23. maaliskuuta 2012

Reindeer Sprint Race-kilpailu 2012.


Rovaniemen keskustassa perjantaina järjestetyssä Rovaniemi Reindeer Sprint Race -kilpailussa ajettiin sekä suomalais- että norjalaisvalioilla.

 
 Jätkänkynttiläsilta on Rovaniemen maamerkki. 


Porojen kiihdytyskisat järjestettiin nyt 12. kertaa. Kilpailu teki aikoinaan historiaa kumoamalla vuodesta 1928 voimassa olleen järjestyssäännön, joka kielsi porolla ajon kaupungin keskustassa.


Porojen kaupunkisprintin voitto meni tänä vuonna Norjaan. Sikäläinen huippukilpuri Visa oli finaalissa ylivoimainen, vaikka rovaniemeläisen Seppo Konttaniemen omistama Laukki saikin kovemman kannustuksen.

 Tulimme tänne voittamaan, totesi Petter Andreas Eira lyhytsanaisesti valjastaessaan Visaa ennen kilpailua. Palkintoja jakamassa Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto.


 Visan menosta olikin leikki kaukana.


Kuuluisa Pohjanhovi.


Kilpailun johtaja Erkki Orre.

Porojen kiihdytysajoja oli seuraamassa runsas väkijoukko, myös turistit olivat tulleet paikalle, eksotiikkaa heillekin. Kisojen jälkeen ravintolat 'pullistelivat' asiakkaista. Kaupungissa on tänä viikonloppuna myös Raksamessut sekä Veteraanien mäkikisat. Mäkikisoja täytynee huomenna mennä Ounasvaaralle seuraamaan. Mukana kisaamassa on myös M. Nykänen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.