12. elokuuta 2011

Mutka Lapissa

Käväisimme ystävättäreni T:n kanssa mutkan Lapissa, hänelle ensimmäisen, tykkäsi ja kovasti.
Ensimmäisen yön olimme Lapin pääkaupungissa ja kävimme tietenkin napapiirillä. Joulupukkia emme tosin tavanneet, mutta on hänet tähän ikään jo nänhyt niin useasti, että tunnistaa, ei siis haitannut vaikkei nyt nähty.

Sitten suuntasimme mökkimaisemiin Kemijoen varteen. Kyllä se on kaunis tuo jokimaisema, aina yhtä sykähdyttävä.

Mökille saimme myös yövieraita, nuoria miehiä, mukaviakin olivat. Pitkän pyöräretken tekivät: Lahden seudulta Tromssaan, Kiirunan kautta takaisin. Taisi mittariin tulla liki 3000 kilometriä, ja siihen he käyttivät aikaa viisi päivää. Varsinaisia "rautaperseitä".
Kiitos heille mökkiseurasta.





Kävimme katsastamassa muutamia erityisiä nähtävyyksiä esim. Auttikönkään, josta olen täällä aiemmin kirjoittanutkin, Auttiköngäs, komia köngäs. Metsähallituksen rakenteilla oleva kahvio valmistuu sinne kuulemma ensikesäksi. Hienoa, tulistelupaikkoja siellä on ihan kiitettävästi, mutta sitten voi poiketa myös kahville. Luultavasti sinne tulee myyntiin myös joitakin paikallisia ja lappilaisia tuotteita.

Auttikönkäältä otin matkaan kiertävän kirjan, en ole moiseen ennen törmännytkään. Vastedes aion olla silmä tarkkana, sillä mielestäni idea on upea. Tässä asiasta kiinnostuneille linkki kiertävän kirjan sivuille: http://www.bookcrossing.com/

Viikko vierähti nopeasti ja tuli aika palata taas Liipolaan. Viron kutsu voimistuu...

2 kommenttia:

  1. Matkaa "iloisille" motoristeille tuli muistaakseni 3250 km :)
    Kiitoksia yöpymis mahdollisuuksista !

    T: M & T

    VastaaPoista
  2. Moi M&T!

    Oi, tuliko niitä kilometrejä noin paljon, en ihan muistanut. Kyllä olette tosiaan "rautaperseitä", ei tuohon muut kykene.
    Mutta mukava reissu oli, eikö?
    Pistättekö uusiksi?

    Meilläkin oli T:n kanssa hyvä matka, puheissa palaamme usein siihen, ja ehkä teemme sen uudestaankin.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.