18. tammikuuta 2014

Aamulenkillä.

 
Olen, aika ahkerasti, harrastanut tuota aamulenkkeilyä.  Juon kupin kahvia, syön puolikkaan omenan sitten lenkille ja vot, päivä on pelastettu, kävelen sauvojen ja liukuesteiden kanssa tunnin lenkin.
Jos olen oikein ahkera niin jumppaan vielä illalla käsipainojen tai kahvakuulan kanssa, mutta vain, jos olen erityisahkera;) Kauniita ja rohkeita olen muutaman kerran katsellut kuntopyörän selästä, sen minkä silmiin valuvalta hieltä olen nähnyt. Mutta suksille en sentään ole vielä tänä talvena hypännyt.
Potkukelkan olen ajatellut ostaa myös tänne kaupunkiin, ajattelin ostaa tämän.
 
Kickspark Max oranssina jääjalaksilla
 

                                               
 
Ruokavaliooni olen lisännyt paljon vihreitä, maitorahkaa, raejuustoa ja lesitiinirakeita, ja pienentänyt ruoka-annoksia, lopettanut leivän ja karkit;(  Lautaskokoa pienensin jo ennen joulua, sen verran jo silloin järki sanoi. Nyt aion kohottaa kuntoani maltillisesti ja järkevästi, jos siinä sivussa painosta katoaisi muutama kilo se olisi vain plussaa.
 
 
Tämä kännykuva aamulenkiltä.
 
 
Käsitöitä teen kokoajan, en vain tiedä miksi en ole kuvannut ja päivittänyt niitä, ehkä siksi kun ne on niitä samoja. Kunhan saan jotakin uutta valmiiksi niin tuon ne nähtäville.
Ja syto-myssyjäkin olen tikutellut jo kolme kappaletta, vaikka porukalla aloitamme ne vasta 5. helmikuuta. Niistäkin tuonnempana.

4 kommenttia:

  1. Taas olet napsinut niin ihania kuvia (tässä ja parissa edellisessä postauksessa), että silmät soikeina niitää tiirasin. :) Näissä pohjoisen kuvissa on aina jotain tuttua, vaikka eivät olisikaan niistä minun tutuista maisemista, Siksi kai niin mielelläni niitä katson.

    Voi kunpa saisin edes puolet tuosta sinun lenkkeilyinnostasi. Minä olen niin saamaton sen suhteen ja kovin olisi tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena, kyllä ne vaan taitavat olla sulle tuttuja maisemia, Koskikadun varrelta ja Tennilästä jne.
      Jutta G, sanoi, että pitää olla tavoite, ei jääkiekkoilijatkaan kuulemma sohi sitä lätkää mihin sattuu, niillä on tavoitteena maali;)
      Pitää asettaa tavoite, mullakin on.

      Poista
  2. Hyvä Pirkko. Minä en ole lenkkeilly vielä. Hiihtämässä ole käynyt parikertaa 27km. Ma ti ja ke on neljä jumppaa. Rahkaa, raejuustoa, marjoja ja ruoka annoskokoa pienemmäksi eli samansuuntanen on minunkin ruokavalio. Kiloja pitää saaha pois.
    ps. Jos ostat tuon kuvassa olevan potkurin niin miten kuljetat esim. kirpparilta ostamat tavarat ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eila! No, huh huh, tuohon en kykenisi, ja hiihtää kerkiät vielä paljon, ja sit kesällä pyöräilyä-kyllä kilot karisee.
      Tuo ruokavalio on hyvä, ei ole nälkä.
      Potkuriin on saatavana samanlainen kori kuin pyörissä ja reppuhan mulla keikkuu muutenkin selässä;)

      Poista

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.