25. syyskuuta 2011

Ihanat kamalat maitopussit...

Historiaa:
Maidon irtomyynti jatkui Suomessa 1960-luvulle saakka, vaikka ensimmäiset maidon pullotuskoneet oli otettu käyttöön jo 1950-luvun alussa. 1950-luvulla maitoa pakattiin jokin verran myös vahattuihin kartonkitölkkeihin, mutta ne yleistyivät vasta myöhemmin.

Maitoa alettiin pakata muovipusseihin vuonna1967, tiettävästi ensimmäisenä Valion Turun meijerissä. 1970-luvun puolivälissä muovitettu kartonkipakkaus syrjäytti muut maitopakkaukset, myös muovipussit.

Vuonna 1955 otettiin käyttöön Valion ensimmäinen liikemerkki, tyylitelty separaattorin kansi. Maitopussimuovissa liikemerkin päällä seisoo pieni paimenpoika. Tämäkin hahmo on vuodelta 1955 ja sen on suunnitellut taiteilija Harri Hakala, kertoo Suomen maatalousmuseo Sarka.

Muistan hyvinkin nuo kaameat maitopussit, usein ne vuotivat, olivat hankalia käsitellä eivätkä välttämättä istuneet hyvin kaatimeenkaan.
Käsistään kätevät kekseliäät ihmiset, virkkasivat mm. mattoja pusseista. Muistan itsellänikin olleen, äidin virkkaama, pyöreä maitopussimatto, mustavalkoinen, se punainen teksti yms. ei sieltä juurikaan näkynyt.
Mitä muuta niistä tehtiin, onko sinulla muistikuvia, tai kenties olet itse tehnyt niistä jotakin?

Nostalgian? vuoksi ostin täällä Virossa kaupasta maitoa pussissa, ja tietenkin myös kaatimen. Kasasin kaatimen ja asetin maitopussin sinne, leikkasin kulmat auki ja vot se oli siinä. En juo, enkä käytä kahviin maitoa, sen sijaan, kokeillakseni maidon kaatamista kyseisestä laitteesta, tarjoilin Johanille maitokahvia. Pöydällehän se meni, sitten pidin kiinni pussin toisesta yläkulmasta samalla kun kaadoin, ja se toimi.
En kuitenkaan ehkä enää osta pussimaitoa, vaan tyydyn tölkkeihin.


Maito on piim, ihana kuva pussissa.


Kaadin, itse koottava, maksoi 1.27€. Täällä on muuten käytössä myös eurosentit, siis kaupassa kaivellaan yhden ja kahden sentin kolikoita.


Ja tässä koko komeus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.