21. heinäkuuta 2011

Sukkaa pukkaa...

Olen aikani kuluksi kutonut sukkia, pitkiä sellaisia, ylipolvensukkia, tilaus sellaisista tuli juuri Lapista lähtiessä. Mielenkiintoinen projekti se oli, en ole ennen kutonut noin pitkiä sukkia, ainoastaan polveen saakka yltäviä säärystimiä. Mutta hyvät niistä tuli, vaikka itse sanonkin, ja kauniit, toivottavasti myös saajan mieleiset, terveisiä A:lle.
Ajattelin, että voisin noista sukista puhtaaksikirjoittaa ohjeen, voisivat halukkaat laittaa puikot suihkimaan.

Päättelemätön sukka


Muuten on elämä täällä Lahdessa ollut kiireistä ja hyvää aikaa, olemme saaneet nauttia lastenlasten seurasta, Lapsia on ollut päivä- ja yökylässä yksi tai kaksi kerrallaan, ja huisketta riittää. Alueen leikkipuistot ovat tulleet tutuiksi.
Leikkipuistoista puheenollen, kovin ovat siivottomassa kunnossa, jäljistä päätellen käyttäjät ovat leikki-iän ohittaneita. Eilen olimme eräässä lähipuistossa, siellä oli muutama teini mopoineen. Eräs tyttö sanoi suurimmalle pojalle että,  s----na hae nyt sitä kaljaa - että silleen.

Launeella sijaitseva kaupungin ylläpitämä perhepuisto sen sijaan on upea paikka, laitteita ja tilaa temmeltää on joka lähtöön. Ja kyllä siellä  paljon onkin lapsia, vanhempineen ja isovanhempineen, nauttimassa alueen laitteista. Ja mikä parasta, paikka on ilmainen, ei sisäänpääsymaksuja eikä laitemaksuja.
Siellä on tullut käytyä jo useampana päivänä ja paikassa on tekemistä monen ikäisille lapsille.


Kesäajan toiminta 2.5.-31.8.2011Launeen perhepuisto on avoinna:
maanantaista perjantaihin klo 9.00-19.00 sekä
launataina ja sunnuntaina klo 10.00-16.00
Liukumäki
Launeen perhepuiston liukumäki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.