Uusi vaihe...

Minun arjessani on tapahtunut merkittävä muutos. Ei enää arkisin yhteisiä aamulenkkejä, ei päivisin tuttua ja turvallista juttukaveria eikä päiväkahviseuraa ;).
Kyllä, Johan on palannut sorvin ääreen. Hän aloitti työt tehtaalla, joten kotona tapahtunut etätyöaika on tällä erää ohi. Tehdasrakennus on valmistunut myös toimistotilojen osalta siihen kuntoon, että työ voi tapahtua siellä, koneita ja asentajia tulee paikalle ovista ja ikkunoista. Häntä siis tarvitaan siellä, paikan päällä. Nyt työajat ovat inhimilliset, mutta luulenpa, että siitä se tahti vaan kiihtyy kun tuotanto pitäisi saada käyntiin.

Tässäpä oiva kulkupeli, vaikka työmatkoille. Museoauto kuvattu Tartossa, autottomana päivänä.

Hiukan on minulla ollut pallo hukassa tuon ulkoilun, shoppailun, yms. kanssa. Olen kyllä neulonut pois noita tilaustöitä, nyt ne ovat postittamista vaille valmiit, hyvä niin.

Ajatus on ollut, että kunhan saan tämän ja tämän, niin sitten...

Täällä on ollut parina yönä yöpakkasia, aamulla ovat nurmikot olleet kuurassa. Johan sanoi, matkallaan  työpaikalle, sumun olevan lähes läpipääsemätön, ja se peittää näkyvyyden vielä pitkälle aamupäivään.
Päivät ovat olleet kauniita, aurinkoisia, ja melko lämpimiäkin vielä, houkuttaa kyllä ulkoilemaan.

Tehtäviäkin sain Lapista lähtiessä matkaan: matonkutojille loimilankaa, neulojille villalankaa ja askartelijoille ideoita, näitä muun muassa.
En ole vielä kovinkaan hyvin tutustunut Tartton lankakauppavalikoimiin, sen sijaan kangaskaupoissa on tullut käytyä. Ja uskokaa vaan, niissä on paaaljon kankaita, ja ihania kankaita, ja edullisia kankaita!!! Jollakin voi kotiin palatessa, olla auton perässä  kankaita loppuelämäksi.

Tässä yksi idea vapaasti käytettäväksi. Kuvasin sen viikonlopun Tallinnareissulla, kaupan ikkunasta. Kauppa ei ollut auki, joten en saanut parempaa kuvaa, enkä päässyt hipelöimään. Minusta mekko on kaunis, voisi tehdä myös puserona tai tunikana?

Ennen muinoin kun reisasimme Suomen- Ruotsin- ja Norjanlapissa, keräsin autonperään kotiinviemiseksi kiviä. Niitä oli melkoinen röykkiö, tuntureilta ja jäämerenrannalta, useiden vuosien ja reissujen keräilyn tulos.  Asettelin ne kivet kotona (silloin vielä Lahdenseutu) puutarhaan, laajan matalan kiven päälle ja ympärille. Kerran taas kun ihailin niitä, muistin lähes joka kiven mistä sen olin ottanut ja mikä kivilaji oli kyseessä, Johan pölähti paikalle vino virne suupielessä. Hän loise lausumahan: "kyllä joku arkeologi joskus ihmettelee, että onko jäämeri tosiaan joskus huuhtonut täällä ja ovatko tunturit joskus kohonneet Lahden kyljessä".
Kivet jäivät sinne, mutta me pääsimme lähemmäksi oikeita tuntureita ja jäämerta.

Unikot ja huvimaja kesältä 2005, kivet myös siellä jossakin.