Kävimme viimevuoden viimeisenä päivänä metsässä eväsretkellä. Paras olisi ollut, jos olisi laittanut sukset jalkaan, metsäsellaiset, tai edes lumikengät, mutta ei, ei, me marssittiin yli kynnöspellon ja noustiin lumista vaaranrinnettä ilman mitään apuvälineitä, sinnillä.
Eihän sitä lunta ole paljoakaan, ehkä 20-30 cm, mutta sen lumen päällä oli sellainen jääkuori joka ei kantanut, mutta ei helpolla pettänytkään. Parasta oli se, että ei kiirettä mihinkään, edettiin siis minun tahtiini ja perille päästiin. Meillä on vaarassa sellainen oma tulipaikka, siellä käydään kesäisin ja talvisin, aina kun mieleen juolahtaa. Siellä on tervakset odottamassa, ja makkaratikut.
Puunjuuret lähes paljaina.
Makkaratulet jo hiipumassa, ja kahvi oli maullaan.
Savun läpi huomasin, että meille heilutellaan, lie metsänhenki, hyvä sellainen.
