25. helmikuuta 2012

Harmaa Talo Tartossa.

Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD/KGB:n Etelä-Viron keskus sijaitsi Tartossa niin sanottu Harmaassa Talossa. KGB:n vankityrmät  sijaitsivat talon kellarikerroksessa, jossa on vuodesta 2001  saakka toiminut Tarton Kaupunginmuseon filiaali. Osa KGB-museon vankityrmistä on entisöity neuvostoaikaiseen asuunsa, osassa on museon pysyvä näyttely. KGB-museo heijastaa Viron neuvostomiehitystä ja neuvostoaikaista vastarintaa.


Harmaa Talo Riianmaantien  ja Peplerin kulmassa.

Kun Neuvostoliitto miehitti Viron ensimmäisen kerran kesäkuussa 1940, Viron aikaisemman lainsäädännön korvasi Venäjän Federatiivisen Sosialistisen Neuvostotasavallan rikoslaki. Sen nojalla oli varsin yksinkertaista tuomita kansalaisia rangaistukseen. Takautuvasti katsottiin rikokseksi mm. osallistuminen Viron Tasavallan muodostamiseen runsaat 20 vuotta aikaisemmin. Suuri määrä ihmisiä pidätettiin tai yksinkertaisesti katosi jäljettömiin. Turvallisuuselimet valmistelivat talvella 1940-41 tulevia joukkokarkotuksia.





Eräs kyyditetty.
Lähes puolivuosisataisen neuvostomiehityksen aikana joutui Virossa arviolta 122.000 ihmistä kommunismin rikosten uhriksi, yli 30.000 heistä menetti henkensä.

Harmaan Talon kellarivankilan käytävä on täsmälleen neuvostoaikaisessa kunnossa. Käytävän päässä seisoo vaikuttavannäköinen KGB:n vanginvartijan vahapatsas. Tarton entiset poliittiset vangit ovat ristineet vahavartijan Volodjaksi, Harmaassa Talossa työskennelleen vartijan mukaan, jonka sanotaan elävän Tartossa tänä päivänäkin. Museon hoitaja vahvistaa, että sen niminen vartija oli todellakin 1940- ja 50-luvuilla olemassa ja on tällä hetkellä eläkeläisenä Tartossa. Vaikka vahanukke tuskin muistuttaa kasvonpiirteiltään entistä vanginvartijaa, on Volodjan nimi jäänyt puhekielessä sitkeästi käyttöön.


Käytävän lisäksi osa selleistä on entisaikaisessa asussaan. Entisöity on mm pinnaltaan alle neliömetrin suuruinen karsseri, jossa vankien piti viettää yö ennen kuulusteluun viemistä. Karsseriputka on siten suunniteltu, että siellä on käytännöllisesti katsoen mahdotonta seistä suorassa, istua tai maata.



Vangin asu.


Osassa vankityrmistä on KGB-museon pysyvä näyttely, joka kuvaa kattavasti kommunismin ihmisyydenvastaisia rikoksia sekä virolaisten vapaustaistelua miehityksen vuosikymmeninä. Näytteille on pantu runsaasti valokuvia ja esineitä Siperian Gulag-vankileireiltä.



Sen lisäksi, että miehityksen aikana vangittiin ja karkotettiin suuri määrä kommunistihallinnon vastustajia, venäläiset panivat kahteen otteeseen toimeen massiivisen joukkokarkotuksen Siperiaan. Ensimmäinen kyyditys alkoi kesäkuun 14. päivän vastaisena yönä 1941. Maakunnittain laadittujen listojen mukaan oli tarkoitus karkottaa 11.102 ihmistä
Ketään karkotetuista ei tuomittu oikeudenkäynnissä, kyydityslistalle saattoi joutua pelkästään pahantahtoisen ilmiantokirjeenkin perusteella. Karkotus oli suunniteltu toteutettavaksi yhden vuorokauden aikana samanaikaisesti kaikissa kolmessa Balttian maassa, mutta käytännössä operaatio oli ohi vasta kesäkuun 17. päivänä. Monissa tapauksissa listalla olevia henkilöitä ei tavoitettu, jolloin saatettiin ottaa näiden tilalle satunnaisesti joku, joka oli väärään aikaan väärässä paikassa. Kyydittäjät eivät toki halunneet jättää määrättyä kiintiötä täyttämättä!

Ensimmäisessä suuressa karkotusaallossa teki vaivalloisen junamatkan Siperiaan yli 10.000 ihmistä. Alle puolet heistä selvisi hengissä, ja saattoi palata kotimaahan sodan jälkeen. Toinen suurkyyditys alkoi 25. maaliskuuta 1949. Silloin joutui kotinsa jättämään yli 20.000 virolaista. Vuoden 1949 maaliskuun kyydityksen vuosipäivänä (25.3.2003) avattiin Harmaan Talon suurimmassa putkassa erikoisnäyttely karkotusten teemalla.

KGB-museon pysyvä näyttely kuvaa neuvostomiehityksen vastaista taistelua sekä Virossa että ulkomailla. Valokuvia on mm metsäveljistä eli Viron metsiin sodan jälkeen paenneista entisistä sotilaista, jotka hyökkäsivät neuvostojoukkoja vastaan sekä sabotoivat neuvostohallintoa vielä pitkään 1950-luvullakin. Lähinnä koululaisten vastarintajärjestöjen toiminnasta on esillä valokuvia ja lentolehtisiä. Lentolehtisten levittämisen lisäksi salaiset nuorisojärjestöt räjäyttivät tai tuhrivat miehittäjien pystyttämiä patsaita sekä nostivat vaivihkaa salkoon Viron sinimustavalkoisen lipun itsenäisyyspäivänä 24. helmikuuta.


Tiedot KGB- museon sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.