19. helmikuuta 2012

Lappiin luvassa jopa 200 revontuliyötä.


Lappiin suuntaaville Etelä-Suomen hiihtolomalaisille voi olla luvassa hienot yötaivaat lomaviikon iloksi. Revontulet loimuavat nyt kiihtyvään tahtiin, sillä niitä synnyttävä aurinko on aktivoitumassa.

"Lapissa revontulia voi nähdä jopa 200 kertaa vuodessa, jos pilvet eivät estä niiden näkemistä", sanoo Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja Thomas Ulich.

Auringon aktiivisuus vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa. Edellinen maksimi oli vuonna 2000. Uusi revontulien runsauden jakso on alkanut, ja sen odotetaan kestävän vuoteen 2014 saakka.

Paras katseluaika alkaa iltakahdeksan tienoilla. Keväiset yöt ovat näyttävintä aikaa, sillä keväällä pilviä on vähemmän. Esimerkiksi 15. helmikuuta revontulet valaisivat koko Sodankylän taivaan. Kuusamossa revontulet valtasivat puoli taivasta, kerrotaan Ursan revontulihavaitsijoiden kotisivulla.

"Revontulet loimuavat näyttävästi puolen yön jälkeenkin. Sen sijaan aamuyöllä ilmestyvät sykkivät revontulet, jotka johtuvat magneettikentän häiriöistä. Kaikkia revontuliin liittyviä ilmitöitä ei kuitenkaan tunneta", lehtori Kari Kaila Oulun yliopistosta kertoo.




Tuoreimpia revontulihavaintoja voi katsoa Tähtitieteellisen yhdistyksenUrsan sivuilta.

 Teksti ja kuvat Helsingin Sanomat, Tapio Mainio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, oletpa asiasta mitä mieltä tahansa, kaikki mielipiteet otetaan ilolla vastaan.