Ja tässä syy siihen, nilkka tuhannen päreinä. Liukastuin Tapaninpäivänä tossa kaupungilla, joo kyllä, oli liukuesteet kengissä mutta näin vain kävi. Nilkka leikattiin, siinä oli, melkein, avomurtuma ja murtuneiden luiden lisäksi nilkka oli pois paikoiltaan. Sattui ihan oikeesti ja sekin sattui kun ensihoitaja ambulanssissa veti nilkan paikoilleen-onneksi maailmaan mahtuu ääntä. Nilkka kasattiin levyillä ja ruuveilla, leikkaushaavat molemmin puolin jalkaa, ihan oksettaa kuin luin epikriisistä, et yksi kantaruuvi on 50mm pitkä, yäk;(
Nyt köpötellään kipsin ja keppien kanssa, kahdeksas helmikuuta saan kipsin pois saa sit nähdä millainen jalka siitä tulee.
Joku lohdutteli et onneksi kädet toimii, saa kutoa, mut jos olis valita saanut olisin kyllä antanut ennen käden kuin jalan.
Onnekseni minulla on hyvä 'omaishoitaja' ilman häntä en olis pärjännyt. Johan on hoitanut talouden ja minut. Siitä(kin) olen hänelle suunnattoman kiitollinen.
Ehkä tällainen nilkan murtuminen jonkun mielestä on pikkujuttu, mut sanon vaan et se kasvaa kun osuu omalle kohdalle. Siinä on paljon jota ei ymmärrä ennen kuin kokee, jo yksin se kivun ja kipulääkkeiden määrä, huh huh.
LKS:ssä 28.12.2015
Tässä O:n 7v. ihana lohtupiirros.
Huomatkaa langat puikot ja valmiit töppöset ja lapaset.
Ja pappa hiihtelee.
Lohtua ja kannustusta on tullut paljon, kiitos rakkaat ystävät, kyllä tästä vielä jalka tulee ja pääsen metsälle ja hillajängälle.
