Täällä on ollut hiljaista, ei mitään erityistä syytä, niin kuin ei yleensäkään. Monta asiaa, tapahtumaa ja käsityötä on ollut ja mennyt, ilman postauksia.
Voisikohan tämä olla sitä paljon puhuttua kaamosmasennusta??? En ole tiennyt sitä potevani ja en kyllä oikeasti podekaan, yritän vain selitellä suoranaista saamattomuuttani. Lupaan parantaa tapani.
Nämä kuvat ovat jouluaatolta, kello 13.31. Tosi voimakas sininen hetki, päivän pituus 2tuntia 15 minuuttia, ja mikä parasta meillä oli NIIIN kaunista; lumiset puut, maassa kevyttä pakkaslunta ja pakkasta -3 astetta.
Tämä kuva on otettu 26.12 sattumalta samaan aikaan kuin nuo edelliset siis klo 13.31. Kyllä, se on aurinko joka sinnikkäästi yrittää pilkistää puiden takaa, yritykseksi se tosin jäikin.
Seuraavan kerran, tuolla kohdalla, aurinko näyttäytyy tammikuun puolenvälin paikkeilla;(
Tapaninpäivänä satoi vettä reippaasti, lumet hupenivat, puut muuttuivat kuin alastomiksi ja piha-alueet kaljamoiksi. Potkukelkan avulla piti pysytellä pystyssä. Hiekoitimme ja suolasimme tuon meille johtavan mäkitien, toivossa, että jouluvieraat pääsevät autolla pihaan saakka ja pääsivät. Olivatkin mieluisat vieraat, jos nyt omista voi sanoa, että vieraat.
Me emme ole blogissani esiintyneet kuvina, mutta nyt teen poikkeuksen. Tässä me Johanin kanssa olemme, myös hellittelyniminemme; maamaa ja papi, perheen nuorimman O 5v:n ikuistamana. Meidän piti istua malleina, että 'taiteilija' sai työskennellä rauhassa. Minulla on kudin sylissä, Sannille tunikamekko. Ja puikotkin saivat uudet nimet, ne ovat virkuttimet, sanoi tämä nuori luku- ja kirjoitustaitoinen taiteilija. Kyllä, hän osaa lukea, oppi kesällä, täytettyään toukokuussa viisi vuotta.
Kuvista meidät kyllä tunnistaa, aina papan Reinoja myöten.
Siis, hiljaisuudesta huolimatta, täällä kaikki hyvin.