Salppuri ja maauimala

Salpausselän hyppyrimäet ovat kolmen erikokoisen hyppyrimäen muodostama kokonaisuus Lahdessa. Ensimmäisenä niistä rakennettiin korkein, Lahden suurmäki, korvaamaan entistä stadionille ulottunutta puista Lahden suurmäkeä.
Mäkien kriittiset pisteet ovat nykyään K 116 metriä (HS 130 metriä), K 90 metriä (HS 97 metriä) ja K 64 metriä (HS 70 metriä). Korkein mäistä, Lahden suurmäki sai vuoden betonirakenteen palkinnon 1971. Vuotta aikaisemmin kilpailun voitti Näsinneula joka oli ensimmäinen vuoden betonirakenne -kilpailun arkkitehtuurikohde.
Suurmäen suunnittelivat arkkitehdit Sulo Järvinen ja Erik Liljeblad sekä DI Pertti Piirto.
Tornissa on kesäisin yleisölle avoin näköalapaikka.

Salpausselän Kisoilla on pitkä ja värikäs historia. Kisojen isä on legendaarinen Lauri “Tahko” Pihkala. Hän kirjoitti Suomen Urheilulehdessä 13.3.1922, että Suomen pitäisi saada jokavuotiset kansainväliset suurhiihdot, ja että Lahti olisi niille sopivin paikka.
Lahdessa pantiin toimeksi. Kolmen viikon kuluttua eli 3.4.1922 perustettiin Lahden Hiihtoseura, jonka ensisijainen tarkoitus oli järjestää vuosittain Holmenkollenin veroiset hiihtokisat. Siinä onnistuttiiin. Salpausselän Kisoista tuli Lahden maailmanmaineeseen nostanut vuotuinen suurtapahtuma.

Salpausselän kisat 2012


Muutimme 70-luvulla seudulle ja kisat kuuluivat meidänkin talvitapahtumiin. Pienten lasten kanssa kisoihin lähtö oli kiinni vallitsevista olosuhteista (terveys, mieliala ja sää). Jos kaikki natsasi, eikun Salppurille.
90- luvulla harrastimme kisalauantaisin iltamäkeä ja ilotulitusta, raahasimme kerran sinne jopa mummon, hän taisi olla jo silloin 70:n paremmalla puolella, mutta hyvin viihtyi ja tykkäsi. Mitä nyt juuri sinä vuonna ilotulitusraketti tuli katsomoon ja poltti meidän kaikkien vaatteisiin reikiä.

Kisajuna on tuonut kisavieraita Salppurille jo 1930-luvulta lähtien ja vieraat pääsevät junalla 20 metrin päähän hiihtostadionista.
Kisajuna pysähtyy Pasilassa, Tikkurilassa, Keravalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä sekä Riihimäellä

 Kisajuna

Kisojen  katsojamäärät  vuosien varrelta

Suurimman hyppyrimäen alastulorinteen jatkossa olevassa syvennyksessä toimii Lahden maauimala. Se suljetaan jo 7.8, koska mäkimiesten pitää päästä tekemään harjoitushyppyjä myös suurmäestä. Hiukan on lehtien palstoilla uiva kansa narissut, mutta ei taida auttaa, urheilu on ykkönen

Upea paikka sekä kesällä että talvella, suosittelen.

Marja-ahneus

Eräänä aamuna ollessani tavanomaisella sauvakävelylenkilläni, näin metsässä lähellä polkua hermostuneesti kirmailevan vanhemman (minua vanhemman) naiseen, joka säntäili sinne tänne marjaämpärinsä kanssa ja yhtäkkiä tupsahti eteeni lenkkipolulle. Kysymykseeni marjojen löytämisestä hän mutisi jotakin risukkoisesta maastosta ja sanoi menevänsä toiseen suuntaan, josko siellä.
Toistin kysymykseni."löytyykö marjoja?" johon hän alkoikin vuolaasti selittää poimineensa jo seitsemän ämpärillistä mustikoita, Salonsaaresta.
Samaan aikaan polulla lähestyi toinen nainen parin litran tupperipurkki kädessään, piirasmarjoja hakemaan. Ja silloinkos tuo ensimmäinen mamma hyppäsi metsän kätköön, lie siellä ollut hyvä marjapaikka ja ettei vaan toinen ehdi ennen.
Voi,voi luulisi seitsemän ämpärillistä mustikoita riittävän, vaan ei. Hän ei maininnut, joten en voi tietää onko hän antanut tai myynyt marjoja, mutta kiire hänelle metsään tuli kun näki toisen poimijan lähetyvän.

Ei silti, mielestäni on hyvä, että marjoja kerätään, kerää sitten kuka kerää, kuitenkin niitä jää suurin osa metsiin.
Onkin hyvä kun marjayrittäjät tuovat poimijoita esim. Thaimaasta, kunhan vain järjestävät kunnon olot ja palkkauksen heille.
Minäkin kerään, pakastimet pullolleen. Niitä sitten pitkin talvea syödään, etupäässä sellaisenaan esim. jogurtin kera ja hyviä ovat.

Mustikoita ja raakoja puolukoita

 Ihania vadelmia

Paraneeko sohaista kepillä ampiaispesään?

Tässä en tarkoita kirjaimellista ampiaispesää, vaan pesää joka herättää monissa meissä intohimoisia ajatuksia ja mielipiteitä puolesta ja vastaan, nimittäin koiranomistajajoukkoa vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa laumaa.
Luin juuri, että Suomessa on 600 000 koiraa, totuushan voi olla moninkertainen, kuka niitä tilastoi kun koiraverokin poistettiin. Siinäpä olisi valtiolla erinomainen paikka verottaa, satanen per piski, hyvä raha ropsahtaisi valtion kassaan.  Ja ilmoitusvelvollisuuden valvonta olisi turvattu - naapurit.
Entä mikä bisnes pyörii lemmikkieläinten ympärillä, ruuista lemmikkien hyvinvointiin, kaikesta muusta sälästä puhumattakaan.

Keväisin suuri puheenaihe, eikä syyttä, on koirien jätökset kevyenliikenteen väylillä ja kengänpohjissa. Milloin niitä verrataan tupakantumppeihin, milloin rikotuihin pulloihin. Selkä, koiranomistajilla on kuitenkin niin jäykkä, ettei se taivu jätöksiä keräämään, vaikka niin on säädetty. Katselevatkin ihan muuhun suuntaan, aivan kun eivät huomaisikaan kun koira vääntää tarpeitaan missä nyt milloinkin sattuu hätä tulemaan. Täysin välinpitämätöntä touhua.

Nyt viimeistään on nähtävissä, minun mielipiteeni koirista.

Palatakseni tähän aamuun ja "virikkeeseen" joka johti tähän postaukseen, tapasin koiran omistajia ja koiria, kolme koiraa, aamulenkilläni, kuntopolulla.
Kuntopolut, joita täällä Liipolan alueella on kiitettävästi, ovat näin hiihtokauden ulkopuolella sallittuja myös koirien ja omistajiensa käyttöön.
Joka ainut päivä tapaan siellä vähintään viisi koiraa, jotkut niistä ovat ihan säällisesti, omistajiensa valvonnassa ja kohdattaessa lyhyessä narussa. Mutta vain jotkut, sillä useat omistajat antavat koiransa/koiriensa juosta niin kaukana kuin fleksi/t  antavat myöden, tai irtaallaan.
Kävele siinä sitten rentona kun et voi tietää mikä musti sieltä iskee nilkkaasi kiinni.

Paras oli tänään, toisella puolella polkua (noin kaksi metriä leveä) oli nainen kahden karvaturrin kanssa ja toisella puolella mies jonkun suuremman ruskean koiran kanssa. Mies ei saanut pidettyä koiraansa hallinnassaan vaan se hyppi kohti noita karvaturreja, ja minun olisi pitänyt mennä siitä välistä. Pysähdyin ja viitoin sauvallani sille miehelle, että mene samalle puolelle kuin nuo toiset koirat, kehotuksestani hän sinne kyllä siirtyikin. Kiitin, kuulin takanani epämääräistä mutinaa sauvakävelijöistä, ja ajattelin, että voi p----le.

Eräänä päivänä kävelimme Johanin kanssa jalkakäytävällä, vastaan tuli kaksi naista ja kaksi koiraa, kun ne eivät väistyneet yhtään, meidän oli pakko kiertää nurmikon kautta, eikä se johtunut pelosta, vaan jalkakäytävällä ei yksinkertaisesti ollut tilaa meille kaikille.
Entä mitä mieltä olette esim. siitä, että kerrostaloyksiössä asuu pariskunta jolla on kaksi suurta koiraa???

Väitän, että monilla koiranomistajilla on jonkin asteinen asennevamma. 
Juu juu, muistan kyllä ettei saa yleistää, siksi sanonkin, että monilla.

Sattumoisin, tämän päivän Iltalehdestä, esimerkki bisneksestä jota tehdään lemmikeillä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072914116069_uu.shtml

Auttiköngäs

Auttiköngäs on päiväretkeilijän unelmakohde: helppo saavutettavuus, jylhät maisemat ja tietenkin alueen huomattavin nähtävyys, itse Auttiköngäs, jonka pudotuskorkeus on lähes 16 metriä.

Puutavaraa on uitettu Auttijoessa 1800-luvun lopulta 1970-luvulle saakka; ensimmäinen virallinen   dokumentti uittorännistä on säilynyt vuodelta 1889. Puunuittoa ei enää harjoiteta, mutta uittorakenteet on säilytetty kulttuurihistoriallisena nähtävyytenä. Paikalle rakennetaan uutta kesäkahvilaa.

Auttiköngäs on perustettu vuonna 1955 aarnialueeksi ja myöhemmin alueesta on muodostettu luonnonhoitometsä.

Auttikönkään metsä on niin vanhaa, että sitä voidaan kutsua ikimetsäksi. Varsinaista hakkuuta alueella ei ole koskaan tehty. Ainoastaan jatkosodan aikana Auttissa majailleet saksalaisjoukot ovat kaataneet joitakin runkoja linnoitustöitä varten.

Nykyisin Auttiköngäs kuuluu Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmaan.

Maaston muodot ovat vaihtelevia ja jyrkkäpiirteisiä. Laajan Könkäänvaaran laki yltää 240 metrin korkeuteen. Matalampi, mutta jyrkkärinteisempi Ispinävaara on 190 metriä korkea.

Loistava retkeilykohde, helppo noin 3.5 km pitkä luontopolku kulkee tulistelupaikkojen ja riippusillan kautta Könkäänvaaralle ja sieltä laskeudutaan pitkospuita pitkin lähtöpaikalle. Tänne viemme lähes poikkeuksetta kaikki vieraamme - kukaan ei ole vielä pettynyt.

Suosittelen, tässä kartta: http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php?id=934

Auttiköngäs

 Näkymiä Könkäänvaaralta

Korouoma

Posiolla sijaitsee yksi  Lapin komeimpia luonnonnähtävyyksiä Korouoma.
Hieman toistakymmentä kilometriä pitkän kanjonin seinät nousevat parhaimmillaan jopa 130 metriä uoman pohjan yläpuolelle. Komeimmat kalliopahdatkin ovat yli 60 metriä korkeita.
Uoman pohjalla mutkittelee kirkasvetinen Korojoki, joka laskee ensin Auttijärveen ja jatkaa siitä Auttijokena vielä Kemijokeen saakka.

Korouoma on luonnonsuojelualuetta, mutta koskematonta korpea se ei ole. Alueella on hakattu metsää, ja uoman pohjalta sekä Korojoen sivuhaaroista löytyy edelleen jälkiä uitosta. Rehevän rotkolaakson pohjalla on laidunnettu karjaa, ja luonnonniityiltä on kerätty heinää. Joen varresta löytyykin vanhoja latoja – osa lahonneita ja osa kunnostettuja.

Korouoma on suosittu retkikohde kesät talvet. Kanjoniin pääsee laskeutumaan ympäri vuoden Saukkovaarasta, jonka parkkipaikalta on reilun puolentoista kilometrin kävelymatka alas Piippukodalle. Sulan maan aikaan kanjoniin pääsee lisäksi suojelualueen länsi- ja itäpäistä Koivukönkäältä ja Lapiosalmelta. Korouoman pohjalla kulkee merkattu polku, ja nuotiopaikkoja on muutaman kilometrin välein. Pajupurolla kanjonin itäosassa on lisäksi autiotupa.

Upea paikka, kävimme siellä Johanin kanssa viime syksynä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, ihana suorastaan. Maisemat siellä ovat sanoinkuvaamattoman komeat, ne täytyy itse kokea.


Tervemenoa Korouomaan.
Tästä kartta matkaan. http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php?id=1021

Käsityökahvila

Auttin Kyläkartanolla kokoontuu käsityökahvila jokaisen parillisen viikon keskiviikkona kello 13.00.
Toiminta alkoi viime syksynä ja on erittäin suosittuna jatkunut läpi kesän ja jatkuu edelleen. Kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta ovat tervetulleita mukaan, käsityön kanssa tai ilman. Tarkoituksena on jatkaa käsityöperinnettä ja -tapoja. Jos jollakin on käsitöistä kysyttävää tai kaipaa neuvoja, siellä neuvotaan ihan kädestä pitäen, sillä aina on joku joka osaa kysytyn asian. Minä olen saanut siellä neuvot moneen asiaan. Sinne voi myös tulla ihailemaan paikallisten naisten hienoa ja monipuolista käsityötaitoa.
Lämpimät terveiset täältä "etelästä" teille kaikille sinne käsityökahvilaan, palaan keväällä muuttolintujen mukana, pitäkää toiminta vireänä.




Auttin Kyläkartano
Kodikas ja lämminhenkinen Kyläkartano sijaitsee Kemijokivarressa, kauniissa Auttin kylässä.
Läheisyydessä ovat nähtävyydet Auttiköngäs ja Korouoma.
Paikallisia käsitöitä on  myynnissä myös Kyläkartanolla, jossa asiakkaita palvelevat ystävällinen isäntäpari Helmi ja Pauli.

Toukokuussa kokoonnuimme käsityökahvilan merkeissä Juotakseen, Uiton pirtille. Siellä toteutimme ympäristötaidetta yhdessä Lapin yliopiston lehtorin,  rovaniemeläisen kuvataiteilijan ja kuvataideopettajan Maria Huhmarniemen ja alan opiskelijoiden kanssa. Yhteistyössä syntyi alueeseen hyvin soveltuva lohi, joka tehtiin pajusta ja ripustettiin tienviereen puiden varaan. Siinä se kertoo ohiajaville palasen vapaan Kemijoen tarinaa, taustanaan vuodenaikojen mukaan vaihtuva jokimaisema.

Kamerahaaveita

Minulla on käytössä Panasonicin Lumix-järjestelmäkamera, vuodelta 2005 tai -06. Nyt tekisi mieli päivittää kamera tähän päivään. Olen selaillut netistä kameroita, testejä ja arvosteluja, enkä ole tullut niistä hullua hurskaammaksi. Kai se(kin) on yhdenlaista kilpavarustelua, aina kun viet jonkun laitteen kotiin  on uusi jo ilmestynyt, ja omasi on jo vanha.
Kun ostin uudet hyvät luistelusukset sanoin kauppiaalle, että pitää olla hyvät koska ovat minun viimeiset sukseni, niin voin mielestäni jo tässä iässä ajatella. Samaa ajattelin, kun aloin haaveilemaan uudesta kamerasta. Siksi ostankin Nikonin d7000, ja siihen putket päälle. Siinä on kameraa minulle loppuelämäksi. Voi kuulostaa oudolta, mutta on arkirealismia.

                                                                                             

Lumix on kyllä ollut hyvä yhteistyökumppani, sillä on kuvattu paljon. Jopa yksi, vanhuksista kertova, valokuvanäyttely "Uurteista viisautta, ryppyistä rakkautta" on toteutettu sillä.
Kuvaan satoja kuvia kuukaudessa, aiheita laidasta laitaan. Lapin luonto, vuodenaikojen vaihteluineen on yksi suosikkikohteeni, siihen ei väsy koskaan, sieltä löytää aina uutta.

Lapset on palautettu koteihinsa, kiitos lainasta ja seurasta, otetaan joskus uusiksi. Piirrustukset ovat seinällä, ja hienoja ovatkin.

Pohjoinen taivas heinäkuu 2008

Sukkaa pukkaa...

Olen aikani kuluksi kutonut sukkia, pitkiä sellaisia, ylipolvensukkia, tilaus sellaisista tuli juuri Lapista lähtiessä. Mielenkiintoinen projekti se oli, en ole ennen kutonut noin pitkiä sukkia, ainoastaan polveen saakka yltäviä säärystimiä. Mutta hyvät niistä tuli, vaikka itse sanonkin, ja kauniit, toivottavasti myös saajan mieleiset, terveisiä A:lle.
Ajattelin, että voisin noista sukista puhtaaksikirjoittaa ohjeen, voisivat halukkaat laittaa puikot suihkimaan.



Päättelemätön sukka



Muuten on elämä täällä Lahdessa ollut kiireistä ja hyvää aikaa, olemme saaneet nauttia lastenlasten seurasta, Lapsia on ollut päivä- ja yökylässä yksi tai kaksi kerrallaan, ja huisketta riittää. Alueen leikkipuistot ovat tulleet tutuiksi.

Leikkipuistoista puheenollen, kovin ovat siivottomassa kunnossa, jäljistä päätellen käyttäjät ovat leikki-iän ohittaneita. Eilen olimme eräässä lähipuistossa, siellä oli muutama teini mopoineen. Eräs tyttö sanoi suurimmalle pojalle että,  s----na hae nyt sitä kaljaa - että silleen.

Launeella sijaitseva kaupungin ylläpitämä perhepuisto sen sijaan on upea paikka, laitteita ja tilaa temmeltää on joka lähtöön. Ja kyllä siellä  paljon onkin lapsia, vanhempineen ja isovanhempineen, nauttimassa alueen laitteista. Ja mikä parasta, paikka on ilmainen, ei sisäänpääsymaksuja eikä laitemaksuja.

Siellä on tullut käytyä jo useampana päivänä ja paikassa on tekemistä monen ikäisille lapsille.

Kesäajan toiminta 2.5.-31.8.2011Launeen perhepuisto on avoinna:

maanantaista perjantaihin klo 9.00-19.00 sekä

launataina ja sunnuntaina klo 10.00-16.00

Launeen perhepuiston liukumäki

Lahti

Lahden historia
Renkomäen Ristolassa tehtyjen kaivauksien perusteella Lahden seudulla oli asutusta jo 9 000 vuotta sitten, mikä tekee Lahden alueesta erään Suomen vanhimmista tunnetuista asuinpaikoista. Ensimmäinen asiakirjamaininta Hollolan pitäjään kuuluneesta Lahden kylästä on vuodelta 1445. Hämeen maakirjassa vuodelta 1558 mainitaan Lahden kylässä olleen 24 taloa.
Vaikka Lahden kylä oli suuren Hollolan pitäjän takamaita ja kooltaan pieni, sen sijainti oli liikenteellisesti merkittävä. Sen kautta kulki jo 1400-luvulla Hämeenlinnasta Viipuriin johtanut Ylinen Viipurintie, josta erkani Lahden kohdalla Olavinlinnaan johtanut Suur-Savon Valtatie. Kun Hollolan pitäjä vuonna 1672 sai markkinaoikeudet, markkinapaikaksi määrättiin Lahden kylä, "joka sijaitsee suuren yleisen maantien varrella ja kaikista neljästä kaupungista, Turusta, Viipurista, Helsingistä ja Porvoosta, sopivan matkan päässä". Lahdesta tuli näin puoleksi vuosisadaksi huomattava markkinapaikka jossa kävivät kauppaa kaikkien neljän kaupungin porvarit. Vuonna 1727 markkinat kuitenkin siirrettiin Helsingin porvarien aloitteesta Asikkalan Anianpeltoon, jonne oli paremmat yhteydet Päijänteen vesistöstä. Markkinoiden menettämisen jälkeen Lahti taantui merkityksettömäksi maalaiskyläksi 1800-luvun lopulle asti.
Vuonna 1868 ryhdyttiin rakentamaan Riihimäki–Pietari-rautatietä, joka kulki Salpausselän harjua pitkin ja Lahden kylän kautta. Ensimmäinen veturi ajoi Lahteen elokuussa 1869, ja seuraavan vuoden alussa vihittiin käyttöön koko Riihimäki-Pietari-rataosuus. Rautatien tullessa Lahden kylässä oli vain kahdeksantoista taloa, mutta rautatien ansiosta alue alkoi nopeasti kasvaa ja kehittyä. Lahteen alkoi syntyä saha- ja puunjalostusteollisuutta, jonka toimintaa edesauttoi Vääksyn kanavan avautuminen 1871 ja sen kautta saavutettu uittoyhteys Päijänteen vesistöön. 24. toukokuuta 1878 Lahti sai kauppalanoikeudet keisari Aleksanteri II:n mahtikäskyllä. Samana vuonna Lahden kauppala sai ensimmäisen asemakaavansa, johon edelleenkin perustuu kaupungin ydinkeskusta. Kauppala rakennettiin rautatieaseman pohjoispuolelle. Asemakaavan laatimista helpotti se, että käytännöllisesti katsoen koko vanha kylä oli vuonna 1877 tuhoutunut suuressa tulipalossa.
Lahdesta tuli itsenäinen kaupunki vuonna 1905. Kaupunginoikeudet vahvisti keisari Nikolai II 1. marraskuuta, mutta Venäjän lakkojen ja levottomuuksien vuoksi asia saatiin tiedoksi Suomessa vasta 16. marraskuuta 1905, joka on näin ollen Lahden kaupungin perustamispäivä. Kaupungiksi tulon jälkeen Lahtea on laajennettu liittämällä siihen alueita Hollolasta vuosina 1916, 1923, 1933 ja 1956 (suuri osa Okeroisista).
1900-luvun alkupuoliskolla Lahti tuli tunnetuksi puuseppien ja huonekalutehtaiden kaupunkina. Edelläkävijänä toimi Asko Avonius, joka vuonna 1918 perusti Lahteen Asko-huonekalutehtaan. Askon ohella huonekalutehtaista kuuluisiksi tulivat niin ikään perheyhtiö Isku sekä osuustoiminnallinen Sotka. Metalliteollisuutta Lahdessa edustavat liesiä valmistava Upo ja mekaanisen puunjalostuksen koneita valmistava Raute. Myös Mallasjuoman panimo tuli maankuuluksi mainoskampanjoillaan "Ei oo Lahden voittanutta", "Moi Lahtelaista!" ja tuotemerkeillään, kuten Lahden Erikoinen, Lahden Sininen jne.


Lahti on nopeasti aina 1970-luvun puoleen väliin saakka kaupungiksi kasvanut Hollolan kunnan Lahden kylä. Tässä mielessä teollisuuden kasvu ja kaupungistuminen ovat olleet pääasiallisen huomion kohteena ja kaupunkiin tulleelle työväestölle on tarjottu pääasiassa urheilupalveluita. Lahti on tullut kuuluisaksi lähinnä urheilukaupunkina ja Salpausselän kisojen pitopaikkana.
Lahdessa on kolme Vesijärven rannalla olevaa satamaa: Vesijärven satama, Teivaan venesatama ja Niemen venesatama. Koska Vesijärven satamassa on eniten kulttuuritoimintaa, muun muassa Vesijärven satamamakasiinin ja Sibeliustalon esityksiä sekä ravintolaivoja, käytetään Vesijärven satamasta myös usein nimitystä Lahden satama.
Lahdessa oli pormestari vuodesta 1907 vuoteen 1930, minkä jälkeen kunnallislain muutoksen myötä ryhdyttiin kaupunginjohtajajärjestelmään. Otto Lyytikäisen pormestarikaudella tammikuun lopusta huhtikuun loppuun 1918 Lahden kaupunki oli Suomen kansanvaltuuskunnan toimeenpanovallan alaisena 28.1.1918 alkaen. Tällöin kaupungin siviilihallintoa johti Hugo Ilmari Kautto kaapattuaan vallan Lahdessa 19.4.1918 saakka.
Kaupunginjohtaja Tarmo Pipatin siirryttyä RT Rakennusteollisuuteen kaupunginjohtajaksi nimitettiin entinen Mikkelin kaupunginjohtaja, kokoomuslainen Jyrki Myllyvirta.
Asukkaita Lahdessa on vuonna 2011, 101 787 henkilöä.

Lahti Energia Oy halusi antaa 90-vuotisjuhlansa kunniaksi kaupunkilaisille jotain erikoista. Näin syntyi ajatus vesiuruista, musikaalisesta suihkulähteestä, joka tarjoaisi näyttävän esityksen musiikin, veden, värien ja valojen yhteisestä sinfoniasta. Täydelliseen kokoonpanoonsa vesiurut rakennettiin kesällä 1998.
Vesiurut ovat vesisuihkujen, valojen ja musiikin loistava yhteensulautuma, joka esittäytyy Pikku-Vesijärven lammessa upeimmillaan syksyn ja talven pimeinä iltoina. Vesiurut ovat ainoat laatuaan Pohjoismaissa ja tarjoavat upeita elämyksiä niin kapunkilaisille kuin matkailijoillekin.

Vesiurut 16. heinäkuuta 2011

Lahti Energia tarjoaa vesiurkuesitykset kaikkien iloksi kesäkuun alusta marraskuun loppuun. Lisäksi perinteeksi on muodostunut itsenäisyyspäivän esitys ilotulituksineen.

• Kesäkuusta syyskuun loppuun esitykset ovat päivittäin klo 13 ja klo 18. Esitys koostuu musiikista ja näyttävistä vesisuihkuista. Esityksessä ei käytetä värivaloja. Esityksen kesto on noin 15 minuuttia.
• Lokakuusta marraskuun loppuun esityksiä on joka ilta klo 19.00. Näissä esityksissä on mukana värivalot, musiikki ja vesisuihkut. Musiikkina kuullaan klassista- ja elokuvamusiikkia sekä tuttuja musikaalisävelmiä. Esityksen kesto on noin 30 minuuttia.

Koti-ikävä

Kävimme viikonloppuna mummon, 93v, luona. Asuinpaikkana hänellä on vanhainkoti, kun ei ole enää muutamaan vuoteen pärjännyt itsekseen kotonaan. Hyvä täällä on olla, hän kysyttäessä vastaa, ikävä vaan on kova, sanoo. Ikävä perhettään ja kotiaan, tuttua pihapolkua, omia askareita siellä. Ymmärrettävää - elämä laitoksissa on jokseenkin ankeaa. Virikkeiden merkitys siellä on huomattavasti vähentynyt, tarvetta sen sijaan olisi vieressä istujalle, kuuntelijalle. Mutta sitä mukaa kun perushoidon tarve kasvaa, ihmisten eläessä pidempään,  hoitohenkilökunnan aika "vieressä istumiselle" vähenee. Hoitajia ei juurikaan lisätä, on tarkkaan laskettu henkilökunnan tarve per asukas.
Inhimillistä - kysyn vaan?
No, joku voi sanoa, että onhan omaiset, missä on heidän vastuu?  Ja tottahan se onkin, on vain niin. että omaiset voivat asua kaukana, ei sieltä käydä niin usein kuin pitäisi ja haluaisi, ja uskokaa - usein on huono omatunto  niistä käymättömistä kerroista.

Koti-ikävä vaivaa minuakin, ainakin hitusen verran, usein ajatus eksyy mökkimaisemiin ja tekemisiin siellä.  Ehkä tämänkertainen aihe tulikin juuri siitä, kun tapasin entisen työkaverin, ja hän kyseli kuinka olen viihtynyt Lapissa. Pakko oli myöntää, että viihtynyt olen, ratkaisu muuttaa sinne oli oikea, kyllähän tänne "etelään" aina pääsee.
Nyt vain pitää hoitaa tämä Lahden-Tarton keikka pois alta, ja sitten takaisin pohjoiseen.

äiti

Elämä ilman ystävää, on kuin munkki ilman hilloa.

Elo Liipolassa on jotakuinkin asettunut uomiinsa, päivän rutiinit tahdittavat sopeutumista.
Kävimme kävelemässä ja iltakahvilla Vesijärven satamassa, hieno paikka. Kaupunki on vihdoin, Sibeliustalon myötä, osannut hyödyntää yhtä sen kauneinta osaa, lahtelaisten omaa  olohuonetta. Pikkuveskulla soivat vesiurut päivittäin kello 13.00 ja 18.00, tällä kertaa ei nähty, mutta on hyvä syy mennä satamaan uudelleen.

Olen tutkinut Lahden kulttuuritarjontaa. Tänään katsoimme lähinnä kesäteatterien ohjelmistoja, nimittäin YSTÄVÄNI, jo 35vuotta, -emme toki ole vanhoja olemme vain ystävystyneet nuorina- kävi tänään luonani, ja hän lupasi piffata minut teatteriin. Kiitos  käynnistä T, oli ihana tavata. Niin ja suurkiitos mansikoista, ovat ihania aamulla turkkilaisen jogurtin kanssa.

Aamulenkillä näin pariskunnan poimimassa vadelmia, ja erään naisen pistelemässä mustikoita poskeensa, aikaisin ovat kypsyneet. Pitänee huomenna ottaa kippo mukaan aamulenkille, ja poimia piirasmarjat.
Tänään on ollut helteinen päivä, mittari kipusi lähelle kolmeakymmentä astetta, meillä on ikkunat etelään päin, siis tarkenemme.
Viikonlopuksi voisi suunnitella sukulaisvierailua Länsisuomeen. Täällä olessa kun tuntuu, että kaikki ovat lähellä. Lapista ei tule noin vain lähdettyä, matkoihin sieltä kun menee aivan tolkuttomasti aikaa, ja taitaa tuolla iälläkin olla joku vaikutus.

Helteisiä terveisiä kaikille lukijoille täältä Hollolan Lahlesta.

Poimittavia mustikoita.

Lahessa...

Matka Tarttoon on alkanut. Ensin muutto mökiltä kaupunkiasuntoon ja sitten muutto Lahteen. Täällä on tarkoitus vetää henkeä pari kuukautta, ja mikäs on vetäessä - vanha kotikaupunki. Asuimme nimittäin kolmisenkymmentä vuotta kaupungin kupeessa, tosin Nastolan puolella, tuttua on.

Koska Johan aloitti tänään työt olen minä aloittanut aamulenkit, reilu tunti sauvakävelyä pitkin metsiä. Täällä näyttää olevan sama tapa kuin Lapin turistipaikoissa joissa kaikki vastaantulevat hiihtäjät tervehtivät, täällä kävelijät - onko pakko?

Sodan jälkeen Lahden kasvu alkoi kiihtyvällä vauhdilla. 1960- ja 1970- luvuilla rakennettiin eri puolille kaupunkia uusia asuma-alueita ja lähiöitä.

Liipola, Lahden eteläinen kaupunginosa, joka kasvoi yhdeksi niistä suurimmista sijaitsee alun perin puutarhuri Onni Liipolalta, kuvanveistäjä Yrjö Liipolan veljeltä, 1967 ostetulla alueella. Se sijaitsee Launeen itäpuolella noin kolmen kilometrin päässä Salpausselän harjun toisella puolella. Alue ostettiin Lahteen suuntautuneen voimakkaan muuttoliikkeen vuoksi, ja tarkoituksena oli rakentaa 5 000 uutta asuntoa. Liipolan pohjoispuolella sijaitsee Saksala ja eteläpuolella Renkomäki ja Venetsia. Liikuntareitit toimivat talvisin hiihtolatuina ja kesäisin lenkkipolkuina. Kuusimetsässä on merkittyjä luontopolkuja ja siellä on myös paljon laavuja, joissa voi mm. grillata.

Tuohon aikaan olivat mm. Upo Oy sekä Asko voimissaan, työväkeä tarvittiin ja sitä tulikin niin idästä kuin lännestä, etelästä kuin pohjoisesta, Savosta puhumattakaan, Pönttövuoren tunnelin läpi, sanoivat.

Siis asuntojakin tarvittiin, siksi Liipola, jossa meno oli välillä hurjaa, viina virtasi ja vuorotyöläiset "tuurasivat" työkavereitaan myös kotioloissa, kerrotaan, murhiakin siellä tapahtui.

Noina Lahden kainalossa asumisen vuosina, me ei liipolalaiset, opimme sen ettei Liipolassa asu yhtään kunniallista kansalaista, ja sellaiseksi itsensä tunteva ei koskaan muuta Liipolaan. Jos joku sanoi olevansa sieltä, häntä katsottiin "vähän silleen", tietäen.

Kun hankimme asuntoa Lapin pääkaupungista, kysyin kiinteistövälittäjältä, että missä on Rovaniemen liipola, koska sinne emme halua. Niin se oli iskostunut minuun, se liipolakammo.


Ja nyt me asumme Liipolassa - ei koskaan saa sanoa, ei koskaan.
Mutta, tämän asunnon meille on hankkinut työnantaja.
Mutta, asumme täällä vain pari kuukautta.
Mutta, me emme ole sellaisia...

Mutta täällä me nyt vaan asumme, eikä tämä, ainakaan vielä, edes tunnu pöllömmältä.

Liipolan taidetta, samanlaista kuin muuallakin.