Pyöräilyä sään salliessa.

Murtuneet kylkiluut ovat jo rauhoittuneet, buranat syöty ja pelko tai paremminkin arkuus voitettu. Siispä hyppäsin uuden pyöräni selkään ja polkaisin jokivarteen. Matkaa mittariin kertyi 72 kilometriä, ja aikaa meni taukoineen 3.50. Matka sinänsä meni hyvin ja joutuisasti. Mulla oli reppu selässä eväitä varten, rusinoita, energiapatukoita ja juomista. Päivä oli alkumatkasta tihkusateinen, sitten taivas selkeni sen verran ettei satanut. Viileää oli, kuten tänä kesänä on ollut, varpaat paleli mutta siitäkin selvittiin.

Alkumatkasta Saarenkylässä joku mies oli ulkoiluttamassa kahta 'ylilihavaa' lapukkaansa. Ukko vahtasi taivaalle kun koirat paskoivat kevyenliikenteenväylän reunaan. Ei huomannut minua, siispä huusin, kysyin pysyykö koirat reunassa, että voin ohittaa. Voi, voi, kun miestä moinen harmitti, närkästytti suorastaan. Hän sanoi että, soittaa vaan kelloa, ja tehosti sanojaan näyttäen toisella kädellään kuinka pyöränkelloa soitetaan, siinä samalla koirat hyökkäsivät kohti minua, toisen tassut tarakalle ja ukko naruineen melkein nurin, ONNEKSENI EN MINÄ. Kerkisin vielä sanoa hänelle, että juuri tuota minä tarkoitin!!!

Sellainen on viimeisin koirakohtaamiseni;( Sitä jäin miettimään, että miksi minun pitää soittaa kelloa, minähän en ole vaaraksi kenellekään. Eikö ole niin, että tässä(kin) tapauksessa koiran omistajan olisi pitänyt seurata muita tiellä liikkujia ja pidettävä koiransa niin, että muut voivat kulkea turvallisesti yleisillä kulkuväylillä???

Vai on nuo kevyenliikenteen väylät tarkoitettu vain koirien ulkoilutukseen ja muut kulkijat ovat velvollisia väistämään ja ilmoittamaan soittokellolla itsestään, kuten jotkut tuntuvat ajattelevan.

Oikaraisessa.

Tennilässä.

Taustalla Kaihua.

Nyt on kilometrejä 459 ja pyöräilypäiviä 17.

Juhannus 2014

Juhannusaattona kävimme kaksilla juhannusjuhlilla, mikä on kyllä meille, varsinkin toiselle meistä, aika poikkeuksellista. Viime vuonna Johan kysyi että, onko pakko, kun pyytelin häntä mukaan Juotasjokisuun juhannustulille. No, nyt käytiin kaksilla, ja ihan vapaaehtoisesti.

Ensimmäiset olivat jo päivällä Auttikönkään Pirttikahviossa, siellä oli yhteislaulutilaisuus hanurimusiikin tahdissa. Ohjelmassa oli myös lasten laulukilpailu ja leikkimielisiä kilpailuja. Myös Talentista tuttu Erik lausui juhannusrunon.

Lasten kokko Juotasjokisuun laavulla.

Opastetaulu Auttikönkäällä.

Pirttikahvio.

Pieni osa laulajia ja orkesteri.

Laulunsanat.

Talent-Erik, kyläläinen.

Vastamestari neuvoo vastanteon saloihin.

Auttinköngäs, keväästä jo jonkin verran tyyntynyt.

Juotasjokisuun laavulla laulettiin, tällä kertaa ilman hanuria.  Oli niin kylmä, että olisi ollut mahdoton soittaa, mutta laulua kylmyyskään ei estänyt. Tarja Alakörkkö laulatti meitä.Väkeä oli vähemmän kun viime vuonna, mutta enemmän kun tämä kuva antaa ymmärtää, kaikki vain eivät istuneet laavulla. Tarjolla oli kahvia, lettuja ja makkaraa.

Ja kokkokin poltettiin, ja se olikin komea näky.

Kesäkuu

Minä NIIIN tykkään tästä Lapin kesästä. Lienen ollut edellisessä elämässäni lappalainen, poro tai vaikka shamaani, tiedä häntä. Mieli on lapsesta saakka vetänyt Lappiin, onneksi se toteutui.
Olenkin sanonut, että ihminen saa mitä vaan kun kovasti toivoo.

Metsätähti, joku voisi sanoa surullisena, mutta mielestäni ylväänä.

Täällä popsitaan vieläkin kipulääkkeitä, ei tosin enää siinämäärin kun heti 'kolarin' jälkeen. Että kyllä se ehkä tästä.

Pikkutytöt V, S ja O tulevat iloksemme taas heinäkuussa viikon ajaksi, sitten on sutinaa, mutta ihanaa sellaista. Nyt jo innolla odotamme.

Helluntai

Ja nythän on taasen helluntai

1. Ja nythän on taasen helluntai,

Kevät tautisen talven voitti,

Pihatuomi jo eilen kukkaset sai,

Sitä saunan sirkkakin soitti:

Nyt on helluntai,

Suvisunnuntai,

Nyt on kukkien armain aika!

2. Sinitaivoja linnut kaiuttaa,

Rusopilvet soutavat vettä,

Vesiperhot, hyttiset piiriin saa

Ja mettiset etsivät mettä,

Nyt on helluntai,

Suvisunnuntai,

Nyt on laulun ja soiton aika!

6. Suru murtunut mullasta nousta voi,

Kevät toiveen taimia kantaa.

Elo pyytää, kutsuu, hurmaa ja soi

Ja se lupaa onnea antaa:

Nyt on helluntai,

Suvisunnuntai,

Nyt on nuoruuden suurin aika!

[Oskar Merikanto. Larin Kyösti = Kyösti Larson, 1873-1948.

Vettä riittää.

Meidän purorotkossa virtaa pieni sievä puro, nimeltään Alalamminoja. Se juoksuttaa vettä, sen minkä ehtii, suureen valtaväylään Kemijokeen, joka taas on Suomen pisin joki pituutta sillä on 550kilometriä.
Maasto laskee voimakkaasti kohti jokea, siispä puron vesi rallattelee varsin reipasta tahtia alas päin.

Ensimmäisinä Lapin vuosina tämä meidän oma puro oli meille aina ensimmäinen kohde kun tulimme mökkimaisemiin. Oli yö tai päivä ekana menimme purolle, ja sitten vasta tulivat muut asiat. Enää ei tule käytyä edes joka päivä purolla, mutta tärkeä se on edelleenkin. Johan teki sinne, kymmenen vuotta sitten, pähkäilypenkin ja kyllä se on vieläkin käyttökunnossa ja käytössäkin.

Sammalkaide sillassa joka johtaa puron yli.

Purossa asustaa myös tammukka eli purotaimen. Edellinen omistaja oli aikoinaan kalastanut paljonkin purolla.

Tämän kivikkoisen kohdan jälkeen tulee suvantokoha. Siinä kävin alkuvuosina useinkin uimassa, no nyt sekin on jäänyt. Vesi tuntuu niin kylmältä, sanoo entinen avantouimari, sitä(kö) se  ikä teettää.

Lastenlapset ovat kukin vuorollaan laittaneet puroon pullopostia. Hmm hmm. minne asti lie menneet, ei ole kuitenkaan, ainakaan vielä tullut sähköpostia löytäjiltä, toivottavasti joskus joku löytää pullopostit.

Päivällä ja yöllä.

Pilvet ovat kauniita, niitä saattaisi jopa alkaa kuvaamaan. Taitaisi vaan olla, että materiaalia kertyisi kovalevytolkulla.

Meille, kuten lähes kaikille tällä perällä, noustaan suhteellisen jyrkkää mäkeä. Eilen hakiessani postia,pihaan tullessa näytti niin kauniilta, että oli pakko kuvata. Kuten kuvista näkyy, myös Lappiin on tullut kesä, koivut vihreinä tuomi ja kullero(Lapin maakuntakukka) kukkivat, pihlajakin on siinä kinttaalla.

                         

Yöllä, meillä kun ei aurinko painu horisontin alapuolelle kuin pienen mutkan ja 6.6-7.7 ei lainkaan, piti kuvata  pilviä. Ne olivat kai saaneet muotonsa meidän autotallin katosta;)

Pitsikappoja

Mulla on sattuneesta syystä ollut aikaa suunnitella ja hyvin suunniteltuhan on puolisksi tehty, vai miten se meni. Tänään oli pakko päästä ompelemaan, buranaa naamaan ja koneen viereen. Sain ommeltua neljä verhokappaa, osa vanhoista pitsilakanoista, osa uusilla Virosta ostetuilla pellavapitseillä.
Ei näistä kuvista näin saa mitään tolkkua, mutta en pysty vielä ripustamaan niitä. Kunhan tästä toivun ja ripustan verhot, niin otan sitten uusia kuvia.

Tuolla alla näkyy virkattu pitsi, tummemmat pellavapitsiä, vaaleampi kirpparilöytö.

Mielestäni tämä kaksivärinen pellavapitsi on kaunista.

Tämä kappa on tehty vanhasta kirjotusta pikkuliinasta, lakanakankaasta ja ostopitsistä.

Mulla olis NIIN paljon tehtävää, mutta, mutta, jos olisin kunnossa niin olisiko?