29. toukokuuta 2012

Toukokuu!


Mitä kaikkea voikaan olla toukokuu - lunta, vettä ja kasvun ihme. Kuvasta puuttuu kuva auringon polttamista  käsivarsista.
Onko ilmasto muuttunut?, kysyy junantuoma lappilainen.

Angry Birds -perhepuisto Rovaniemelle

Lappset Group Oy haluaa rakentaa Rovaniemelle Suomen ensimmäisen yleisen Angry Birds perhepuiston. Puistoon tulisi muun muassa hiekkatekonurminen Angry Birds space areena, 150 metrin juoksurata, seinäkiipeilyteline ja tietenkin Angry Birds ritsa. Puisto olisi valmis heinäkuun loppuun mennessä. Hankkeen kustannusarvio on noin 315 000 euroa.

Kuvat: Lappset Group Oy / Tero Puotiniemi


Mistä on kyse?

Lappset Group Oy on rovaniemeläinen leikkipaikkavälineiden valmistaja

Rovaniemen kaupunki on hyväksymässä Lappset Oy:n tarjouksen Angry Birds -perhepuiston rakentamisesta Rovaniemen keskustaan, Konttisen puistoon. Rakentaminen olisi osa keskustan vetovoimaisuuden kehittämistä.

Esityksessä Konttisen puiston leikkialueella sijaitsevat välineet purettaisiin ja korvattaisiin Lappsetin Angry Birds -teemapuiston leikkivälineillä. Puistoon tulisi muun muassa hiekkatekonurminen Angry Birds space areena, 150 metrin juoksurata, taistorata, seinäkiipeilyalue, kuntovälineitä, Angry Birds ritsa, lasten pyörärata ja erilaisia keinuja, hiekkalaatikko ja karuselli.

Lappsetin nettisivujen mukaan Angry Birds teemapuistoihin on myös saatavilla Rovio Entertainmentin kanssa yhteistyössä valmistettavia, paikannukseen pohjautuvia Angry Birds -pelitasoja.

Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa jo juhannuksen jälkeen. Puisto olisi tarkoitus saada valmis heinäkuun loppuun mennessä. Kyseessä olisi ensimmäinen Suomeen toteutettava isompi yleinen Angry Birds puisto.

Perhepuiston kustannusarvio on noin 315 000 euroa, joka apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan mukaan voitaisiin kattaa Rovaniemen keskustan vetovoimaisuushankkeen vuoden 2012 ja 2013 budjeteista. Keskustan vetovoimaisuus -hankeen budjetti on tänä vuonna 200 000 euroa.

Tekninen lautakunta käsittelee asiaa tiistaina 29.5.

YLE Lappi


Toukokuu 2012


Yksi meidän kylän akka tykkää kun elämässä on puhtia.

Nimeni on Elektra,(Sähkö) "seuraava kysymys, kiitos", vastaa hän kun kysytään hänen ikäänsä. Asuinpaikka on Eidessaari. Kolme yksinäiselle saarelle mukaan otettavaa asiaa: Irafo,virranmuuntaja ja vikavirtasuoja. Lempiväri on sähkönkeltainen. Kysymykseen:"Mikä sytyttää minussa liekin?", hän vastaa 220v ja AC/DC.

-

28. toukokuuta 2012

Riepumatto.

  säv. ja sov. Georg Malmsten, san. Asser Tervasmäki, 1962

Uusi riepumatto tuotiin lattialle. Monta pientä jalkaa sillä piipertää.
Monta kysymystä tehtiin kutojalle: ”Äiti, mistä saatiin raita tää ja tää?”
Vastas äiti, että kun hän maton loi, joka mattotilkku hälle tarinoi.
Paljon vanhaa, hiukan uutta, monen muiston kirjavuutta yhteen riepumattoon kätkeytyä voi.

Tää on paita meidän ensimmäisen vauvan. Kuopus-kulta repi viimein rikki sen.
Tuossa kuultaa kuva leikkipuvun hauvan. Myöskin se on ollut perinnöllinen.
Tuokin lappu vihdoin viimein hyljättiin, ennen tärkeä on ollut, niinpä niin:
ettei muuten toimeen tultu, lasten oma äidin kultu siinä vihjaa kaurapuurolautasiin.

Meidän häistämme on kuva albumissa. Sulhon vihkifrakki vihdoin viheriöi.
Mummo silkkiänsä säästi piirongissa, kunnes silkki itse itseänsä söi.
Mummo lähti pari vuotta taaksepäin. Teille äiti jäi, mut äidittä mä jäin.
Tuossa tumma suruhuntu, siinä yhä surun tuntu. Riepumattokin on musta hetkittäin.

Tästä tällaisesta uusi riepumatto pirtin lattialla maaten rupattaa.
Joskus katsojilta naurun kuulee matto, joskus huokauksen vain se kuulla saa.
Jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei noin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois.
Huomaahan sen tämän tästä, ett´ on elo värikästä. Kuinka riepumatto muuta olla vois.

Oi muistatko vielä sen virren...

lauloi Pasi Kaunisto anopin hautajaisissa - kaunista ja liikuttavaa. Hän lauloi myös Kari Rydmanin laulun: Niin kaunis on maa.

Surullinen kevät, elämä kuitenkin jatkuu. Olemme kiitollisia ja onnellisia siitä, että anoppi sai elää pitkän, melkein 94vuotta, ja hyvän elämän.

20. toukokuuta 2012

Lapin kevät.

Kevät on vihdoin saapunut Lappiin. Sukset on siirretty tallin orsille, odottamaan syksyä ja lunta - eihän siihen ole kuin 3-4 kuukautta;(.
Helteisen, +19, päivän jälkeen metsänreunasta ja purorotkosta nousi upea usva, hiipien hiljaa koko tienoon ylle ja verhoten maiseman utuiseen tunnelmaan.



Pelto alkaa pikkuhiljaa vihertää. Puput ja porot käyvät vuorotellen katsastamassa ruokapaikat, taitaa olla maukasta tuo vihreä ruoho.

13. toukokuuta 2012

Hiihdot on hiihdetty...

tältä keväältä - luulen ma. Tuolta metsänlaidasta voisi vielä saada lunta suksien alle, jos kuitenkin huomenna vielä urheilisi. Johanin mukaan hiihtokauteni on alkanut varsin aikaisin - meinasi varmaan tulevaa kautta;)


Pitänee aloittaa keihäskausi, jonka korkkasin muutama vuosi sitten. Totuuden nimissä on sanottava, että metrit ovat varsin vaatimattomat, mutta lähtökohta oli se, että seitsemän vuotta sitten en edes tiennyt kuinka päin keihästä nakataan.
Kyllä täällä maalla on hyvä olla harrastuksia laidasta laitaan, niitä voi sitten harrastaa kelien ja mielialan mukaan.
Kilometrikisassa olemme mukana, kahden hengen joukkueena, siinä kyllä pitäisi olla vähintään viisi, koska kilometrit kuitenkin jaetaan viidellä. Vaan omaksi iloksi sitä tehdään ja oma kunto ja terveys ovat pelissä. Mutta osallistukaa!
Käsityökahvila johon olen viitannut aiemmissa postauksissa on voimissaa ja toimii vireästi. Uusia suunnitelmiakin on heitelty ilmaan, osa lähtee toteutukseen jo tänä kesänä.

Toukokuun toinen sunnuntai.


Hyvää Äitienpäivää kaikille maailman äideille!

12. toukokuuta 2012

Lunta on ja ei.

 Ensin kuva samalta kohdalta kuin edellisinäkin päivinä, sänki paistaa.
 Sitten käänsin nenäni 90astetta etelään päin, pellonlaidassa on vielä reilusti lunta.
Hiihtäessäni ei sänki paljoa rapissut suksien alla.

Purorotkossa on reilusti miehen polveen saakka lunta,
ja vettä.
Siis lunta on ja ei.

Tällä menolla lunta on vielä kesäkuussakin, mikä on meidän Lapissa asumisajan ennätys, joskin lappilaisille aivan tuttua.

10. toukokuuta 2012

Vielä on lunta hiihdellä!


Kuten tarkkasilmäisimmät voivat kuvasta havaita, latu siinä menee, siis hiihdetty on tänäänkin 10.5. Totuuden nimissä on sanottava, että jossakin kohdassa pellolla heinänsänki pisti esiin lumen alta, joten kun palaamme lauantaina mökille voi olla, että hiihtokelit ovat menneet.

Ei se kyllä minua sureta, päinvastoin, hyvä niin.

Anoppi on nukkunut ikiuneen.

Viime yönä meidät tavoitti suruviesti, äiti, anoppi, mummo,isomummo ja isoisomummo on jättänyt maallisen tomumajan ja siirtynyt...?
Hän olisi täyttänyt 6.6, 94 vuotta, hiukan jäi vaille.
Kävimme viime viikolla kiittämässä ja jättämässä hyvästit hänelle, ja silloin näimme, että voimat eivät hänellä riitä enää pitkälle.
Kiitos kaikesta rakas äiti ja anoppi!

9. toukokuuta 2012

Lumet sulaa ja vesi virtaa.

Kävimme katsomassa kuinka Auttijoki kuohuu, ja kuohuihan se. Vettä virtaa könkään lähes 16 metrisessä putouksessa kovalla voimalla, muodostaen upeita vaahtohattaroita, ja pauhu on valtava. Tämä on näky joka on vaan koettava joka kevät, kesällä putous on huomattavasti kesympi, mutta näkemisen arvoinen silloinkin. Kesällä viemme kaikki vieraamme tänne ja käymme itsekin kiertämässä luontopolun (3.5km.) useamman kerran kesässä. Ehkä ensi viikolla on tämän kevään ensimmäisen reissun aika.


Könkäällä juttelimme Metsähallituksen miehen kanssa, hän oli tyytyväinen kun öisin on kylmää se kun hillitsee lumien sulamista - tulvavaarat, nääs. Sanoi Rovaniemelläkin olevan hyvät mahdollisuudet muutaman pirtin kastua.
Parhaat hiihtokelit kertoi olevan Kilpisjärvellä, lunta ja aurinkoa, ja lumien arveli sulavan juhannukseksi:(

Ja tämä kertoo lumitilanteen tältä päivältä.
Aamulla oli taas upeat hankikannot, niinpä kävimme hiihtämässä hiukan metsässä ja tuota peltoa kiersimme ympäri. Enpä ole ennen hiihtänyt toukokuun yhdeksäs päivä:)

Lämpöasteita tätä kirjoittaessani on 12, kauankohan hiihtokelit vielä jatkuvat.


8. toukokuuta 2012

Lunta, lunta, lunta vaan...

ja meillä sitä piisaa.
Tänään kävin hiihtelemessä, aamulla oli upeat hankikannot, ja vielä kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta niin mikäpäs oli hiihdellessä. Sitäpaitsi en ole koskaan ennen hiihtänyt toukokuun kahdeksas päivä.
Lunta tosiaan on vielä noin 30-40 cm. Kuva tuosta meidän pellonlaidalta, josta aion napata, päivittäin, kuvan todisteeksi, niin kauan kun lunta riittää.

Näin Rovaniemellä vuonna 2012.

7. toukokuuta 2012

...kuollut taiteilija on hyvä taiteilija...


Kalervo Palsaa esitellään Keski-Suomessa

Jyväskylässä avataan perjantaina Kalervo Palsan töitä esittelevä Minä ja Majakovski -näyttelyn ensimmäinen osa. Samaan aikaan Palsasta julkaistaan uusi kirja. Näyttelyn toinen osa avataan kuukauden päästä Mäntän kuvataideviikoilla.

 Kuva: Valtion taidemuseo
Osa Kalervo Palsan puupiirroksesta Ihana enkeli (1976).

Kittillästä kotoisin ollut kuvataiteilija Kalervo Palsa on tänä keväänä näyttävästi esillä Jyväskylässä ja Mäntän kuvataideviikoilla.

Taidemaalari, taidegraafikko, kuvanveistäjä, sarjakuvapiirtäjä Kalervo Palsa syntyi 12. maaliskuuta 1947 Kittilässä, kuoli 3.lokakuuta (40vuotiaana) Kittilässä

Kuuluisimpia töitä: Vapautuminen (1978)
                                Arkitinen hekuma (1973-78)
                                Kittilän yöelämää (1976)
                                Kullervo (1983)

Perjantaina Jyväskylässä avataan 25 vuotta sitten kuolleen taiteilijan töitä esittelevä näyttely Galleria Variantissa Viitaniemessä.

Samanaikaisesti Palsasta julkaistaan uusi kirja. Kirjan yksi kirjoittaja, Palsan pitkäaikainen ystävä Maj-Lis Pitkänen haluaa korostaa Palsan herkkää ja tunteellista puolta.

Syrjäänvetäynyttä Palsaa repivät ristiriitaiset tunteet. Erityisesti suhde alkoholiin ja seksiin oli vaikea. Myös rakkaussuhde jäi saavuttamatta.

Palsa päätyi elämän teräväksi ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Töissään kuvaamaansa rappioelämään hän ei kuitenkaan vajonnut.

Hän sanoo, että Palsan kohdalla pitää erottaa taiteilija ja taiteilijan työt.

- On ajateltu, että hänen täytyy olla ihan yhtä kauhea kuin hänen maalauksensakin. Mutta on semmoinen sanonta, että hyvä ihminen kuvaa pahaa.

Pitkäsen mukaan Palsa kuvaa yhtä lailla lapsuutensa ympäristön "tenttumiehiä" ja toisaalta ravistelee tiettyjä ihmiskäsityksiä.

- Hän halusi toisaalta ravistella poroporvarillisia käsityksiä, että kaikki ihmiset ovat kuitenkin yhtä arvokkaita, vaikka elämä on meillä kaikilla erilaista, Pitkänen toteaa.

Ihmisenä ujo ja herkkä, töissään raju ja rivo Palsa ei ehtinyt saada elinaikanaan ymmärrystä töilleen. Arvostus on tullut jäkikäteen.

- Kallenkaan tytöt eivät ehkä enää sillä tavalla järkytä, koska maailma on niin paljon muuttunut ja kuollut taiteilija on hyvä taiteilija, Pitkänen lausuu.

  Pohjoismyrsky.
Sign. 1985. Öljy kankaalle 100x90 cm.

6. toukokuuta 2012

Hiihtokelit vaan jatkuvat.

"Halla vie hillan kesäkuussa" oli eilisen blogikirjoituksen otsikko - tällä menolla kyllä, ja kaikki muutkin marjat.
Eilen  aamupäivällä kävimme polkaisemassa ekat pyörälenkit (25km), minkä mahdollisti satulan päälle laitettava geelisatula, tiedättehän minne se eka pyöräretki eniten käy:(. Ilma oli hyvä, pilvipoutainen, lämpöä 3-4 astetta, ihan hyvä pyöräilykeli.
Iltapäivällä se sitten alkoi, lumimyräkkä, jota jatkui yli yön ja pitkälle aamuun. Keltainenlehti kertoi Rovaniemelle sataneen 19cm lunta, ja katsokaapa parvekkeelta kuvattua maisemaa joka on kuin syksyllä.
Onneksi ei ollut tarve lähteä minnekään autolla, jossa on jo kesärenkaat alla, eikä pyöräilemäänkään, jonne kyllä olisi ollut mukava lähteä vaan sukset olisivat olleet nyt parempi vaihtoehto.



Tällä menolla meillä on hiihtokelit vielä jussinakin, tervetuloa hangille!

5. toukokuuta 2012

”Halla vie hillan kesäkuussa”


Kuva: Reino Hämeenniemi


Yöpakkaset uhkaavat hillankukkia kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Kesälomaa ei kannata osuttaa kesäkuun alkupuolelle, sillä Itä-Lapin säärohveetta Eino Kettunen ennustaa kylmää kesän alkua.

– Kesäkuun ensimmäisen viikon halla vie hillasadon monin paikoin. Vasta juhannusviikolla sää lämpiää.

Toukokuu on kuitenkin Kettusen ennusmerkkien mukaan niin lämmin, että lumet saavat pikaisen lähdön. Kuun lopulla pitäisi olla aivan kesäkeliä.

Naisten viikosta 18. - 24. heinäkuuta Kettunen ennustaa kesän lämpimintä. Parasta ruskaa hän povaa viikolle 37, joka alkaa syyskuun 10. päivänä.

YLE Lappi

4. toukokuuta 2012

Suomi on pitkä maa...

katsokaa vaikka, nappasin kännykkäkuvan mökiltä sunnuntaina 29.4 - ja lunta riittää.
Johan kävi mittakepin kanssa pellolla, ja totesi lunta olevan noin 40 senttiä. Latu siinä vielä näkyy, joten hiihtää voisi hyvinkin. Ajattelinkin vielä testata hiihtotaitoani, ennen kuin sukset pääsevät tallin orsille.


Kävimme mutkan 'etelässä', mummo, pitkän taipaleen tehtyään, on jo kovin heikkona - elämänlanka on hauras, lähes katkeamispisteessä. Surullista mutta väistämätöntä.

Kädet, vuosimalli 1918

 tässä vuodelta 2006

 nämä vuodelta 2008

ja nämäkin ovat vuodelta 2008

Kävimme samalla reissulla laskemassa lapset. Tyttöjen kanssa suunnittelimme kesän mummolaviikkoa. Paljon tytöiltä  tulikin ideoita siitä, mitä kaikkea tehdään sen viikon aikana, eipä tule tekemisen puute mammalle ja papalle.
Ihanaa, me kaikki odotamme innolla heinäkuuta.