20. tammikuuta 2013

Aasian helteitä pakoon Lappiin


Tropiikin helteissä kärvistelevien matkailumassojen mielenkiinto Lappiin viileänä kesälomakohteena on viriämässä. Tähän asti erityisesti Saariselän alue on onnistunut vetämään talvituristeja Japanista ja kasvavasti myös muista Aasian maista. Tulevaisuudessa Lapin viileä kesä voi olla myyntivaltti tukalan kuumassa Aasiassa.

 

Saariselkä. Näkymä uuden lomaosaketalon viidennestä kerroksesta Kaunispään ja Iisakkipään suuntaan. Kuva: Jarmo Honkanen / Yle

 

Kaukoaasiaan erikoistuneen matkatoimisto Far East Travel Servicen Tukholman ja Pekingin toimiston neljän hengen ryhmä tutustuu Saariselkään. Santa’s Hotel Tunturin johtaja Jonna Pietilä esittelee hotellihuonetta. Parvekkeelta avautuva tykkyluminen metsä ja kylpyhuoneen sauna herättää tyytyväistä hyrinää.

Far East Travel Service AB on nettisivujen Ruotsissa vuonna 1978 perustettu matkatoimisto, jolla on konttori myös Pekingissä. Se järjestelee matkoja Euroopasta Aasiaan ja toisin päin. Tukholman konttorin johtaja Christina Chuck ryhmänsä kanssa on pikavierailulla Saariselällä. Aamupäivällä he ovat saaneet tuntumaa koiravaljakoihin ja moottorikelkkoihin Saariselän naapurissa Kakslauttasessa.

Viileys on valtti

Kysymykseen mitä Far East Travel Service on Saariselältä hakemassa, Christina Chuck vastaa nostamalla kesän talven rinnalle matkailuvalttina.

– Tällä alueella on paljon tarjottavaa sekä kesällä että talvella. Lapissa on viileä kesä, mutta Aasiassa on tukalan kuumaa. Me puhumme, että täällä on luonnonmukainen ilmastointi ja miellyttävä lämpötila ja ilmasto kesällä.

Chuckin mukaan Kiinassa, Malesiassa Singaporessa ja Hongkongissa on asiakkaita joita kiinnostaa mahdollisuus lomanviettoon viileässä, puhtaassa ilmastossa. Talvella valtteja ovat lumi ja revontulet, kesällä keskiyön aurinko.

Myös Aasiassa perheillä ja lapsilla on kesälomaa heinäkuussa ja monet haluavat pois kuumuudesta, sanoo Christina Chuck.

Saariselkä valmistautuu kasvuun

Itse ensimmäistä kertaa Saariselän alueella vieraileva Chuck on haltioissaan.

– Rakastuin lumisiin puihin, puhtaaseen lumeen, ystävällisiin huskeihin, moottorikelkkoihin, ihmisiin ja ruokaan.

Ulkomaankaupassa Saariselkä näyttää onnistuneen. Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n tilastojen mukaan Saariselän matkailijoiden yöpymisten määrä kasvoi lähes kymmenellä prosentilla tammi-lokakuussa 2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon. Valtaosa kasvusta tuli vientikaupasta eli ulkomaisista matkailijoista. Eniten kasvoivat yöpymiset Japanista, Venäjältä ja Iso-Britanniasta.

Inarin kunta laatii parhaillaan Saariselälle asemakaavaa, joka lisää vuodepaikkoja kuudella tuhannella. Kunnan teknisen johtajan Arto Leppälän mukaan Saariselän keskusta kasvaa kaavan myötä Kaunispään etelärinteelle. Siihen tulee myös hiihtohissi, joka vie Kaunispään laen kautta varsinaisille laskettelurinteille ja helpottaa näin laskettelijoiden pääsyä keskustasta rinteisiin.

Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n markkinointijohtajan Markku Oravaisen mukaan lisää kapasiteettia tarvitaan.

– Meillä ehkä voidaan sanoa niin, että ollaan niillä rajoilla, että voidaanko chartereita ottaa kovasti lisää ennen kuin meillä on lisää majoituskapasiteettia.

Tapani Leisti Yle Lappi
 
Lainattu Yle Lapin sivuilta.

1 kommentti:

  1. Radion uutisissa oli tästä aiheesta ja ajattelin, että saattaa ollakin oikein hyvä idea tuo kesämatkailu. Paitsi ne hyttyset tai mitä ne nyt onkaan sielläpäin inisijät;)
    Artek jakkara on Tosi Löytö. Miten ihmeessä se noin halvalla myytiinkään, huh huh.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.