Kemijoki kuohuu

Pirttikoski on Kemijoki Oy:n omistama voimalaitos Kemijoessa Rovaniemellä.

Voimalaitos on rakennettu vuosina 1956–1959, sen putouskorkeus on 26 metriä, teho 110 MW ja vuotuisenergia 526 GWh. Laitoksen suunnittelusta vastasi Imatran Voima Oy, arkkitehtina toimi Kai Blomstedt kuten useimmissa muissakin Kemijoen voimalaitoksissa. Rakennustyömaan päällikkö oli diplomi-insinööri Eino Manninen.

Tunnelivoimalaitos rakennettiin Vieremänkoskeen 1950-luvun lopussa louhimalla kallion sisään, jotta siihen saatiin tarpeeksi putousta. Vesi kulkee kallion uumenissa ja tulee takaisin jokeen alajuoksulla parin kilometrin päässä. Suuret rakennukset koneistoineen toimivat kauko-ohjattuina Rovaniemeltä käsin. Päävesitunnelin pituus on 2,5 kilometriä ja poikkipinta-ala 375 neliömetriä, aputunnelin pituus on 960 metriä ja poikkipinta-ala 54 neliömetriä. Alkupäähän pääsee tutustumaan aaltoilutilassa, niin sanotulla "manalan virralla". Voimalaitoksen konesalin kaksi Kaplan-turbiinia ovat 70 metrin syvyydessä peruskalliossa, kunkin teho on 55MW, juoksupyörän halkaisija on 5,8 metriä ja pyörimisnopeus 115,4 kierrosta minuutissa, kun rakennusvirtaama on 500 kuutiota sekunnissa.

Vieremänkoski on jäänyt kuivaksi uomaksi, itse Pirttikoski on maisemoitu kynnyspadoilla. Alueelle rakennettiin yhteensä 170 metriä maapatoja ja 55 metriä betonipatoja. Voimalaitoksen yhteyteen aikanaan rakennetun puisen uittokourun pituus oli 5,3 kilometriä, kouru veti kymmenentuhatta tukkia tunnissa.

Voimalaitoksen viereinen Pirttikosken kylään kuuluva asuinalue on tätä nykyä pääosin tyhjillään, kun rakennustöissä oli aikanaan enimmillään noin 1 850 henkilöä.

Muun muassa Leonid Brežnev ja Josip Broz Tito ovat vierailleet voimalaitoksella.

 Nämä kolme kuvaa ovat Kauneuspadolta, Wikipedian tekstissä kynnyspato.

Nämä kuvat Pirttikosken voimalaitokselta. 

Kemijokiuoma jäi tyhjäksi kivipohjaiseksi uomaksi tunnelivoimalan rakentamisen  jälkeen, vaan eipä ollut tyhjä tänään. Vettä on nyt joessa niin paljon, että turbiinit jauhavat punaisina ja silti kaikki patoluukut ovat auki. Ohijuoksutus on tuhlausta, vai mitä? Vuotos?

Kultaa Kemijoessa?

Kävimme katsomassa jokirannassa kuinka vene on 'talvehtinut', ja hyvin on. Samalla nappasin pari kuvaa kun joessa, siihen laskevan ojan suistokohdassa, kimmelteli oudon upeasti, siinä on kultaa!;)

No ehkä ei, mutta hienolta näytti. Enkä kyllä oikeasti tiedä mikä kun kauniin kimaltavan vanan aiheuttaa.

Juottaan Uitonpirtti.

edit: Tuo otsikko kuuluisi kirjoittaa Juotaksen Uitonpirtti. Muutaman vuoden seudulla asuneena olen sen oppinut, ja vähän muutakin.


Kemijoen rannalla sijaitseva Uitonpirtti on toiminut uittojen tukikohtana aina vuoteen 1991. Nykyinen rakennus on sodassa poltetun tilalle siirretty entinen armeijan parakki.
Tätä pirttiä ei ole juurikaan käytetty miesten yöpymiseen, koska suurin osa uitolla olleista miehistä on ollut paikkakuntalaisia. Ajan mukaisesti uiton kymppi on 'valjastanut' lähes koko perheensä työmaalleen, niinpä myös Kaarina 15v. työllistyi uitonpirtin keittiöön ja hoitamaan puhelinliikennettä.

Nykyisin Uitonpirtistä pitää ansiokkaasti huolta perinneyhdistys, joka on kunnostanut sitä perinteitä kunnioittaen ja säilyttäen sen ajalle tyypillisen hengen. Talkoovoimin on rakennettu sauna ja puuliiteri.

Uitonpirttiä on mahdollista vuokrata (edullisesti) erilaisiin tilaisuuksiin ja myös matkailijat ovat tervetulleita nauttimaan paikan ainutlaatuisesta tunnelmasta, saunomaan ja kalastamaan Kemijoen upeissa maisemissa. Polkupyörillä liikkujille erityisen edullinen majoituskohde.

Jos kiinnostuit ota yhteyttä sähköpostilla: toisellapuolenlahden@gmail.com

Uitonpirtti.

Elämänluukku.

Putkiradio ja keksi.

'Lohi' puussa, opastamassa Uitonpirtille.

Sauna, sievä kuin karamelli.

Näkymät hyyskän ikkunasta Kemijoelle.

Kemijoki.

Historiaa

Uitto on vuosisataisen historiansa aikana jättänyt jälkensä Lapin luontoon ja ihmisiin. Uitto on ollut tunnettu ja kuljetustapana käytössä ainakin 1600-luvulla. Metsäteollisuus kiinnostui Lapin metsävaroista 1870-luvulla. Tuolloin perustettiin ensimmäinen höyrysaha Kemijokisuulle Karihaaraan, samalla alkoi metsäteollisuus Kemijoen vesistön alueella laajassa mitassa. Irtouitto yleistyi koko joella 1890-luvulla, kun uitto alkoi saada suurempaa merkitystä perinteisen lohenkalastuksen kustannuksella.

Vuoden 1902 vesioikeuslaki velvoitti perustamaan uittoyhdistyksiä ja toimittamaan yhteisuittoja. Kemijoen uittoyhdistys oli perustettu jo v.1901, jonka jälkeen uitto muuttui yhä suunnitelmallisemmaksi ja etukäteen tehtyihin laskelmiin perustuvaksi. Uitettava puumäärä Kemijoen vesistössä kasvoi edelleen 1920-luvulla ja vaikka 1930-luvun alun suuri talouslama vaikuttikin voimakkaasti sahaustoiminnan vähenemiseen, voitiin se Lapissa kompensoida selluloosatehtaiden perustamisilla. Alkoi legendaarinen savotoiden ja uiton "kulta-aika", joka keskittyi vuosien 1933 ja 1937 väliin. Sotien jälkeinen jälleenrakennuskausi elvytti uittoa tuomalla uusia uittajia ja puutavaralajeja uiton piiriin.

Vaikka 1950-luvulla uittomäärät kohosivat huippulukuihin, Kemijoen jokilatvojen käyttö uittamiseen alkoi supistua. Taloudellisesti kannattamaton purouitto lopetettiin, sillä metsäautotiet tarjosivat kannattavamman kulkureitin puutavaralle ja puut kuljetettiin autoilla pääväylän varteen tai suoraan tehtaalle. Uittamisen taantumiseen oli osaltaan syynä autokuljetusten nopeus, joustavuus ja kustannuksien edullisuus. Lapissa irtouitto loppui Tornionjoella v.1971 ja Kemijoella v. 1991.

Alkuun uittotyöntekijöiden majoittaminen ei ollut ongelma, sillä miehet olivat tottuneet yöpymään taivasalla. Vasta siirryttäessä tukinlaskusta organisoituun yhteisuittoon tuli uittopirttien rakennuttaminen ajankohtaiseksi. Tällöin tarvittiin jokivarsille konttorirakennuksia ja puhelimet yhteydenpitoa varten. Konttori tarjosi myös yöpymispaikan. Uittopirttejä rakennettiin lähinnä joki- ja järviuiton paikkoihin, jossa työ vaati jatkuvaa valvontaa. Jokiuitossa uittopirttejä rakennettiin jokisuulle, vastuulle tai kosken partaalle ja järviuitossa varppauksen kannalta tärkeään paikkaan.

Ensimmäiset Kemijoen uittopirtit rakennettiin todennäköisesti vuosina 1900-1904, jolloin Kemi Oy:n metsäpäällikkö Hugo Sandberg aloitti uittoväylien kunnostamisen ruotsalaisten esikuvien mukaisesti. Asuinrakennuksen lisäksi uittotukikohtiin rakennettiin tarpeen mukaan sauna, varasto eli makasiini, käymälä, venevaja, kellari ja kaivo, joskus myös paja.

Vuosisatamme kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana rakennetut uittopirtit olivat yleensä yksi- tai puolitoistakerroksisia satulakattoisia lamasalvosrakennuksia. Alun perin niissä oli pärekatto ja käytävämäinen koko rakennuksen pitkää sivua noudatteleva pulpettikattoinen avokuisti. Ainakin osa uittopirteistä maalattiin alkuaan valkoisiksi, mutta myöhemmin ne on punamullattu, jolloin vain rakennuksen yksityiskohtia on korostettu valkoisella värillä. Osa rakennuksista on vuoraamattomia ja osa lautavuorattuja. Yleishahmoltaan nämä vanhimmat uittopirtit poikkesivat paikallisesta rakentamistavasta ainoastaan valkoisen värinsä ja hirsiarkulle rakennetun käytävämäisen kuistinsa ansiosta.

Uittopirteissä oli tavallisesti kaksi huonetta, pirtti ja konttori. Pirtin katonrajaan rakennettiin makuulava, jonne mahtui kymmeniä miehiä yöpymään. Makuulavan alla oli pitkä orsipöytä, johon vastaavasti mahtui kymmeniä ruokailijoita. Työnjohtajat yöpyivät konttorissa, jossa sijaitsi myös uittopirtin tärkeä hermokeskus, puhelin. Uittopirttien rakentamistavassa tapahtui 1920-luvun lopulta lähtien muutoksia, sillä rakentamista säädeltiin lailla (ns. kämppälaki). Käytävämäisen kuistin sijaan uittopirtteihin saatettiin rakentaa satulakattoinen avo- tai umpikuisti. Seuraavalla vuosikymmenellä pitkänmallisesta kuistista luovuttiin kokonaan. Samalla luovuttiin ensimmäisille uittopirteille tyypillisestä rivirakennuksen pohjakaavasta. Katonrajassa sijaitsevan makuulavan asemesta miehille varattiin erilliset kerrossängyt.

Toisen maailmansodan jälkeen uittopirttien rakennuttaminen oli vilkkaimmillaan, koska sodassa tuhoutuneet ja voimalaitosten tieltä puretut uittopirtit oli korvattava uusilla. Myös uusitun kämppälain (1947) vaatimukset edistivät rakentamista. Vaikka hirsirakenteisia uittopirttejä tehtiin vielä 1950-luvun lopussa, syrjäyttivät lauta ja lautaelementit hirren rakennusmateriaalina heti toisen maailmansodan jälkeen. Uittopirttien ulkoarkkitehtuuri muuttui samalla pelkistetyksi.

Kemijokivarren uittopirtit ovat ainutlaatuisia, sillä Lapissa aloitettiin ensimmäisenä Suomessa järjestelmällinen uittopirttien rakennuttaminen jo ennen kuin se lain mukaan oli välttämätöntä. Vuosisadan alussa rakennetut uittopirtit tehtiin tarkoituksella näyttäviksi monumenteiksi osoittamaan puutavarayhtiöiden mahtia luontaistaloudessa eläneille paikallisille, jotka eivät halunneet luopua kalastusoikeuksistaan. Ensimmäiset uittopirtit sijaitsivatkin pääasiassa Keski- ja Ala-Kemijoella, jossa lohenkalastus oli merkittävä tulonlähde.

Tekoaltaan elämää...

Tänään Juottaan kyläyhdistys piti koko perheen ulkoilupäivän ja sen yhteydessä pilkkikilpailut Piittisjoen laavulla. Sää suosi tapahtumaa, aamun aikana taivas aukeni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta pitäen myös pilkittömän paparazzin, seuralaisineen, lämpimänä. Järjetäjien iloksi väkeä paikalla oli runsaasti, tapahtumiin osallistuminen palkitsee järjestäjiä ja vapaaehtoisia parhaiten. 

Kylissä on vielä voimaa, jokivaressa elämää.

Tarjolla oli kahvia ja tuoreita, aamulla paistettuja, munkkeja, toki makkaraakin.
Kalaa altaalta nousi runsaasti, voittajan saaalis oli yli kolme kiloa ja  lapsetkin saivat saalista niin että huonompaa aikuista hävetti. Kaikki saivat palkinnot, niin kuin tapahtuman luonteeseen luonnollisesti kuuluukin ja myös arpajaispalkinnot olivat hyviä ja niitä oli paljon.  Numerolla 34 sai kävelysauvat, kiitos niistä.

Toinen asia on tuo tekoallas, joka kartalta löytyy nimellä Juotasjärvi.  Altaan rakennustyöt käynnistettiin  -50luvulla ja sen muodostavat varsinainen Juotasjärvi, siihen laskevan Piittisjoen kautta, Paattinkijärvi ja Näskänjärvi. Tekoaltaan alapäässä on sitten se voimalaitos, jonka jälkeen vesi päätyy Kemijokeen, tuottaen sähköä vielä useamman voimalan voimalla,  matkallaan Perämereen.
Talvella tuon altaan maisema on erikoinen, suorastaan sykähdyttävä. Voimalaitos laskee altaan vedenpinnan niin alas, että jäät painuvat lähelle pohjaa muodostaen kuumaisemat kraatereineen. Jäältä katsottaessa rannan metsät kohoavat korkealla altaan reunoilla, jäät nousevat metsän reunaan muodostaen portaita ja railoja - sykähdyttävää. Joen ylittävä silta näyttää luonnottoman suurelta ja korkealta, se sama silta joka kesäaikaan on kesy kotoinen ylikulkupaikka, lokkien levähdyspaikka.

Kannattanee kairata reikä järvessä alimpana olevaan kohtaan, kai ne kalat ovat siellä missä vielä on vettä jäljellä - sanoo meikäläisen maalaisjärki?.

Sillan alta.

Eilen hyödynsimme auringon paisteen ja kirmasille keväisille jääladuille, joita täällä Rovaniemellä on ihan kiitettävästi. Ihana oli hiihtää,  ja väkeä oli paljon, ketkä hiihtäen ketkä kävellen tai potkukelkoilla, koiran kanssa tai ilman - kaikille on tilaa. Ei tuo hiihtokunto kyllä ole kaksinen, mutta hyvin se meni näinkin vähäisillä tämän talven hiihdoilla. Naapuri sanoi hiihdelleensä Sunnuntaina neljä tuntia Ounasvaaralla, kunnioitettava suoritus. Kyllä meidän täällä kelpaa kun on lunta ja latuja, ja kaiken kukkuraksi silmiä hivelevät maisemat.

Kännykkäkamerakuvaa Ounasjoen jäältä.

Keskellä Jätkänkynttiläsilta.

Ja sillan alla, josta latu vie kaupungin kautta Ounasvaaralle ja toisaalle Alakorkaloon pitkin Kemijoen rantaa ja jäätä.

Kotona

Kylläpä on ihana olla kotona, ei sitä "maailmalla" muistanutkaan kuinka hyvä paikka se koti vaan on. Villasukat jalkaan ja hiljalleen hipsutellen kotiaskareita, ettei tunnelma vaan särkyisi, puhuakin pitää melkein kuiskaamalla, nautimme joka sekunnista kotona.

Työ ja Tartto ovat kiellettyjä puheen aiheita.

Jouluruuat haettiin läheisestä K-kaupasta, sisäfilettä, graavia lohta, turkkilaista jogurttia, riisipuuro- ja sekahedelmäsoppatarpeet, joulutorttutaikina, hedelmiä ja salaattiaineet, siinä se. Ruokajuomaksi punaviiniä, ja jälkiruuaksi vihreitä kuulia. Saunajuomaksi tölkki olutta per nuppi ja näillä meille syntyi täydellinen joulu.
Kiitos miniän, kynttilöitä meillä oli valmiiksi, niitä riitti joka ikkunalle ja pöydälle, tuomaan joulutunnelmaa ja ennen kaikkea jouluvaloa ja tuoksua.

Joulupäiväkävelyllä ja -kahvilla kävimme keskustassa. Turisteja oli liikkeellä,  jotkut kaupat ja joulukojut olivat avanneet ovensa. Pakkasta -2 astetta, tuuli pakotti vetämään huivin reilusti kasvoille.

Kemijoki on auki, ei näkynyt turisteja jäällä, jota oli hiukan joen reunoilla. Se on kumma kun ihmiset menevät aivan sulan reunaan vaikka jäätä on tuskin nimeksikään. Kyllä joka vuosi on tilanteita kun tämänkin sillan alta joudutaan pelastamaan ihmisiä. Joskus on lehdessä ollut huimia kuviakin kun joku kävelee aivan sulan reunalla, ja Kemijoessa on vielä tosi kova virtaus

 Tässä kuvaa Lordin aukiolta, kaunis kallellaan oleva joulukuusi ja takana myyntikojuja.

Tämä, hiukan haikean näköinen tonttu, toivottelee ohikulkijoille

Hyvää Joulua!

Kalakaupassa

Kävin taas kalakaupassa ihmettelemässä kaloja, kun se meikäläisen kalavalikoima on aika kapea. Se on sitä mitä Kemijoki antaa, eli lohta, taimenta, haukea, harria ja komeita ahvenia. Talvisin se on mitä kauppojen kalatiskit antavat, lohta, lohta, lohta ja siikaa.
En mahtaisi näille kaloille mitään, enkä taitaisi edes syödä, ainakin jos ovat Läänemeren (Itämeren) kalaa.

edit: eivät ole ihan Läänemeren kaloja;)

Tarkennusta kaloihin:

Merikuradi eli merikrotti (Lophius piscatorius) on krottikalojen (Lophiiformes) lahkoon kuuluva merikala. Se esiintyy Koillis-Atlantin rannikkovesissä Barentsinmereltä Gibraltarinsalmeen, Välimerelle ja Mustallemerelle.

Merikeel eli meriantura eli kielikampela (Solea solea) on Koillis-Atlantin kampelakala. Merianturaa pidetään maultaan parhaana kampelalajeista ja sen liha on arvokasta.

Kammeljas eli piikkikampela (Platichthys flesus) on litteä kala, jonka vatsa on useimmiten vasemmalla kyljellä ja selkä (silmät) oikealla kyljellä. Kampela elää meri- ja murtovedessä yleensä mutaisella merenpohjalla enintään noin 50 metrin syvyydessä. Suomessa sitä tavataan eniten Porin ja Porvoon välisellä merialueella, mutta myös Utsjoen Pulmankijärvessä. Itämeressä elää myös kolme muuta kampelalajia: hieta-, puna- ja piikkikampela.

Nämä osterit näyttävät tulevan Hollannista. Tyynenmerenosteri (Crassostrea gigas) (myös japaninosteri) vastaa nykyisin valtaosasta (94 %) osterituotantoa. Sitä viljellään etenkin Kiinassa, Japanissa, Ranskassa, Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa ja Taiwanissa. Se on eniten viljelty osterilaji Euroopassakin

Röpelökuorista gourmet-eliö osteria ei purematta niellä. Vaikka osteri on suomalaisille vielä harvinainen herkku, sen kunniaksi järjestetään vuosittain Eläköön Osteri! -tapahtuma. 

Ostereistakaan en välitä, en pidä myöskään simpukoista, olen kyllä niitä syönyt, mutta en tykkää. Syötävää on silti ihan riittävästi, jos ei liikaakin, ilman näitäkin HERKKUJA!

Kemijoki

Kemijoki (ruots. Kemi älv, pohjoissaameksi Giemajohka) on Suomen pisin joki, pituutta sillä on 550 km. Joki laskee Kemijärven ja Rovaniemen kautta Pohjanlahteen Kemin ja Keminmaan rajalla. Kemijoen valuma-alue, eli siihen laskevien sadevesien alue, kattaa merkittävän osan Pohjois-Suomea, ja ulottuu Norjaan ja Venäjälle asti. Vesistöalueen pinta-ala on 51 000 neliökilometriä. Kemijoen keskivirtaama jokisuulla on noin 556 kuutiometriä sekunnissa.
Kemijoen sivujokia ovat Ounasjoki ja Raudanjoki, jotka yhtyvät Kemijokeen Rovaniemellä, Kitinen ja Vuotos, jotka yhtyvät Kemijokeen Pelkosenniemellä, ja Tenniöjoki, joka yhtyy Kemijokeen Savukoskella. Kemijoen suurin järvi on Kemijärvi.

Ensimmäinen Kemijoen vesivoimalaitos rakennettiin vuonna 1946 Isohaaraan. Yhteensä Kemijokeen ja sen valuma-alueelle on rakennettu 21 voimalaitosta. Voimalaitoksista 16 omistaa Kemijoki Oy, joka perustettiin vuonna 1954. Yhteensä Kemijoen voimalaitosten vuosituotanto oli vuonna 2003 4,3 TWh, mikä oli noin 34,5% Suomen vesivoimatuotannosta. Rovaniemen Sierilään on suunnitteilla voimalaitos.
Kemijoen ja Vuotosjoen yhtymäkohtaan on suunniteltu tekoallasta. Hanke raukesi vuonna 1982 kansalaistoiminnan tuloksena. Hallitus asettui jälleen vuonna 1992 Vuotoksen altaan rakentamisen kannalle. Vesioikeus myönsi luvan Vuotoksen altaan ja vesivoimalaitoksen rakentamiseen 29. helmikuuta 2000 valituskierroksen jälkeen. Vaasan hallinto-oikeus kumosi vesioikeuden päätöksen 14. kesäkuuta 2001 ja hylkäsi lupahakemuksen. Korkein hallinto-oikeus piti 18. joulukuuta 2002 kielteisen päätöksen voimassa.
Ennen voimalaitosrakentamista Kemijoki oli yksi Euroopan tuottoisimmista lohijoista. Lohisaalis tuolloin oli vuosittain jopa 160 tonnia. Lohenkalastus keskittyi joen alajuoksulle, mutta tulonlähteenä lohenkalastuksella oli merkitystä Kemijärven yläpuoliselle jokiosuudelle saakka.

Voimalaitosrakentamisesta Kemijoen kalakannoille aiheutuneiden haittojen kompensoimiseksi
Kemijokiyhtiöllä on vuosittainen kalojen istutusvelvollisuus.
Kemijoki Oy istuttaa vuosittain Kemijokeen ja sen mereiselle vaikutusalueelle huomattavat määrät kalanpoikasia sekä pyyntikokoisia kaloja. Kemijoen, Kitisen ja Lieksanjoen istutusvelvoite on rahallisesti noin 1,9 miljoonaa euroa vuodessa.  Kemijoki Oy:n istutusvelvoite on Suomen suurin.

Meilläkin on vene Kemijoen rannassa, ja kalastusluvat kunnossa. Kalaakin on tullut, niin että kesät on pysytty tuoreessa kalassa, ja mikä sen parempaa.
Kerran meinasi tulla suuri, kuin metrin halko, hauki mutta onneksi se pääsi irti. Me ei ikinä oltais saatu sitä veneeseen ja ainakin olis kaadettu koko vene, niin että, huh, huh, onneksi irtosi.
Voimaloiden tehojennoston myötä virtaus joessa on voimistunut, ennen jaksoi soutaa ylös, vaan nyt pitää mennä moottorilla. Liekö iälläkin jotain tekemistä asian kanssa, mene ja tiedä.

Mutta komia joki se on, käykääpä katsomassa.

Näkymiä Kemijoelta

Korouoma

Posiolla sijaitsee yksi  Lapin komeimpia luonnonnähtävyyksiä Korouoma.
Hieman toistakymmentä kilometriä pitkän kanjonin seinät nousevat parhaimmillaan jopa 130 metriä uoman pohjan yläpuolelle. Komeimmat kalliopahdatkin ovat yli 60 metriä korkeita.
Uoman pohjalla mutkittelee kirkasvetinen Korojoki, joka laskee ensin Auttijärveen ja jatkaa siitä Auttijokena vielä Kemijokeen saakka.

Korouoma on luonnonsuojelualuetta, mutta koskematonta korpea se ei ole. Alueella on hakattu metsää, ja uoman pohjalta sekä Korojoen sivuhaaroista löytyy edelleen jälkiä uitosta. Rehevän rotkolaakson pohjalla on laidunnettu karjaa, ja luonnonniityiltä on kerätty heinää. Joen varresta löytyykin vanhoja latoja – osa lahonneita ja osa kunnostettuja.

Korouoma on suosittu retkikohde kesät talvet. Kanjoniin pääsee laskeutumaan ympäri vuoden Saukkovaarasta, jonka parkkipaikalta on reilun puolentoista kilometrin kävelymatka alas Piippukodalle. Sulan maan aikaan kanjoniin pääsee lisäksi suojelualueen länsi- ja itäpäistä Koivukönkäältä ja Lapiosalmelta. Korouoman pohjalla kulkee merkattu polku, ja nuotiopaikkoja on muutaman kilometrin välein. Pajupurolla kanjonin itäosassa on lisäksi autiotupa.

Upea paikka, kävimme siellä Johanin kanssa viime syksynä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, ihana suorastaan. Maisemat siellä ovat sanoinkuvaamattoman komeat, ne täytyy itse kokea.


Tervemenoa Korouomaan.
Tästä kartta matkaan. http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php?id=1021

Vielä toisella puolella...

Niin, pian taas koittaa aika pakata laukut ja pyrähtää ensin toiselle puolelle Lahden ja sitten toiselle puolen lahden.
Haikealta se tuntuu näin kesän ollessa parhaimmillaan, tai pahimmillaan riippuen sääskien sietämisenkyvyn määrästä, niitä kun täällä Lapissa taas on.
Hillat, mustikat ja mansikat kukkivat kilvan, kilpailevat kai keskenään kenen sato valmistuu ensin. Nurmikko kasvaa yötä päivää, pitääkseen meidät ahkerina, linnut kantavat poikasilleen ruokaa ja pikkupuro jaksaa lasketella iloisesti kohti valtavirtaa Kemijokea.
Naapurin iso koira oli lähtenyt eilen karkuun kotipihan aitauksesta ja vienyt mukanaan pikkukoiran, Raisan. Niitä eilen kuulosteltiin ja huudeltiin, minäkin suuri koirien ystävä, mutta kun se pikkukoira on niin suloinen, isosta viis, vaikka sattuikin olemaan naapurin paras hirvikoira.

Pienet varpaat kesäsandaaleissa.