15. tammikuuta 2013

Nappikauppaa.

Oli ihan pakko lähteä nappikauppaan. Olen nimittäin neulonut muutaman myssyn ja niihin tarvitaan nappeja joiden halkaisija on vähintään 4cm. Järkeilin käyväni ensin kirppiksillä katsomassa josko siellä olisi suuria nappeja - sieltä ne saisi paljon edullisemmin kuin kangas- tai nappikaupasta.

 
ja olihan siellä, suuria ja pieniä, ja valtavia määriä. Eivätkä maksaneet maltaita, vain pari euroa. Näistä saan virkkaamalla päällystettyä napit myssyihin.
 
Mutta kun minä kierrän kirppareita on vaara, että löydän muutakin kuin sitä mitä haen, ja niin kävi nytkin. Tosin on pakko ylpeillä, ainoastaan yksi kippo tarttui matkaan.
 
 
 
Ja katsokaa mikä kippo, se on Kaj Frankin suunnittelema 1960-1970-luvulla tuotannossa ollut teräsemalikulho jonka kunto on loistava. Hinta oli 25 euroa, ei paha.
Hieno, sanoi Johan, kun asetin aarteeni pesun jälkeen pöydälle, olin kyllä aistivina hänen sanoissaan hiukan ironiaa.

Ja kuinka ollakaan, Prismassa alennettiin (-20%) villalankoja, tilalle tulevat, nyt jo, kevään puuvillalangat. Meillä täällä Lapissa on kyllä nyt juuri talvi päällä ja sesonki parhaillaan, kevät on vielä kaukainen haave. En ihan ymmärrä noita kauppiaita mutta en valita, sillä sain lankani 20prosenttia edullisemmin.


 
Puroa eri väreissä Nallea ja Nalle kukkaketoa.
 
Taas piti vanha sanonta paikkansa, yksi tie ja kaksi asiaa. Hiukan muutakin tarttui kyllä matkaan kuin napit ja rahaakin meni hiukan enemmän kuin pari euroa, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen ja se on tärkeintä;)
 
 
 
Piti vielä kuvata mun jouluamaryllis, se kun intoutui tekemään vielä kolmannen kukkavanan, ja siihenkin tulee neljä kukkaa.
 
 


 






2 kommenttia:

  1. Hyviä ostoksia teit! Ainakin nämä esittelemäsi. ;) Minullakin on 70-luvulta teräsemalikulho, mutta se korkeampi kirkkaan keltaisena.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Matleena
    Eikö se olekin niin, että lanka ei saa loppua. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä säännöstä.
    Ja aina huusholliin joku uusi kippo sopii.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.