26. toukokuuta 2014

Kaarina ja Veijo.

Luottoneulojani: lapinlapaset, pohjois-karjalanlapaset, aidot villasukat, matot ym.ym.ym. minulle tehnyt Kaarina täyttää tänään 70 vuotta. 
Juhlia hän ei pidä, päinvastoin,sanoi laittavansa ovelle lapun: ei juhlia! Mutta me kyllä menemme käymään, ei ole kyllä yhtään varmaa, että hän on kotona. Mutta kyllä Veijo keittää meille kahvit, eikä matka ole pitkä; kivenheitto.



Veijo täytti 70 vuotta talvella 2013.


Kaarina on sellainen vilukissa, siispä neuloin hänelle hihattimen. Lanka on Novitan Merino Cable', eli 100% villa. Neuloin kaksinkertaisella langalla, langanmenekistä ei tietoa, en punnannut enkä viitsi sitä tehdä nytkään. Hihansuissa 2o 2n ja sitten patenttia, hihojen jälkeen neuloin reunoissa viidellä silmukalla ainaoikein. Toivottavasti lämmittää saajaa.


Tämä minun, toistaiseksi nimetön, mallini toimii hyvin myös ilman käsiä.


Onnittelut Kaarinalle!


25. toukokuuta 2014

Kultaa Kemijoessa?

Kävimme katsomassa jokirannassa kuinka vene on 'talvehtinut', ja hyvin on. Samalla nappasin pari kuvaa kun joessa, siihen laskevan ojan suistokohdassa, kimmelteli oudon upeasti, siinä on kultaa!;)





No ehkä ei, mutta hienolta näytti. Enkä kyllä oikeasti tiedä mikä kun kauniin kimaltavan vanan aiheuttaa.



24. toukokuuta 2014

Sorvin äärestä

Johan on seisonut sorvin ääressä ihan kirjaimellisesti, ja tulostakin on syntynyt. Materiaalit ovat hiukan hakusessa, pihlajan kuivuminen kestää vähintään kolme vuotta, omenapuun viisi. Pintakäsittelyaineet ovat myös kokeiluasteella, vaihtoehtoja on paljon.
Homma on mieluista, sadepäivät toivottuja, silloin ei voi tehdä pihahommia eikä autotallin ulkopuolisia viimeistelyjä.



Erilaiset taltat käytössä


 ei millään kopiosorvilla, vaan jokainen on uniikki


kauniita, vai mitä sanotte.





23. toukokuuta 2014

Jämälangoista.


Kaarina oli tehnyt minulle lahjan, että paranen. Pyörittelin ja ihmettelin, että mitä sain, lopulta hän sanoi kun olin arvuutellut jo vaikka mitä, että tämä on harjantakki.
Lääkäri sanoi, että mun kannattaa repäistä vanha, pehmeä lakana halki ja sitoa se rinnan ympäri, hakaneuloilla kiinni kainalon alta. Merirosvoside, sanoi hän ja lisäsi, että merirosvoilla oli kylkiluut murtuneina kaikenaikaa joten siteitä tarvittiin. Johanilla oli pari viikkoa musta lappu silmällä ja mulla on nyt merirosvoside rinnanympärillä, koomista.
Luulin ensin tämän olevan side mun kipeille kylkiluille;) Kiitos Kaarina.



Rullalla
ja paikallaan

 Tämä on hauska tapa hävittää jämälankoja.

20. toukokuuta 2014

Saatanan koiranomistajat...

Murtuneita kylkiluita ja muita pikkuruhjeita on tämän päivän saldo.




Makasin märällä asfaltilla puoli tuntia odottaen ambulanssia. Joka paikkaan sattui, oli kylmä.
Jostakin tuli kaksi ritaria jotka huolehtivat minusta, antoivat takit päältään peitoksi. Olen heille ikikiitollinen siitä avusta jota heiltä sain, KIITOS!
Kaaduin pyörällä koska joku nainen kulki koiransa kanssa kevyenliikenteen väylää niin, että nainen kulki oikeaa reunaa ja koira vasenta, talutin sinkui välissä. Lähestyin ja soitin kelloa minkä siitä lähti, ei kuullut tai välittänyt. Ei jäänyt mulle paljon vaihtoehtoja. Jarrutin ja lensin yli sarvien nokalleni tiehen-ilmat pihalle, luulin kuolevani kun ei henki kulkenut ja sattui niin kaameasti.
Päivystyksessä pantiin sen verran kipupiikkejä että pääsin sängystä ylös ja kotiin. Jäin henkiin.

Mutta vihaan koiria tai paremminkin niiden muista piittaamattomia omistajia entistä enemmän.
Taisi olla mun kilometrikisa tässä.
M ja M sanoivat ottavansa meiltä pyörät pois!

Pyöräilijät muistakaa käyttää kypärää! Mun kypärä särkyi mutta pää säilyi;)

19. toukokuuta 2014

Lapissa helleraja rikki.

Jos  katsot kuvaa oikein tarkkaan näet
, että Lordinaukion mittari näyttää +25 astetta-helleraja paukkuu. Kuva on otettu tänään kello 17.15, että silleen.

Ihmiset olivat vähentäneet huomattavasti vaatteitaan viikon takaisesta, kävin silloin viimeksi cityssä. Pakko kyllä sanoa, että itsekritiikki on ilmeisesti hävinnyt talven aikana vai onko kyseessä kesän huuma?
Kaupassa pasteerasi 'vanha rouva' vaaleissa pitsilegginsseissä, pikkuhousut oli unohtuneet kotiin, tai jonnekin. Torilla istui tyttö pienessä hameessa jalat levällään, (äiti opetti että pitää istua jalat sievästi yhdessä) ja näkyi mitä näkyi. Yhdellä tytöllä oli mustat sukkahousut ja vaalea LYHYT mekko, ei peittänyt niinku mitään. No, anteeksi meni moralisoinniksi. Täytynee tasa-arvon nimissä lisätä, että joku vanha juopunut ukko huuteli terassilta, kaljatuoppi nokan alla, kaikille ohikulkijoille;(


Vein Johanin silmälääkäriin, saas nähdä saako jo luvan sorvata ja saunoa, toivottavasti.

18. toukokuuta 2014

Kilometrikisa

Pyöräilty on, Eila haastoi mut Kilometrikisaan ja mä läksin. Nyt on sit vähän paineita ettei huononna toisten tulosta, siispä olen pyöräillyt aikalailla. Se on kyllä mukavaa ja yksi mun suosikkiharrastuksiani.
Tänään kävin Posiolla, kyllä, kyllä, pyöräilin pari kilometriä ohi kunnanrajan. Matkaa mittariin kertyi 31 kilometriä, ihan hyvä päivän saldo. Kisa alkoi 1.5 ja nyt on mulla tuloksena 214 km.


Kuvia pitää ottaa matkalla, onneksi kisassa ei katsota aikaa. Tässä komeita 'ryssänpäitä', kai näillä on joku muukin nimi, jos joku tietää niin vinkatkoon. Innolla odotan kun näihin kasvaa vihreää heinää.

Olen ollut lähes kaksi viikkoa 'omaishoitaja' Johanille. Hän mulkkasi pyörällä, meni hiekkaa silmiin ja yksi hiekanmurunen jumittui niin kiinni silmään, että lääkäriin joutui mies. Kivi otettiin silmästä ja lääkettä tuli ja musta lappu silmälle. Seuraavalla lääkärikerralla kiven tekemää reikää siistittiin poraamalla, lääkekuuri ja mustanlapun käyttö jatkuivat, silmän tulehdus ei ollut parantunut. Huomenna on tarkastus, saas nähdä kuinka on nyt. Toivottavasti silmä on kunnossa, mies turhautuu kun ei saa sorvata eikä saunoa.
Tänään kyllä kuulin perämoottorin pörinää, huoltohommia kai sitten voi tehdä, yhdellä silmällä.

Johan meinasi, että on mulle hyvää harjoitusta tulevaan omaishoitajuuteen kun laitan viisi kertaa päivässä lääkkeet silmään;) Kumpi sitten hoitaa kumpaa, jaa, jaa...

12. toukokuuta 2014

Nyt tuntuu tältä.



Huomenna jo joltakin muulta.

6. toukokuuta 2014

Sytomyssyt ovat tarvitsijoiden saatavilla.

Kävimme eilen viemässä myssyt LKS:ään, jossa ne otettiin ilolla vastaan. Entisiä oli korin pohjalla kolme kappaletta, ja tarve on suuri. Arja sanoi myssyt vastaanottaessaan, että joka myssylle on käyttäjä.

Saimme kurkistaa, Arja oli kysynyt luvan, hoitohuoneeseen, siellä potilaat saavat päivittäiset hoidot. Eräs nuori rouva kyseli, että saako hän ekana valita viemistämme myssyistä omansa, ja tottakai hän saa.

Hiljaiseksi veti, mutta samalla tunsin kiitollisuutta siitä, että meillä on hyvä terveydenhoito, hyvät hoitotilat ja osaava henkilökunta.
Kuulimme myös, että LKS:ään on tulossa 250 uutta syöpäpotilasta, joten työmme jatkuu.

Lämmin kiitos vielä kaikille hyväntekeväisyyskampanjaan osallistuneille, niin kutojille kuin lahjoittajillekin!

Keräys jatkuu.

Kuvassa Arja LKS:stä, Irma ja Sylvi Auttin Käsityökahvilasta.




4. toukokuuta 2014

229 SYTOMYSSYÄ.

KIITOS teille kaikille ahkerille naisille, Auttin Käsityökahvilaan ja  ympäri Suomen, jotka olette osallistuneet Matleenan meille heittämään haasteeseen, sytomyssyilyyn!
Tänään pidimme Kaarinan kanssa kuvaussession, laskimme ja pakkasimme myssyt huomista luovutusta varten.
Huomenna Irma, Sylvi ja minä käymme luovuttamassa myssyt LKS:ään.

 Tässä myssyt:















6 paria sukkia ja 229 myssyä pakattuna, luovutus siis huomenna. Seuraava etappi on ystävänpäivä, kassillinen lahjoituslankoja on jo odottamassa.

Kiitos!!!