ystäviä!

 

 

 

ps. blogeilla on suurempi ja kauaskantoisempi vaikutus elämässä kuin me vielä ehkä edes ymmärrämme.