Murtuneet kylkiluut ovat jo rauhoittuneet, buranat syöty ja pelko tai paremminkin arkuus voitettu. Siispä hyppäsin uuden pyöräni selkään ja polkaisin jokivarteen. Matkaa mittariin kertyi 72 kilometriä, ja aikaa meni taukoineen 3.50. Matka sinänsä meni hyvin ja joutuisasti. Mulla oli reppu selässä eväitä varten, rusinoita, energiapatukoita ja juomista. Päivä oli alkumatkasta tihkusateinen, sitten taivas selkeni sen verran ettei satanut. Viileää oli, kuten tänä kesänä on ollut, varpaat paleli mutta siitäkin selvittiin.
Alkumatkasta Saarenkylässä joku mies oli ulkoiluttamassa kahta 'ylilihavaa' lapukkaansa. Ukko vahtasi taivaalle kun koirat paskoivat kevyenliikenteenväylän reunaan. Ei huomannut minua, siispä huusin, kysyin pysyykö koirat reunassa, että voin ohittaa. Voi, voi, kun miestä moinen harmitti, närkästytti suorastaan. Hän sanoi että, soittaa vaan kelloa, ja tehosti sanojaan näyttäen toisella kädellään kuinka pyöränkelloa soitetaan, siinä samalla koirat hyökkäsivät kohti minua, toisen tassut tarakalle ja ukko naruineen melkein nurin, ONNEKSENI EN MINÄ. Kerkisin vielä sanoa hänelle, että juuri tuota minä tarkoitin!!!
Sellainen on viimeisin koirakohtaamiseni;( Sitä jäin miettimään, että miksi minun pitää soittaa kelloa, minähän en ole vaaraksi kenellekään. Eikö ole niin, että tässä(kin) tapauksessa koiran omistajan olisi pitänyt seurata muita tiellä liikkujia ja pidettävä koiransa niin, että muut voivat kulkea turvallisesti yleisillä kulkuväylillä???
Vai on nuo kevyenliikenteen väylät tarkoitettu vain koirien ulkoilutukseen ja muut kulkijat ovat velvollisia väistämään ja ilmoittamaan soittokellolla itsestään, kuten jotkut tuntuvat ajattelevan.
Oikaraisessa.
Tennilässä.
Taustalla Kaihua.
Nyt on kilometrejä 459 ja pyöräilypäiviä 17.
