Maalaismaisemaa...

Viikonloppuisin yksi harrastuksistamme on hypätä autoon ja ajella pitkin Viron maata.

Viro ei ole suuri sen pinta-ala on 45 228km2, väkiluku 1 282 963. Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond. Maakunnista väkirikkain (524 938 asukasta) on Harjumaa  jossa sijaitsee myös Viron pääkaupunki Tallinna. Tartto, maan yliopistokaupunki, jossa asumme kuuluu Tartumaan maakuntaan.
Presidentti, jo toista kauttaan, on Toomas Hendrik Ilves, pääministeri on Andrus Ansip.

Viron suurin etninen ryhmä ovat virolaiset, joita on 68,7 % väestöstä. Suurimman vähemmistön muodostavat Viron venäläiset, joita on 25,6 % väestöstä. Muita vähemmistöjä ovat ukrainalaiset (2,1 %), valkovenäläiset (1,2 %) ja suomalaiset (0,8 %). Joskus virolaisiin luettava vähemmistö ovat setukaiset Viron kaakkoisosassa. Uskonnoltaan he ovat ortodokseja ja he ovat säilyttäneet joitakin vanhoja kansanperinteitä. Historiallisia vähemmistöjä ovat muun muassa vironruotsalaiset ja baltiansaksalaiset, joista vain rippeet säilyivät Virossa toisen maailmansodan jälkeen. Juutalaisia on Virossa edelleen, mutta heidän määränsä on vähentynyt

Viron itsenäistyessä uudelleen 1991 maan kansalaisuuden saivat automaattisesti kaikki, joilla oli Viron kansalaisuus ensimmäisen itsenäisyyskauden aikana sekä heidän jälkeläisensä. Muiden on Viron kansalaisuuden saadakseen osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Suuri osa vironvenäläisistä on yhä ilman Viron kansalaisuutta eri syistä.

Viro kuuluu mantereisen ja merellisen ilmaston siirtymävyöhykkeeseen. Ilmasto on lauhkea, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Viron ilmastoon vaikuttavat muun muassa Suomenlahti, Itämeri, sekä Golf-virran ja Atlantin läheisyys. Viron vuotuinen sademäärä on noin 767 mm. Lumipeite pysyy suurimmassa osassa maata noin 100 päivän ajan. Pisimpään lumipeite pysyy Haanjan ylängöllä. Yli puolet vuodesta sää on liikkuvien matalapaineiden takia pilvinen, tuulinen ja sateinen. Tuulet puhaltavat enimmäkseen lounaasta, mutta keväällä ja alkukesällä tuuli puhaltaa lännestä ja koillisesta. Keskimääräinen lämpötila on tammikuussa -7,6 astetta ja heinäkuussa +19,9 astetta. Vuoden kylmin kuukausi on helmikuu, jolloin keskilämpötila on -3,5 – -7 astetta. Heinäkuu on vuorostaan vuoden lämpimin kuukausi ja keskilämpötila on +16 − +18 astetta

Haarapääsky valittiin kansallislinnuksi 1960-luvun alussa. Viron luonnonsuojeluyhdistyksen vuonna 1968 järjestämässä kilpailussa valittiin kansalliskukaksi selvällä enemmistöllä ruiskaunokki. Kansalliskiveksi valittiin 1992 harmaa kalkkikivi. Epävirallisena kansallispuuna pidetään tammea.

Rannu ja aiemmassa postauksessa mainitsemani Mehikoorma sijaitsevat molemmat Tartun maakunnassa, laajennamme hitaasti tätä tutustumisreviiriämme.
Kauniit ovat täälläkin nuo maalaismaisemat, ainakin tähän aikaan vuodesta kun pellot ovat joko vihreitä tai kynnettyjä, ja puut ovat vielä vihreitä tai sitten ruska on ne vallannut.

Harrastan apukuskin paikalta tällaista auton ikkunasta kuvailua.

Eikös ole hieno yksilö. Mä en ihan tunnista merkkiä.

Tuosta jo mainitsemastani Rannusta, ja siellä sijaitsevasta Vörstjärvestä lisää seuraavassa postauksessa.

Muitakin värejä, ja uusia ohjeita

Ylipolvensukat ovat saaneet vaihtoedon. Tässä olen vaihtanut kuvioiden väliset oikeat silmukat nurjiksi, näin kavennukset ovat (ehkä) huomaamattomammat. Eivät ne pahat ole noilla oikeilla silmukoillakaan.
Kuvio tulee kuitenkin eri tavalla esille.

Kavensin myös nuo kuvion kolme viimeistä silmukkaa näin: ota kaksi silmukkaa  neulomatta puikolle niin kuin neuloisit ne oikein yhteen, neulo yksi silmukka oikein, vedä neulomattomat silmukat neulotun yli. Kuvion kärki tulee hiukan erilainen. 

Nyt on puikoilla 100 %, jotakuinkin farkkusinisestä, villalangasta samanlaiset ylipolvensukat, mutta ilman terää. Täysvillaisesta langasta ei kannata kutoa sukkia, koska kulutuskestävyys sukkana on niissä heikko. Sääriosa ei kuitenkaan joudu niin kovalle kulutukselle, etteikö lanka toimisi siinä, ja lämpöarvo on kyllä ihan eri kuin 75, 25 langoissa.

Mikä olisi käypä  nimi niille, jos käsissä pidetään käsineitä joista puuttuu sormet ja ne ovat kämmekkäät, voisiko sukka jossa ei ole varpaille peitettä olla säärekkäät? 

Ehdotuksia!!!

Kunhan saan valmista, laitan kuvaa.

Peipsi-Mehikoorma

Kävimme lauantaina tutustumismatkalla Mehikoormassa, joka sijaitsee Itä-Vironmaalla, Peipsijärven rannassa.

Peipsijärveä on helppo pitää merenä, koska sen toista rantaa ei näe. Se on Euroopan viidenneksi suurin järvi, jolla on erikoiset vesi- ja jääolosuhteet, omat myrskyt ja virtaukset.
Järven taloudellinen merkitys on suuri: pääasialliset pyyntikalat ovat kuha, kuore, siika, hauki ja muikku.
Järven yksi erikoispiirre on sen hidas “valuminen” etelään (järvialtaan kallistuminen). Maanpinnan hitaasta vajoamisesta kertovat tulvivat jokien suut ja Pihkovan puoleisten saarten rantojen sortuminen. Järven pohjoisosa sitä vastoin nousee hitaasti ja kohoaminen vaikeuttaa veden virtausta Narvajokeen. Narvajoen niskaa syvennettiin 1930-luvulla, koska tulvat uhkasivat järven matalia ranta-alueita.

Peipsijärven pohjoisrannat ovat hiekkaisia dyynirantoja, Kallasteen kohdalla rannoilla tavataan hiekkakivistä jyrkännettä ja Emajoen suiston eteläpuolella rannat ovat enimmäkseen soistuneita.


Mehikoorma

Pinta-ala: 1,14km2
Asukkaita 221 (2009)

Mehikoorma on kauppala Tartton maakunnassa Meeksin kunnassa. Se sijaitsee Lämmijärven vieressä, kohdassa jossa  Peipsi-Pihkva järvi on kaikkein kapeimillaan, 2km.
Järven toisella puolella siintävät Venäjän rajavartioston tutkat.

Mehikoormassa on kauppa, apteekki, peruskoulu, kirjasto, majakka ja rajavartiosto.

Lähivuosina  sinne on pystytetty 3 linkkimastoa ja paikallisten mukaan Mehikoormassa  on Eestin parhaat puhelinyhteydet.
Lähimmät ambulanssi, palokunta ja poliisi ovat Räpinassa. Bussiyhteydet ovat Tarttoon ja Räpinaan.

Nähtävyydet:
Mehikoormassa, sisääntulotien oikealla puolella, on paikallinen kalatori, vasemmalla sijaitsee Mehikoorman hautausmaa, jossa lähes jokaisella haudalla oli jonkinlainen penkki. Siinä voi istua ja muistella vainajaa, ja näkyipä siellä pari miestä istuskelemassakin.

Siitä eteenpäin vasemmalla suuren, vuonna 1895, rakennetun kirkon jäänteet, jotka maailmansotien melskeissä tuhottiin. Mehikoormassa on myös Viron evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkko.
Koulu on tien vasemmalla puolella ja koulun ohi tie johtaa satamaan.
Oikealla puolella bussipysäkki, eli Mehikoorman keskipiste, jossa myös kauppa sijaitsee. Siisti pieni kauppa, hyvä järjestys ja valikoima. Ystävällinen palvelu!

Keskustasta lähtee tie rannan suuntaan, siellä on parkkipaikat ja vuonna 2006, pystytetty patsas
II Maailmansotaan, Viron kansallisen itsenäisyyden palauttamiseen, osallistuneille virolaisille miehille.

Mielenkiintoinen nähtävyys ja myös matkalla olevat peltovoittoiset kumpuilevat maisemat olivat silmiähivelevän kauniita. Sääkin suosi retkeämme, mittari näytti +15 astetta ja aurinko lämmitti lisää.

Satama

Majakka seisoo rannantuntumassa uljaana jo hiukan kallistuneena.

Juurella lintubongareiden kaukoputkia.

Tyypillinen keltainen talo sisääntulotien varrella.

 Maalaismaisemaa.

Peltoa, pilvien alla.

Ihanat kamalat maitopussit...

Historiaa:
Maidon irtomyynti jatkui Suomessa 1960-luvulle saakka, vaikka ensimmäiset maidon pullotuskoneet oli otettu käyttöön jo 1950-luvun alussa. 1950-luvulla maitoa pakattiin jokin verran myös vahattuihin kartonkitölkkeihin, mutta ne yleistyivät vasta myöhemmin.

Maitoa alettiin pakata muovipusseihin vuonna1967, tiettävästi ensimmäisenä Valion Turun meijerissä. 1970-luvun puolivälissä muovitettu kartonkipakkaus syrjäytti muut maitopakkaukset, myös muovipussit.

Vuonna 1955 otettiin käyttöön Valion ensimmäinen liikemerkki, tyylitelty separaattorin kansi. Maitopussimuovissa liikemerkin päällä seisoo pieni paimenpoika. Tämäkin hahmo on vuodelta 1955 ja sen on suunnitellut taiteilija Harri Hakala, kertoo Suomen maatalousmuseo Sarka.

Muistan hyvinkin nuo kaameat maitopussit, usein ne vuotivat, olivat hankalia käsitellä eivätkä välttämättä istuneet hyvin kaatimeenkaan.
Käsistään kätevät kekseliäät ihmiset, virkkasivat mm. mattoja pusseista. Muistan itsellänikin olleen, äidin virkkaama, pyöreä maitopussimatto, mustavalkoinen, se punainen teksti yms. ei sieltä juurikaan näkynyt.
Mitä muuta niistä tehtiin, onko sinulla muistikuvia, tai kenties olet itse tehnyt niistä jotakin?

Nostalgian? vuoksi ostin täällä Virossa kaupasta maitoa pussissa, ja tietenkin myös kaatimen. Kasasin kaatimen ja asetin maitopussin sinne, leikkasin kulmat auki ja vot se oli siinä. En juo, enkä käytä kahviin maitoa, sen sijaan, kokeillakseni maidon kaatamista kyseisestä laitteesta, tarjoilin Johanille maitokahvia. Pöydällehän se meni, sitten pidin kiinni pussin toisesta yläkulmasta samalla kun kaadoin, ja se toimi.
En kuitenkaan ehkä enää osta pussimaitoa, vaan tyydyn tölkkeihin.

Maito on piim, ihana kuva pussissa.

Kaadin, itse koottava, maksoi 1.27€. Täällä on muuten käytössä myös eurosentit, siis kaupassa kaivellaan yhden ja kahden sentin kolikoita.

Ja tässä koko komeus.

Mainoslehtisestä.

Tänään kolahti postiluukkuun, joka on alaoven vieressä, lähikaupan mainos. Hinnat ovat suomalaisiin hintoihin tottuneelle aikas edullisia, jotkin tuotteet myös eksoottisia.

Laitan muutamia hintoja nähtäville. Katsokaa suomalaisen voin hintaa, meillä Lapissakin se oli usein tarjouksessa 1,50€ paikkeilla, taisi joskus olla alle euron. Jos virolaisen keskiansio on hiukan alle 800 euroa kuussa, niin suomalainen voi on hänelle kallista. Sensijaan puolirasvainen margariini on (kai) kohtuuhintaista.

Juustoviipaleet, joita täällä on tarjolla ehkä enemmän kuin perinteisiä paloja, ovat suomalaisittain edullisia. Savujuusto nam.

Valmisruokaa: borskeitot ovat edullisia, ja jos tykkää, hyviä. Katsokaa purkkikastikkeiden hintoja. Se pitää muistaa, että virolaiset eivät käytä seiskassa poikkiviivaa, näyttää meidän ykköseltä, vaan on seiska.

Näitä en ole ihan just kotimaassakaan ostanut, mutta näin täällä. Fazerin suklaalevyt näyttävät olevan täällä samoissa? hinnoissa kuin Suomessa, 1.60€, noin.

Eiköhän me 'tytöt' osteta omat moottorisahat, ei maksa paljon, muusta en tiedä.

Kun on ensin pantu puut poikki ja pinoon otetaan hörpyt päälle. Huomaa varoitusteksti, joka oli kaikkien, ainakin tässä mainosläpykässä, olevien alkoholijuomien alla.

Huomioitava, kyseessä alkoholi.

Alkoholi voi vahingoitaa terveyttä.

 

Ja tästä ryppyvoidetta, ikääntymistä vastaan.

Tere tulemas poodi.

Kommelluksia 2.

Lupasin vähän paljastuksia meidän töppäilyistämme, mutta lapset, olkaa huoleti, emme kerro ihan kaikkea.

Vajaa viikko oli asusteltu tätä Tartton kämppää, kun yöllä kolahti, ja se oli arvokas kolaus.
Tuossa meidän sängyn vieressä on korkeat kaapit, joissa ei ole ovia vaan niiden tilalla on sellaiset bambuverhon tyyppiset 'ovet', sanoisin paneeliverhot.

Matkalaukkujahan ei nyt heti tarvita, siispä nostimme ne ylähyllylle siellä eivät ole tiellä. Johan nukkuu komeroiden puolella, koska minä saan (valitsen) aina ensin valita, missä haluan nukkua/syödä jne. ja valitsin tietysti ikkunanpuolen.

No, kävimme nukkumaan herätäksemme keskellä yötä hirveään rymäykseen. Naapurit, sanoi Johan, meiltä, sanoin minä ja käänsin kylkeä. Johan katsoi (kopeloi) sänkynsä viereen lattialle, jossa rojotti kyljellään kantikas matkalaukku. Vähän aikaa manailimme  mikä p----le  sen sieltä pudotti, se juuri sanoin, ja käänsin taas kylkeä.
Kävimme siis, nousematta sängystä, takaisin koisimaan, kunnes vähän ajan päästä Johan (eihän nyt kellään tuo järkikulta/sytytys ole yöllä terävimmillään) pomppasi ylös, kuin tuli hännän alla, ja saneli liudan painokelvotonta tekstiä. Hän nimittäin säilyttää näkemisvälineitään, yöpöydän puuttuessa, juuri lattialla, juuri sängyn vieressä.
Ja arvatkaa mihin se kantikas matkalaukku osui???  Pokat aivan päreinä, yksi linssi siellä ja toinen tuolla, kyllä oli naurussa pitelemistä.

Joku voi kysyä, miksei ne kakkulat olleet esim. sängyn alla. Siihen on kyllä aivan looginen selitys.  Sängyn yksi jalka on vääntynyt uhkaavasti, ja sitä on vain odotettu milloin se pettää. Siis siksi.

Tässäkin on tarpeeksi pohdittavaa, kuinka selitämme tapauksen vakuutusyhtiölle.

Kyllä näistä on monet naurut naurettu, mutta päästiinhän jälleen tutustumaan tämän maan silmälasipuoteihin. Yhdet tai kahdet varalasit on aina mukana, Siperia on opettanut.

Kommelluksia!?

Sisäpiiri on jo kyselly kieli pitkällä, että onko uusia kommelluksia. Ai meillä, ai kommelluksia???
No, pakko myöntää, että kyllä meille aina sattuu ja tapahtuu, eikä tämäkään reissu ole poikkeus.

Ensimmäinen kommellus (seuraavasssa postauksessa lisää) tämän muuton tiimoilta tapahtui jo lähtiessssä Lahdesta.
Kamat oli pakattu jo illalla, ettei aamulla tarvinnut kuin kantaa autoon, tartuimme siis toimeen  heti aamuseiskan jälkeen (onneksi varhain). Kantamukset käteen ja menoksi, kysyin, että onhan Johanilla avain, johon hän topakasti vastasi: "tietenkin on" näytti jotain avainnippua ja löi oven kiinni. Samalla hetkellä hän tajusi, että väärä nippu, avaimet kyllä mutta ei tähän oveen.
Kuvitelkaa, lauantaiaamu, kello noin seitsemän, avaimet sisällä, puhelimet sisällä, taskussa ei kolikon kolikkoa.
Multa meni puhekyky- mikä on hyvin epätavallista, kävelin vain kasseineni portaat alas autolle, auton avain sentään oli, minulla.
Johan näytteli avainnippuaan ja selitti kovasti jotakin - en kuullut, mietin vain, että onneksi laivan lähtöön on aikaa.
Loppu hyvin - kaikki hyvin, ehdittiin laivaan ja päästiin Tarttoon.

Nuorehko nainen sattui, ennen töihin lähtöään, kiikuttamaan roskiaan roskikseen, hän ystävällisesti soitti huoltomiehelle, joka puolestaan ystävällisesti tuli avaamaan oven, tarkisti henkilötiedot ja epäystävällisesti laskutti käynnistään kolmekymmentä euroa.

Olisikohan tuollainen ovienaukaisijanpaikka vapaana, alkaisin heti - verotonta tuloa - ei minkäänlaista kuittia. Ja työt on taattu, hän sanoi varanneensa viikonlopuksi reilusti vaihtokymppejä, kun kuulemma keikkaa pukkaa.
Mutta hyvä meille, että tuollainen palvelu pelaa, muuten olis jääty rannalle ruikuttamaan!

Näkymä Tarton tähtitornin ikkunasta, jossa kävimme tänään.

Täysikuu

Näin komia kuu meidän ikkunasta näkyi Tarttoon tulopäivänä 10.9.2011, täydenkuun aika siis. 

Kun kävimme ajelulla Rannun suunnalla, pellolta pölähti lentoon niin valtava parvi lintuja, etten ole koskaan nähnyt. Tuli ihan mieleen, kauhunmestarin Alfred Hitchcockin, Linnut.

Uuden kamerani kanssa en vieläkään ole sinut, en oikein tiedä mikä siinä mättää. Ymmärrän kyllä ettei hyvä kamera tee minusta hyvää valokuvaajaa, mutta silti... Käyttökurssille on päästävä, ettei mene "herkut" hukkaan.

Elämä täällä alkaa pikkuhiljaa asettua uomiinsa, tulee omia arkirutiineja jotka kiinnittävät paikkaan ja aikaan. Niin sen kai on mentävä.

Tallinnan vuosien jälkeen kotiutuminen tänne tuntuu sujuvan helpommin, ovathan monet asiat täällä meille jo ennestään tuttuja. Eikä vähiten kieli.

Eilen kun meille asennettiin se kaivattu netti ja tv (ne ovat täällä paketti) paikalla oli asentaja ja Johanin työpaikan sihteeri, molemmat suomenkieltä taitamattomia. Kuitenkin homma toimi aivan eestin kielellä, hiukan vain tarvittiin apuna englantia. Sanoisin, että eestinkieltä on helppo lukea ja puhuttuakin oppii helposti ymmärtämään, mutta puhuminen on vaikeampaa. Väittäisin, että siinä hämää se kun siinä on niin paljon samoja sanoja kuin suomenkielessä mutta kuitenkin sanajärjestys on toinen.
Harjoitusta kieleen tuo tilattu  Postimees , kaksi kuukautta ja 17 euroa, ei paha. Ilmestyy kuusi kertaa viikossa.

No odottakaa vaan kun kotiudumme täältä, niin räägime ainult eestikeelt.

Tere

Hiljaisuuden jälkeen palaan jälleen Internetin ihmeelliseen maailmaan. Sen asennusta taas saatiin odotella, huolimatta siitä, että Johan muistutteli  asiasta useaan otteeseen hyvissä ajoin ennen muuttoa. Täällä on vähän sellainen tapa, että sanotaan: "jah, selgi", ja mitään ei tapahdu.

Johan tekee aluksi täällä töitä kotoa käsin, joten meillä aamut on pyhitetty yhteisille aamulenkeille. Niiden avulla on hyvä hiukan tutustua tähän uuteen kotikaupunkiin, auton kanssa tehdään sitten hiukan laajempaa kaarta.

Ilmat täällä ovat lämpimiä, aurinkoisia, mitä nyt eilen tuuli tuiversi ihan tosissaan. Saa nähdä millainen talvi täällä kohdataan, viimetalvi oli ollut kova, aika-ajoin pakkasta -30 astetta ja lunta metri. Sellaista emme kuitenkaan toivo, suksetkin ovat Lapissa.

Ensimmäinen käynti ruokakaupassa oli lievä shokki. Ei voinut ostaa lihaa, ei kalaa, siis ostimme pitsaa. Lihat olivat huiman näköisiä könttejä muovipusseissa, kaloja emme tunnistaneet ja olivat vakuumipakattuja, siispä jätimme ne sovinnolla kaupan hyllylle. Tämä kaikki tuossa lähikaupassa.

Seuraavana päivänä hurautimme autolla Etelä-Viron suurimpaan kauppakeskukseen, Lõunakeskus on meiltä parin-kolmen kilometrin päässä, siellä valikoima oli huomattavasti parempi.

Lihatiskissä sianlihat olivat sellaisia kuin meillä ennenvanhaan, läskiä reilusti ja nahka tallella, vaikka ei me niitä ostettu, kananrintaa kyllä.

Päätimme tullessamme tänne, että nyt ei ronklata ruuan kanssa, mutta ei se niin helppoa ole, takaraivossa on ja tiukassa mitä ja minkä maalaista voi ostaa ja mitä taas ei, katsotaan.

Ruoka täällä on huomattavast edullisempaa kuin Suomessa. Banaanit ja nektariinit maksavat noin 0,89€, ja se meidän suomalaisten täältä maasta urakalla kantama olut, se se vasta halpaa on, pitäiskö opetella oikein juomaan sitä, no ehkä ei.

Juotava jogurtti on hyvää.

Herrat Helsingissä eivät roikkuneet löyhässä hirressä.

Lauantaina matkalla satamaan näimme Kauppatorin rannassa Pietarissa 1912 rakennetun Höyrylaivan.

Valmistuessaan samana vuonna matkustajalaiva s/s TITANICIN kanssa LIBAUSKIJ, oli aikansa modernein majakka-alus. Siinä oli mm. langaton lennätin, pneumaattinen sireeni ja sähköllä toimiva majakka. Venäjän vallankumouksen pyörteissä LIBAUSKIJ joutui Suomeen ja julistettiin sotasaaliiksi 1918.

41 vuoden ajan ja kolmen eri nimen alla se palveli majakkalaivana ensin Raumalla ja sittemmin Helsingissä. Aluksen nykyinen nimi HYÖKY, on perua 1960-luvulta, jolloin siitä tuli merenmittausretkikunnan tukialus.

Palveltuaan täydet vuodet Venäjän kaksoiskotkaa ja Suomen leijonaa s/s HYÖKY oli eläkkeelle siirtyessään v. 1983 Pohjoismaiden viimeinen kivihiililämmitteinen ammattikäytössä oleva höyrylaiva.

Vuonna 1983 Haminan Höyrylaiva Oy osti HYÖKYN valtiolta ja aloitti kunnostustyöt, jotka jatkuvat niin kuin Iisakin kirkon rakentaminen ikään.

Toimii nykyään museona, motellina ja kahvilana.

Auf Wiedersehen Finnland...

mutta vain vähäksi aikaa, olemmehan päättäneet, että palaamme keväällä muuttolintujen myötä.

Kun tämä postaus näkyy lukijoille, olemme ylittäneet Suomen aluevesirajan ja edessä häämöttää Viron rannikko.

Siis sikäli tämä "löyhässä hirressä" olo helpottaa. Liipola on nyt taakse jäänyttä elämää. Huusholli on ajettu alas, kaapit ammottavat tyhjyyttään. Koko viikon olen tehnyt asioita "täällä viimeisen kerran". Perjantaina kävin aamulenkilläkin, täällä viimeisen kerran, ja kastuin, täällä viimeisen kerran, oikein kunnolla, onneksi en ole sokerista.

Näkymä yli Tallinnan, kuvattu Olevisten kirkontornista

Matkan Tallinna Tartto, 188 km,2 h 50 min, taitamme omalla autolla. Tallinnahan  onkin meille tuttu jo menneiltä vuosilta, Tarttossakin kävimme, noina Tallinnan vuosina, muutaman kerran.

Jogurttia sai silloin ostaa tällaisessa pakkauksessa. Vieläkö tätä saa, sen ja muut "eksoottiset" jutut kerron teille sitten kun olemme kotoutuneet  toisellepuolenlahden.

Myllysaari on pieni saari Lahdessa,

saari on Vesijärvessä Tapanilan kaupunginosassa.

Myllysaari tunnetaan myös nimellä Vähäsaari. Nimensä mukaisesti se olikin pinta-alaltaan varsin vähäinen ennen usein toistuneita Vesijärven vedenkorkeuden laskuja, joista viimeisin tapahtui Vääksyn kanavan rakennustöiden yhteydessä vuonna 1871. Tällöin vedenpinta aleni lähes kolme metriä. Nykyisin Myllysaaren pinta-ala on noin 6000m2.

1800-luvun lopulla saari kuului Ali-Köllin taloon, jonka isäntä rakensi saaren keskikohdalla sijainneelle kumpareelle tuulimyllyn. Sen myötä saari nimettiin Myllysaareksi. Mylly oli paikallaan vielä 1900-luvun alussa, jolloin saari oli myös tunnettu nuorison tanssi- ja huvittelupaikkana.

Myllysaari laajassa virkistyskäytössä sai alkunsa, kun Mallasjuoman panimomestari Ernst Mattson osti saaren Jalkarannan maanviljelijöiltä 1905 perustettavaa Lahden purjehdusseuraa varten. Se siirtyi Lahden purjehdusseuran omistukseen vuonna 1910, ja paviljonki valmistui samana vuonna. Sen on suunnitellut lahtelainen arkkitehti Uno Alanco (tunnetaan myös nimellä Uuno Alanko). Tyyliltään rakennus edustaa Lahdessa harvinaista puujugendia. Rakennuttajiin kuuluvat mm. tehtailija H. Mattsson, tehtailija F. Frigren ja hovineuvos A. Fellman, joista ensin mainittu johti rakennustöitä. Paviljonki oli Lahden ensimmäinen kesäravintola. Myllysaaresta tuli suosittu kokoontumispaikka purjehtijoiden keskuudessa ja sen kauneutta ylistettiin.

Myllysaaresta on löytynyt rautakautinen hauta, josta löytyi keihään osia ja kaksiteräisen miekan katkelma, jotka ovat Kansallismuseon kokoelmissa. Löytö ajoittuu merovingiajan (600–800 eKr.) alkujaksolle. Työmaalla olleesta kiviröykkiöstä kaivettiin kaksi väkäsellistä, ruodollista keihäänkärkeä, kolme putkellista keihäänkärkeä ja miekan säilän paloja.

Aseet olivat vääntyneet terästään kaksinkerroin. Vainajat oli ilmeisesti haudattu polttamalla, joten esineet olivat vaurioituneet tulessa tai niitä oli väännelty tahallaan. Ehkäpä ei haluttu kuolleiden häiritsevän eläviä aseiden kalistelulla.

Esineiden lukumäärästä on päätelty, että haudassa oli mahdollisesti kaksi vainajaa. Varusteista päätellen vainajat olivat miehiä, joilla on ajalle tyypillinen taisteluvarustus.
Olivatko he sotureita vai eräretkellä menehtyneitä?
Arkeologisten löytöjen perusteella kysymykseen ei voida vastata, mutta ainakin löytäjät pitävät sitä suuren päällikön hautapaikkana. Löytökohde on luokiteltu kiinteäksi muinaisjäännökseksi. Esihistoriallinen löytö lisäsi luonnollisesti paikan arvoa.

Seuran pitkäaikaisen kommodorin, Johan Kempin toimesta Myllysaarelle istutettiin 1930-luvulla runsaasti jalopuita, joista useat kasvavat siellä edelleen.

Saareen johtava silta rakennettiin vasta vuonna 1980. Lahden Purjehdusseura toimii edelleen aktiivisesti ja saari on säilynyt varsin hyvin 1900-luvun alkuvuosikymmenten hengessä.

Saaressa on huvivenesatama ja myös jotkin Vesijärvellä risteilevät laivat pysähtyvät Myllysaaressa. Siellä on myös suosittu kesäravintola Kommodori

Myllysaaren paviljonki kuuluu Lahden kaupungin suojeltavien luetteloon.

 Paviljonki

Kuva on huono, mutta jos oikein tarkasti katsoo näkee, että kyllä sieltä auto tulee siltaa pitkin.En kyllä ajaisi, ei jäänyt paljoa tilaa kummallekkaan puolelle, ja joistakin autoista oli peilit käännettyinä.

Eihän sinne (kai) saa ajaa kuin henkilökunta?

Siipiratasalus Wellamo, joka risteilee Vesijärvellä.

Ps. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Kemijoki

Kemijoki (ruots. Kemi älv, pohjoissaameksi Giemajohka) on Suomen pisin joki, pituutta sillä on 550 km. Joki laskee Kemijärven ja Rovaniemen kautta Pohjanlahteen Kemin ja Keminmaan rajalla. Kemijoen valuma-alue, eli siihen laskevien sadevesien alue, kattaa merkittävän osan Pohjois-Suomea, ja ulottuu Norjaan ja Venäjälle asti. Vesistöalueen pinta-ala on 51 000 neliökilometriä. Kemijoen keskivirtaama jokisuulla on noin 556 kuutiometriä sekunnissa.
Kemijoen sivujokia ovat Ounasjoki ja Raudanjoki, jotka yhtyvät Kemijokeen Rovaniemellä, Kitinen ja Vuotos, jotka yhtyvät Kemijokeen Pelkosenniemellä, ja Tenniöjoki, joka yhtyy Kemijokeen Savukoskella. Kemijoen suurin järvi on Kemijärvi.

Ensimmäinen Kemijoen vesivoimalaitos rakennettiin vuonna 1946 Isohaaraan. Yhteensä Kemijokeen ja sen valuma-alueelle on rakennettu 21 voimalaitosta. Voimalaitoksista 16 omistaa Kemijoki Oy, joka perustettiin vuonna 1954. Yhteensä Kemijoen voimalaitosten vuosituotanto oli vuonna 2003 4,3 TWh, mikä oli noin 34,5% Suomen vesivoimatuotannosta. Rovaniemen Sierilään on suunnitteilla voimalaitos.
Kemijoen ja Vuotosjoen yhtymäkohtaan on suunniteltu tekoallasta. Hanke raukesi vuonna 1982 kansalaistoiminnan tuloksena. Hallitus asettui jälleen vuonna 1992 Vuotoksen altaan rakentamisen kannalle. Vesioikeus myönsi luvan Vuotoksen altaan ja vesivoimalaitoksen rakentamiseen 29. helmikuuta 2000 valituskierroksen jälkeen. Vaasan hallinto-oikeus kumosi vesioikeuden päätöksen 14. kesäkuuta 2001 ja hylkäsi lupahakemuksen. Korkein hallinto-oikeus piti 18. joulukuuta 2002 kielteisen päätöksen voimassa.
Ennen voimalaitosrakentamista Kemijoki oli yksi Euroopan tuottoisimmista lohijoista. Lohisaalis tuolloin oli vuosittain jopa 160 tonnia. Lohenkalastus keskittyi joen alajuoksulle, mutta tulonlähteenä lohenkalastuksella oli merkitystä Kemijärven yläpuoliselle jokiosuudelle saakka.

Voimalaitosrakentamisesta Kemijoen kalakannoille aiheutuneiden haittojen kompensoimiseksi
Kemijokiyhtiöllä on vuosittainen kalojen istutusvelvollisuus.
Kemijoki Oy istuttaa vuosittain Kemijokeen ja sen mereiselle vaikutusalueelle huomattavat määrät kalanpoikasia sekä pyyntikokoisia kaloja. Kemijoen, Kitisen ja Lieksanjoen istutusvelvoite on rahallisesti noin 1,9 miljoonaa euroa vuodessa.  Kemijoki Oy:n istutusvelvoite on Suomen suurin.

Meilläkin on vene Kemijoen rannassa, ja kalastusluvat kunnossa. Kalaakin on tullut, niin että kesät on pysytty tuoreessa kalassa, ja mikä sen parempaa.
Kerran meinasi tulla suuri, kuin metrin halko, hauki mutta onneksi se pääsi irti. Me ei ikinä oltais saatu sitä veneeseen ja ainakin olis kaadettu koko vene, niin että, huh, huh, onneksi irtosi.
Voimaloiden tehojennoston myötä virtaus joessa on voimistunut, ennen jaksoi soutaa ylös, vaan nyt pitää mennä moottorilla. Liekö iälläkin jotain tekemistä asian kanssa, mene ja tiedä.

Mutta komia joki se on, käykääpä katsomassa.

Näkymiä Kemijoelta

Montako on liikaa?

Nyt, arvoisat blogini lukijat, haluan kuulla teiltä mojovimman muuttojuttunne. Onko sitä tapahtunut usein, helpoin/vaikein, kommelluksia, kömmähdyksiä?
Kertomuksia kommenttiosioon, paras palkitaan, raatina Johan ja minä.

Itselläni muutto Tarttoon on jo 23:s, siis liika on liikaa!  Pahin taitaa olla muutto Rovaniemeltä Liipolan kautta Tarttoon, tämä on kuin olisi löyhässä hirressä. Sitä vaan odottaa, että sitten kun...
Eikä sitä vaan osaa asettua/kotiutua välilaskupaikaan.  Väitän, että muutto kertarysäyksellä on paras, tämä "välilasku" hankaloitaa valtavasti elämää.

Sitten oma lukunsa ovat ns. kalustetut asunnot, joita me olemme käyttäneet(tai siis Johanin työnantaja).
Tallinassa meillä oli hyvä kalustettu asunto, kaikki oli uutta. Talossa, joka oli seitsemän kerroksinen, ei ollut kuin viidet asukkaat muuttaessamme sinne. Muuta ei puuttunut kuin juustohöylä!?

No, Liipola on luku sinänsä, jo alueenkin puolesta. Ennakkoasenne oli vahva, se on nyt kitenkin muttunut, jonkun verran. Tämä talo on ollut ihan siisti ja rauhallinen, auto on saanut olla rauhassa, ei valittamista. Asunto sinänsä oli epäsiisti, likainen tullessamme. No, vesi on paskan lääke, opetettiin jo lapsena, ja sillä se lähti, vähän pesuainetta mukaan. Vuokravälitysfirma lupasi korvata meille siivouksesta, saa sitten nähdä, yhteydenottoa odotellaan edelleen.

Tarton asunnon Johan kävi tarkistamassa, siellä kun näyttää olevan ihan oma käsityksensä kalustetusta asunnosta. Esim astiat ja siivousvälineet, imurista ja kahvinkeittimestä puhumattakaan, kun eivät kuulu "kauppaan". Nyt ne kuitenkin  on luvattu hankkia sinne, toivottavasti näin on.

Lapsena muutot olivat jännittäviä, hauskoja, joskus kyllä haikeitakin kun kaverit jäivät. Muistuupa mieleeni eräs Arvo A. jolta sain lähtiessä sellaisen bambi-rintakorun. "Ota sie tuo, kun se neula pistää miun taskussa", hän sanoi sen antaessaan ja se on tallessa minulla vieläkin, kuvitelkaa siitä on kohta viisikymmentä vuotta.

Muutto kerrostalosta toiseen Lapin pääkaupungissa.

Nyt vaan kommentteja kehiin, kerro meille muuttokokemuksistasi/kommelluksistasi, jaa hyviä vinkkejä ja neuvoja muuton suhteen yms. 

Koska teen käsitöitä, palkinto siltä saralta odottaa parasta (meidän mielestä) muuttotarinaa.