Harmaa Talo Tartossa.

Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD/KGB:n Etelä-Viron keskus sijaitsi Tartossa niin sanottu Harmaassa Talossa. KGB:n vankityrmät  sijaitsivat talon kellarikerroksessa, jossa on vuodesta 2001  saakka toiminut Tarton Kaupunginmuseon filiaali. Osa KGB-museon vankityrmistä on entisöity neuvostoaikaiseen asuunsa, osassa on museon pysyvä näyttely. KGB-museo heijastaa Viron neuvostomiehitystä ja neuvostoaikaista vastarintaa.

Harmaa Talo Riianmaantien  ja Peplerin kulmassa.

Kun Neuvostoliitto miehitti Viron ensimmäisen kerran kesäkuussa 1940, Viron aikaisemman lainsäädännön korvasi Venäjän Federatiivisen Sosialistisen Neuvostotasavallan rikoslaki. Sen nojalla oli varsin yksinkertaista tuomita kansalaisia rangaistukseen. Takautuvasti katsottiin rikokseksi mm. osallistuminen Viron Tasavallan muodostamiseen runsaat 20 vuotta aikaisemmin. Suuri määrä ihmisiä pidätettiin tai yksinkertaisesti katosi jäljettömiin. Turvallisuuselimet valmistelivat talvella 1940-41 tulevia joukkokarkotuksia.

Eräs kyyditetty.

Lähes puolivuosisataisen neuvostomiehityksen aikana joutui Virossa arviolta 122.000 ihmistä kommunismin rikosten uhriksi, yli 30.000 heistä menetti henkensä.

Harmaan Talon kellarivankilan käytävä on täsmälleen neuvostoaikaisessa kunnossa. Käytävän päässä seisoo vaikuttavannäköinen KGB:n vanginvartijan vahapatsas. Tarton entiset poliittiset vangit ovat ristineet vahavartijan Volodjaksi, Harmaassa Talossa työskennelleen vartijan mukaan, jonka sanotaan elävän Tartossa tänä päivänäkin. Museon hoitaja vahvistaa, että sen niminen vartija oli todellakin 1940- ja 50-luvuilla olemassa ja on tällä hetkellä eläkeläisenä Tartossa. Vaikka vahanukke tuskin muistuttaa kasvonpiirteiltään entistä vanginvartijaa, on Volodjan nimi jäänyt puhekielessä sitkeästi käyttöön.

Käytävän lisäksi osa selleistä on entisaikaisessa asussaan. Entisöity on mm pinnaltaan alle neliömetrin suuruinen karsseri, jossa vankien piti viettää yö ennen kuulusteluun viemistä. Karsseriputka on siten suunniteltu, että siellä on käytännöllisesti katsoen mahdotonta seistä suorassa, istua tai maata.

Vangin asu.

Osassa vankityrmistä on KGB-museon pysyvä näyttely, joka kuvaa kattavasti kommunismin ihmisyydenvastaisia rikoksia sekä virolaisten vapaustaistelua miehityksen vuosikymmeninä. Näytteille on pantu runsaasti valokuvia ja esineitä Siperian Gulag-vankileireiltä.

Sen lisäksi, että miehityksen aikana vangittiin ja karkotettiin suuri määrä kommunistihallinnon vastustajia, venäläiset panivat kahteen otteeseen toimeen massiivisen joukkokarkotuksen Siperiaan. Ensimmäinen kyyditys alkoi kesäkuun 14. päivän vastaisena yönä 1941. Maakunnittain laadittujen listojen mukaan oli tarkoitus karkottaa 11.102 ihmistä
Ketään karkotetuista ei tuomittu oikeudenkäynnissä, kyydityslistalle saattoi joutua pelkästään pahantahtoisen ilmiantokirjeenkin perusteella. Karkotus oli suunniteltu toteutettavaksi yhden vuorokauden aikana samanaikaisesti kaikissa kolmessa Balttian maassa, mutta käytännössä operaatio oli ohi vasta kesäkuun 17. päivänä. Monissa tapauksissa listalla olevia henkilöitä ei tavoitettu, jolloin saatettiin ottaa näiden tilalle satunnaisesti joku, joka oli väärään aikaan väärässä paikassa. Kyydittäjät eivät toki halunneet jättää määrättyä kiintiötä täyttämättä!

Ensimmäisessä suuressa karkotusaallossa teki vaivalloisen junamatkan Siperiaan yli 10.000 ihmistä. Alle puolet heistä selvisi hengissä, ja saattoi palata kotimaahan sodan jälkeen. Toinen suurkyyditys alkoi 25. maaliskuuta 1949. Silloin joutui kotinsa jättämään yli 20.000 virolaista. Vuoden 1949 maaliskuun kyydityksen vuosipäivänä (25.3.2003) avattiin Harmaan Talon suurimmassa putkassa erikoisnäyttely karkotusten teemalla.

KGB-museon pysyvä näyttely kuvaa neuvostomiehityksen vastaista taistelua sekä Virossa että ulkomailla. Valokuvia on mm metsäveljistä eli Viron metsiin sodan jälkeen paenneista entisistä sotilaista, jotka hyökkäsivät neuvostojoukkoja vastaan sekä sabotoivat neuvostohallintoa vielä pitkään 1950-luvullakin. Lähinnä koululaisten vastarintajärjestöjen toiminnasta on esillä valokuvia ja lentolehtisiä. Lentolehtisten levittämisen lisäksi salaiset nuorisojärjestöt räjäyttivät tai tuhrivat miehittäjien pystyttämiä patsaita sekä nostivat vaivihkaa salkoon Viron sinimustavalkoisen lipun itsenäisyyspäivänä 24. helmikuuta.


Tiedot KGB- museon sivuilta.

Eesti Vabariigi aastapäev.

Iseseisvuspäev eli itsenäisyyspäivä.
Helmikuun 24. päivä Virossa vietetään itsenäistymisen 94-vuotispäivää. Päänäyttämö on Tartossa, jossa on suuri sotilasparaati ja presidentin vastaanotto.

Tartossa on kaupunkia laitettu juhlakuntoon. Osa kaupungin kaduista on suljettu, osa varattu moottoroidulle sotilasparaatille, johon osallistuu yli tuhat sotilasta ja suojeluskuntalaista.

"Motoriseeritud paraadmarsil sõidab Scoutspataljoni jalaväekompanii PASI-soomukitel. Suurtükiväepataljon on kohal 122 mm ja 155 mm haubitsate patareidega, õhutõrjepataljon 23-mm õhutõrjekahurite patareiga ja õhutõrjeraketisüsteemi Mistral patareiga."

 Tarttee kyllä mennä katsomaan, kun näin liki ollaan.

Tilpehööriä!

Olette varmaan nähneet ja käyneetkin kaupassa jossa on myynnissä näin paljon esim. hiuslenkkejä.
Minä en ollut edes arvannut, että näitä voi yhteensäkkään olla näin paljon, mutta nyt olen omin silmin nähnyt, että se on mahdollista.
Myynnissä oli paitsi näitä hiuslenkkejä, -pantoja, -koruja, -kampoja myös helmiä, rannerenkaita, koruja, en edes tiedä mitä, mutta siellä oli paljon kaikkea.
Minä vain seisoin siellä suu auki, varmaan asiakkaat ja myyjä arvelivat mamman eksyneen, eivätkä paljon erehtyneetkään. Tuli mieleen, että 'tyttöjämme' en arvaisi sinne viedä, kukkaroni kevenisi aika lailla tai sitten iskisi valinnan vaikeus, vähän kuten kävi Hello Kitty-kaupassa.

Tämä kauppa, nimeä en katsonut, on Tarton Kaubamajassa. Kuvat napattu kännykkäkameralla, ei ihan tarkkoja, mutta asia näkyy. Noissa sermeissä on molemmin puolin tavaraa, ja seinillä katosta lattiaan saakka.

Tarttee varmaan, nyt kun yllätys ei ole enää niin suuri, käydä uudestaan  katsomassa, että mitä siellä oikeastaan myydään;).





Mitä saisi olla?

Päivänä muutamana, käväisin torilla katsomassa (olisiko siellä lankakauppias, mutta ei ollut) mitä kaikkea siellä on myytävänä. Varsinaisella torilla oli kylmä, ihmettelen kuinka kauppiaat tarkenevat siellä, asiakkaitakaan ei paljon ollut.

Myytävänä oli perunaa, perunaa ja perunaa, paljon kenkiä, vaatteita ja verhoja. En kuitenkaan tutustunut mihinkään erityisemmin, palelin, vaikka minulla oli toppatakki päällä.

Sitävastoin suunnistin 'kauppahalleihin', joita Tarton torin kupeessa on ainakin kolme.
Tarjonta niissä on runsas, lihaa, kalaa, juureksia, hedelmiä, makkaroita, juustoja ja leivonnaisia. Lisäksi tietenkin hunajaa, mehuja jne. Ja tietenkin vaatteita, muistattehan ne Tallinnan sataman marketit jotka ovat tupaten täynnä vaatteita, niin paljon, että pahaa tekee, niitä oli myös noissa kauppahalleissa. Kauppiaita oli paljon, asiakkaita myös.

Suomalaisiin hintoihin nähden edullista, virolaisille, luulisin kallista. Keskipalkat kuukaudessa ovat täällä n.800-900 euron tuntumassa. Näyttää, että erot rikkaiden ja köyhien välillä ovat valtavat, odottakaahan kun laitan valokuvia rinnakkaisista asumuksista.
Eilen lähikaupassa eräs mummo punnitsi muutamaa perunaa usean kerran, vaihtoi perunoita ja punnisti taas. Huijaus ei kuitenkaan ollut kyseessä, koska tuotteita ei itse punnita hinnoitteluvaakalla, vaan kassa tekee sen. Ajattelin, että  mummon rahat ovat tiukalla, säälittikin. Ohimennessään sama mummo katsoi ostoskärryyni, joka oli turvoksissa hedelmistä.

Possu seisoo maamerkkinä kauppahallille.

Tässä tarjolla sikaa, nautaa ja lammasta.

 Tässä taas tuoretta kalaa.

Tässä köögiviljaa, myyjän ilmeestä huolimatta, olin saanut luvan kuvata.

Irtokarkkeja on valtavat määrät niin toreilla kuin kaupoissakin. Kalevin valkoinen mustikkasuklaa vie kielen mennessään.

Täytekakkuja ja kaikkia kakkuja on kaupan valtavat määrät niin kaupoissa kuin kauppahalleissakin, ja niitä ihmiset näyttävät ostavankin. Me ostimme isänpäiväkakun, ja oli kyllä hyvä.

Klikkaamalla suurenee, katsokaa hintoja!

Pullaa pitää olla.

Ja kaikkea mahdollista, eikö ole hienosti pinottu, mä en voisi olla tuossa töissä multa noi kaatuis vähän väliä.

Mitä saisi olla?

 

Leikkimistä kuvilla

Olen toki tiennyt, että kuvankäsittelyohjelmilla saa aikaan vaikka mitä, mutta niin saa nykyisillä kameroillakin.
Hiukan vain säätöjä kameran kuvankäsittelyssä ja vot tässä tulos,väriluonnos.

Tässä näkymää kaupungilta, siinä virtaa Emajõgi. Taustalla Tasku yksi Tartton  kauppakeskuksista.

Korkea rakennus on sivustakatsoen ohut, taskumattimainen, siitä nimi?

Tässä pienkerrostaloaluetta kaupungilla.

(Loppu)kesäleski täällä miettii kuinka kuluttaisi aikaansa, ts. mihin lähtisin. Mihin läksin siitä tuonnempana.

Tere

Hiljaisuuden jälkeen palaan jälleen Internetin ihmeelliseen maailmaan. Sen asennusta taas saatiin odotella, huolimatta siitä, että Johan muistutteli  asiasta useaan otteeseen hyvissä ajoin ennen muuttoa. Täällä on vähän sellainen tapa, että sanotaan: "jah, selgi", ja mitään ei tapahdu.

Johan tekee aluksi täällä töitä kotoa käsin, joten meillä aamut on pyhitetty yhteisille aamulenkeille. Niiden avulla on hyvä hiukan tutustua tähän uuteen kotikaupunkiin, auton kanssa tehdään sitten hiukan laajempaa kaarta.

Ilmat täällä ovat lämpimiä, aurinkoisia, mitä nyt eilen tuuli tuiversi ihan tosissaan. Saa nähdä millainen talvi täällä kohdataan, viimetalvi oli ollut kova, aika-ajoin pakkasta -30 astetta ja lunta metri. Sellaista emme kuitenkaan toivo, suksetkin ovat Lapissa.

Ensimmäinen käynti ruokakaupassa oli lievä shokki. Ei voinut ostaa lihaa, ei kalaa, siis ostimme pitsaa. Lihat olivat huiman näköisiä könttejä muovipusseissa, kaloja emme tunnistaneet ja olivat vakuumipakattuja, siispä jätimme ne sovinnolla kaupan hyllylle. Tämä kaikki tuossa lähikaupassa.

Seuraavana päivänä hurautimme autolla Etelä-Viron suurimpaan kauppakeskukseen, Lõunakeskus on meiltä parin-kolmen kilometrin päässä, siellä valikoima oli huomattavasti parempi.

Lihatiskissä sianlihat olivat sellaisia kuin meillä ennenvanhaan, läskiä reilusti ja nahka tallella, vaikka ei me niitä ostettu, kananrintaa kyllä.

Päätimme tullessamme tänne, että nyt ei ronklata ruuan kanssa, mutta ei se niin helppoa ole, takaraivossa on ja tiukassa mitä ja minkä maalaista voi ostaa ja mitä taas ei, katsotaan.

Ruoka täällä on huomattavast edullisempaa kuin Suomessa. Banaanit ja nektariinit maksavat noin 0,89€, ja se meidän suomalaisten täältä maasta urakalla kantama olut, se se vasta halpaa on, pitäiskö opetella oikein juomaan sitä, no ehkä ei.

Juotava jogurtti on hyvää.

Herrat Helsingissä eivät roikkuneet löyhässä hirressä.

Lauantaina matkalla satamaan näimme Kauppatorin rannassa Pietarissa 1912 rakennetun Höyrylaivan.

Valmistuessaan samana vuonna matkustajalaiva s/s TITANICIN kanssa LIBAUSKIJ, oli aikansa modernein majakka-alus. Siinä oli mm. langaton lennätin, pneumaattinen sireeni ja sähköllä toimiva majakka. Venäjän vallankumouksen pyörteissä LIBAUSKIJ joutui Suomeen ja julistettiin sotasaaliiksi 1918.

41 vuoden ajan ja kolmen eri nimen alla se palveli majakkalaivana ensin Raumalla ja sittemmin Helsingissä. Aluksen nykyinen nimi HYÖKY, on perua 1960-luvulta, jolloin siitä tuli merenmittausretkikunnan tukialus.

Palveltuaan täydet vuodet Venäjän kaksoiskotkaa ja Suomen leijonaa s/s HYÖKY oli eläkkeelle siirtyessään v. 1983 Pohjoismaiden viimeinen kivihiililämmitteinen ammattikäytössä oleva höyrylaiva.

Vuonna 1983 Haminan Höyrylaiva Oy osti HYÖKYN valtiolta ja aloitti kunnostustyöt, jotka jatkuvat niin kuin Iisakin kirkon rakentaminen ikään.

Toimii nykyään museona, motellina ja kahvilana.