28. toukokuuta 2012

Riepumatto.

  säv. ja sov. Georg Malmsten, san. Asser Tervasmäki, 1962

Uusi riepumatto tuotiin lattialle. Monta pientä jalkaa sillä piipertää.
Monta kysymystä tehtiin kutojalle: ”Äiti, mistä saatiin raita tää ja tää?”
Vastas äiti, että kun hän maton loi, joka mattotilkku hälle tarinoi.
Paljon vanhaa, hiukan uutta, monen muiston kirjavuutta yhteen riepumattoon kätkeytyä voi.

Tää on paita meidän ensimmäisen vauvan. Kuopus-kulta repi viimein rikki sen.
Tuossa kuultaa kuva leikkipuvun hauvan. Myöskin se on ollut perinnöllinen.
Tuokin lappu vihdoin viimein hyljättiin, ennen tärkeä on ollut, niinpä niin:
ettei muuten toimeen tultu, lasten oma äidin kultu siinä vihjaa kaurapuurolautasiin.

Meidän häistämme on kuva albumissa. Sulhon vihkifrakki vihdoin viheriöi.
Mummo silkkiänsä säästi piirongissa, kunnes silkki itse itseänsä söi.
Mummo lähti pari vuotta taaksepäin. Teille äiti jäi, mut äidittä mä jäin.
Tuossa tumma suruhuntu, siinä yhä surun tuntu. Riepumattokin on musta hetkittäin.

Tästä tällaisesta uusi riepumatto pirtin lattialla maaten rupattaa.
Joskus katsojilta naurun kuulee matto, joskus huokauksen vain se kuulla saa.
Jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei noin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois.
Huomaahan sen tämän tästä, ett´ on elo värikästä. Kuinka riepumatto muuta olla vois.

2 kommenttia:

  1. elämän syvää luotaamista

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, näin on. Kummasti elämässä asiat kietoutuvat toisiinsa-elämää.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.