1. syyskuuta 2011

Montako on liikaa?

Nyt, arvoisat blogini lukijat, haluan kuulla teiltä mojovimman muuttojuttunne. Onko sitä tapahtunut usein, helpoin/vaikein, kommelluksia, kömmähdyksiä?
Kertomuksia kommenttiosioon, paras palkitaan, raatina Johan ja minä.

Itselläni muutto Tarttoon on jo 23:s, siis liika on liikaa!  Pahin taitaa olla muutto Rovaniemeltä Liipolan kautta Tarttoon, tämä on kuin olisi löyhässä hirressä. Sitä vaan odottaa, että sitten kun...
Eikä sitä vaan osaa asettua/kotiutua välilaskupaikaan.  Väitän, että muutto kertarysäyksellä on paras, tämä "välilasku" hankaloitaa valtavasti elämää.

Sitten oma lukunsa ovat ns. kalustetut asunnot, joita me olemme käyttäneet(tai siis Johanin työnantaja).
Tallinassa meillä oli hyvä kalustettu asunto, kaikki oli uutta. Talossa, joka oli seitsemän kerroksinen, ei ollut kuin viidet asukkaat muuttaessamme sinne. Muuta ei puuttunut kuin juustohöylä!?

No, Liipola on luku sinänsä, jo alueenkin puolesta. Ennakkoasenne oli vahva, se on nyt kitenkin muttunut, jonkun verran. Tämä talo on ollut ihan siisti ja rauhallinen, auto on saanut olla rauhassa, ei valittamista. Asunto sinänsä oli epäsiisti, likainen tullessamme. No, vesi on paskan lääke, opetettiin jo lapsena, ja sillä se lähti, vähän pesuainetta mukaan. Vuokravälitysfirma lupasi korvata meille siivouksesta, saa sitten nähdä, yhteydenottoa odotellaan edelleen.

Tarton asunnon Johan kävi tarkistamassa, siellä kun näyttää olevan ihan oma käsityksensä kalustetusta asunnosta. Esim astiat ja siivousvälineet, imurista ja kahvinkeittimestä puhumattakaan, kun eivät kuulu "kauppaan". Nyt ne kuitenkin  on luvattu hankkia sinne, toivottavasti näin on.

Lapsena muutot olivat jännittäviä, hauskoja, joskus kyllä haikeitakin kun kaverit jäivät. Muistuupa mieleeni eräs Arvo A. jolta sain lähtiessä sellaisen bambi-rintakorun. "Ota sie tuo, kun se neula pistää miun taskussa", hän sanoi sen antaessaan ja se on tallessa minulla vieläkin, kuvitelkaa siitä on kohta viisikymmentä vuotta.




Muutto kerrostalosta toiseen Lapin pääkaupungissa.


Nyt vaan kommentteja kehiin, kerro meille muuttokokemuksistasi/kommelluksistasi, jaa hyviä vinkkejä ja neuvoja muuton suhteen yms. 
Koska teen käsitöitä, palkinto siltä saralta odottaa parasta (meidän mielestä) muuttotarinaa.

1 kommentti:

  1. Tilasimme muuttomiehet, tuli mies ja hontelo poika. Jouduimme itse kantamaan muuttotavarat päässä ja toisessa. Kyllä ketutti.

    Kirjoitti SK.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.