Kaupungin kahdet kasvot.

Tartto on vastakohtien kaupunki, jossa esimerkiksi asumisolot ovat hyvät tai sitten huonot, kuten kuvista näkyy. Kuten olen aiemmissa postauksissa kirjoittanut, Yliopiston ja Raatihuoneen seutu on hyvässä kunnossa katuja myöten, ei kuitenkaan tarvitse mennä kuin kivenheiton päähän niin johan asiat muuttuvat.
Voisi jopa puhua kaupungin kaksista kasvoista.
Tämä ihmisten eriarvoisuus näkyi tosi räikeästi siellä ja  oli yksi syy miksi emme viihtyneet kyseisessä kaupungissa. Ihmiset Tartossa olivat ystävällisiä, huomattavasti ystävällisempiä kuin esim. Tallinnassa.
Palkathan maassa ovat huonot, ja niiden myötä olot ovat kurjat. Auto ja autoilu kuitenkin ovat maassa jonkinlainen status - vaikka mökki kaatuisi päälle bemari tai mersu on oltava pihassa.

Katsokaa kuvia, ne ovat Tartosta, kuvattu samalla kävelylenkillä noin kilometri keskustasta. Siistit rakennukset ovat yliopistorakennuksia rähjät rahvaan asuintaloja.

(Taka)talvi on täällä.

Kevät keikkuen tulevi.
Maaliskuu maan näyttää, tiet tukkii ja ojat täyttää.
Mikä Mariana katolla, se vappuna vaossa.
Uusi lumi on vanhan surma.

Kyllähän näitä on, ei taida vaan enää pitää paikkaansa tässä ilmastonmuutoksen runtelemassa maailmassa. Vaan hauskoja ne on lukea ja 'rompottaa'.

Meille on kahden kuluneen päivän aikana satanut lunta parikymmentä senttiä, A on käynyt molempina päivinä auraamassa. Eilen oli viisi astetta lämmintä, nyt mittari näyttää 10 pakkasta, että kyllä se keikkuu.

Tässä viimeyön lumisaalis.

Kevättä odotellaan juhlien.

Aurinko nousee Ounasvaaran yli, oikeassa reunassa näkyy Jätkänkynttiläsillan valot. Oli ihana herätä näihin näkymiin, tulossa on siis kaunis päivä. Viikonloppu vietettiin kaupungissa, kohta lähdetään toiseen vähintäänkin yhtä ihanaan paikkaan, Kemijokivarteen. Jokohan siellä olisi hankikannot, toivotaan niin.

 

Viikonloppuna 'vietettiin' syntymäpäiviä taiteen ja

 hyvän ruuan merkeissä

 

Pappa kiittää lapsia ja lastenlapsia, KIITOS!

Reindeer Sprint Race-kilpailu 2012.

Rovaniemen keskustassa perjantaina järjestetyssä Rovaniemi Reindeer Sprint Race -kilpailussa ajettiin sekä suomalais- että norjalaisvalioilla.

 

 Jätkänkynttiläsilta on Rovaniemen maamerkki. 

Porojen kiihdytyskisat järjestettiin nyt 12. kertaa. Kilpailu teki aikoinaan historiaa kumoamalla vuodesta 1928 voimassa olleen järjestyssäännön, joka kielsi porolla ajon kaupungin keskustassa.

Porojen kaupunkisprintin voitto meni tänä vuonna Norjaan. Sikäläinen huippukilpuri Visa oli finaalissa ylivoimainen, vaikka rovaniemeläisen Seppo Konttaniemen omistama Laukki saikin kovemman kannustuksen.

 Tulimme tänne voittamaan, totesi Petter Andreas Eira lyhytsanaisesti valjastaessaan Visaa ennen kilpailua. Palkintoja jakamassa Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto.

 Visan menosta olikin leikki kaukana.

Kuuluisa Pohjanhovi.

Kilpailun johtaja Erkki Orre.

Porojen kiihdytysajoja oli seuraamassa runsas väkijoukko, myös turistit olivat tulleet paikalle, eksotiikkaa heillekin. Kisojen jälkeen ravintolat 'pullistelivat' asiakkaista. Kaupungissa on tänä viikonloppuna myös Raksamessut sekä Veteraanien mäkikisat. Mäkikisoja täytynee huomenna mennä Ounasvaaralle seuraamaan. Mukana kisaamassa on myös M. Nykänen.

Pähkäillään.

Pähkäilypenkki, vielä luminen, on eräs mökin tärkeimpiä pihakalusteita. Siihen on hyvä istahtaa jos on pähkäiltävää, olipa se mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Siihen voi vain istahtaa, olemaan, ilman ajatuksen häivää, tai Havukka-ahon ajattelijan lailla ajattelemaan niitä sinisiä ajatuksia. Siinä on monesti mietitty menneitä ja tulevia, parannettu maailmaa, iloittu ja  käsitelty suruja, näistähän elämä muodostuu - pähkäilypenkki on tärkeä.

Auringon lämpö johtuu puunrunkoa pitkin ja sulattaa lunta puun juurilta. Ensimmäiset puolukanvarvut sieltä jo pilkistelevät.

Ja jänöjussien juhlat vain jatkuvat, varokoot kuitenkin ketturepolaista.

Ruma-relluma-rilluma-relluma-rei...

ruma-relluma-rilluma-rei

Rovaniemen markkinoille vein mä Lapin kultaa,
Sitähän on mulla niin kuin etelässä multaa,
Ruma-relluma-rilluma-rei, mulla on sitä, toisilla ei!
Jopa oli kärkkyjiä vaikka millä lailla:
Kaikki oli ihme kyllä seuraa silloin vailla,
Ruma-relluma-rilluma-rei, tämä poika se olluna ei!

Yks ja toinen tarjos mulle makeatkin moukut:
Minä kiersin konnuudet ja kiersin kaikki koukut,
Ruma-relluma-rilluma-rei, minun kulkuni muualle vei!
Onhan elon tiemme täällä joskus mutkikasta:
Markkinoilla kyllä kurvat kaikki oppi vasta,
Ruma-relluma-rilluma-rei, Elon kurveissa oikaista ei!

Hetken mua hurmasi myös Kemijärven Hulta.
Hulta kyllä tietää, missä kulloinkin on kulta,
Ruma-relluma-rilluma-rei, ja sun tuulia, tuulia, tei!
"Jo vain" jätkän sydän hehkuu hetken lemmen tulta;
Kemijärven Hulta - niin no - sehän on vain Hulta,
Ruma-relluma-rilluma-rei, Hulta kullasta hyötynyt ei!

Joka heppu esitteli mulle veljenmaljaa,
Kyllä riitti tarinaa ja kyllä riitti kaljaa,
Ruma-relluma-rilluma-rei, kun ne huusivat: "Kippis ja hei!"
Ja lasku tuli, totiseksi meni joka tyyppi:
"Sehän maksaa, joka tilaa!" todisti myös kyyppi,
Ruma-relluma-rilluma-rei, ei ei, siinä purnailu auttanut ei!

Rovaniemen markkinoilla kokee joka sortin,
Kun on kultaa, joutuu kyllä seuraan pelikortin,
Ruma-relluma-rilluma-rei, tuuri kouraani viitoset vei!
Nelosilla muuan mies jo kerskui sekä korskui,
Heikot sortui elontiellä, jätkä sen kun porskui,
Ruma-relluma-rilluma-rei, jaa, kellä tuuria on, kellä ei!

Itki siinä Hulta sekä parkui peluritkin,
Minä poika pankkiin menin katuviertä pitkin,
Ruma-relluma-rilluma-rei, toiset kulkee sen tien, toiset ei!
Ja minkä jätkä ansaitsi ja jätkä minkä hankki,
Tallelle sen kaiken otti Rovaniemen pankki,
Ruma-relluma-rilluma-rei, ja se pankki mun kultani vei!

Rovaniemen Kevätmarkkinat Kauppatorilla!

20-23.3.2012

kello 9.00-18.00

Villi Pohjola 1.

Jo otsikko kertoo, että luonnonhelmassa mökkeillään, tai paremminkin asutaan, kaupunkiasunnolla käydään silloin kun on tarvis.
Kun vain pitää silmät ja korvat auki sekä kameran valmiina on mahdollista nähdä ja kuvata lukematon määrä erilaisia eläimiä. Kokoankin nyt otsikon alle kaikki tähän mennessä, vuodesta 2005, kuvaamani eläimet.
Kuvaamisen aloitin Ixus-digipokkarilla, sitten kamerani oli Lumix ja nyt Nikon. Kamerat ovat hyviä, kuvaaja kuitenkin on taitamaton, vieläkin. Kun vielä  suurin osa kuvista on kuvattu ikkunan läpi, hämärässä, kauas ja jännittyneessä jopa hätäisessä mielentilassa, onkin esipuhe kuvien laadusta valmis. Eläimet niistä ovat kuitenkin tunnistettavissa.
Tiedän kuinka luontokuvaajat toimivat saadakseen hyviä kuvia; siihen tarvitaan aikaa, järjestelyjä ja kärsivällisyyttä, siksipä en olekaan luontokuvaaja, vaan tartun hetkeen täysillä - onnistui tai ei.

 Tässä kuvassa Käpytikka.

Täysikasvuisen käpytikan pituus on noin 23–26 senttiä ja paino noin 80 grammaa. Lajin tunnistaa punaisesta alaperästä, mustasta päälaesta ja isoista valkoisista hartialaikuista. Koiraalla on kirkkaanpunainen niskalaikku. Nuorella yksilöllä päälaki on kokonaan punainen. Vatsapuolelta lintu on vaalea.

Käpytikan kutsuääni on lyhyt, voimakas ja terävä ”kjik”, jota se toistaa useita kertoja muutaman sekunnin tauoin, usein myös lennossa. Rummutus on terävä, loppua kohti vaimeneva ja lyhyempi kuin muilla tikoillamme. Toistaa tämän noin yhden tai kahden sekunnin sarjan viidestä kymmeneen kertaa minuutissa. Hermostuneena päästää ”kji-krä-krä-krä-krä”-sarjan.

Laji pesii yleisenä kaikenlaisissa metsissä, mutta suosii haavikoita sekä lehti- ja sekametsiä pellon reunoissa.

Käpytikan parimäärä Suomessa on 100 000 – 350 000 ja se on levinnyt Etelä-Suomesta Metsä-Lappiin asti. Käpytikka ei ole muuttolintu, mutta huonona käpyvuonna se vaeltaa loppukesällä ja syksyllä ravinnon perässä uusille asuinpaikoille. Runsaimmin sitä on paikoilla, joissa on tarpeeksi männyn- ja kuusenkäpyjä talviravinnoksi.

Kesällä käpytikan ravintoa ovat puussa elävät hyönteiset ja toukat, syksyllä se syö myös marjoja ja muiden kololintujen poikasia. Talvella käpytikka syö nimensä mukaisesti kuusen ja männyn kävyistä siemeniä. Talvella käpytikka on yleinen näky myös ruokinnoilla, joilla se hakkaa mielellään ihraa tai talia ja syö auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä.

Huhti–toukokuussa tikkapari hakkaa pesäkolon lahoon haapaan, koivuun tai leppään. Touko–kesäkuussa naaras munii 4–8 valkeata munaa. Emot hautovat munia 10–12 vuorokautta ja ruokkivat poikasia pesään 21–25 vuorokautta.

Tässä puolestaan Kettu, jonka vanha nimi on Repo.

 

 Kettu on tarkoittanut alun perin nahkaa, jonka hankkimiseksi repoa pyydettiin. Muinaiset suomalaiset uskoivat, että revontulet syntyvät kun kettu huiskii hankia hännällään. Kettua kuvataan monissa kansantarinoissa ovelaksi ja viekkaaksi eläimeksi – tarinoiden taustalla on kaiketi jotakin perääkin, koska kettu on levinnyt niin moniin ympäristöihin ja selvinnyt metsästyksestä huolimatta.

Kettu eli punakettu (Vulpes vulpes) on koko Suomessa esiintyvä koiraeläin.Täysikasvuisen ketun pituus ilman häntää vaihtelee välillä 45–90 cm; tuuhea häntä on 30–55 cm pitkä. Ketun paino vaihtelee muutamasta kilosta jopa yli kymmeneen kiloon. Suomessa ketun keskipaino on hieman yli viisi kiloa.

Väriltään kettu on tavallisesti punaruskea, sävy voi vaihdella vaalean kellanruskeasta hyvinkin syvänpunaiseen. Sillä on valkoinen tai harmaa vatsanalus sekä tavallisesti mustat korvankärjet ja raajat. Myös hännänpää on tavallisesti valkoinen, ja eläimen kurkussa ja rinnassa voi olla valkeita merkkejä.

Ketut voivat elää pareittain tai muutaman yksilön ryhmissä. Ne viestivät toisilleen elein, äännähdyksin ja hajumerkein. Ketun reviiri on elinympäristöstä riippuen 0,4–50 km²:n laajuinen, ja niukkaravintoisilla seuduilla suurempi. Ketut majoittuvat yleensä toisten eläinten, kuten mäyrien, kaivamiin tai luonnon muovaamiin onkaloihin. Tarvittaessa kettu voi kaivaa pesäkolon itsekin. Pesää käyttää usea kettusukupolvi perätysten. Ketulla voi olla reviirillään useita pesiä, joista yhdessä kasvatetaan poikaset ja muita käytetään esimerkiksi ruuan varastoimiseen. Pesät ja niitä yhdistävät käytävät saattavat muodostaa monimutkaisen labyrintin. Ketunpesää ympäröi usein voimakas, pistävä haju.

Kettu on kaikkiruokainen. Ravinto koostuu lähinnä jyrsijöistä, mutta sille kelpaavat myös hyönteiset, kasvitja raadot. Kettu jahtaa hiiriä, jäniksiä, kanalintuja ja kaloja. Kasveista se syö marjoja ja hedelmiä sekä viljaa. Ketun tyypillinen saalistustapa on vahtia jyrsijän kololla ja hyökätä salamannopeasti saaliin kimppuun sen tullessa ulos aukosta. Kettu metsästää pääasiassa hämärässä ja öisin.

Ketun luontaisia vihollisia ovat pääasiassa suurpedot, varsinkin susi ja ilves. Ne pyrkivät järjestelmällisesti tappamaan reviireiltään pienemmät pedot vähentääkseen näin kilpailua saaliseläimistä, on havaittu, että kun jollekin alueelle muodostuu uusi susireviiri, kettujen ja supikoirien määrä alueella kutistuu ja vastaavasti metsäkanalinnutalkavat runsastua. Nuoret ketunpennut voivat jäädä myös maa- ja merikotkan sekä huuhkajan saaliiksi. Merkittävimpiä uhkia niille ovat kuitenkin taudit, liikenne ja metsästys.

Kettujen lisääntymiskäyttäytyminen on vaihtelevaa. Kettu voi olla yksi- tai moniavioinen. Yhdellä uroksella voi olla useita naaraita, joista vain yksi tai useammat saavat pentuja. Naaras synnyttää kerrallaan 3–12, Euroopassa tavallisesti neljästä viiteen pentua. Kantoaika on 49–55 vuorokautta. Pennut syntyvät sokeina ja painavat syntyessään noin sata grammaa. Pentujen silmät aukeavat noin 10-14 vuorokauden kuluttua.

Uros auttaa naarasta pentujen kasvattamisessa tuoden pesälle ruokaa. Lisäksi ryhmän muut naaraat saattavat auttaa poikasten hoitamisessa. Vielä saman vuoden syksyllä nuoret ketut etsivät oman reviirinsä. Kettu saavuttaa sukukypsyyden noin kymmenen kuukauden ikäisenä. Se voi elää vankeudessa yli kymmenen vuotta, luonnossa tavallisesti vain muutaman vuoden.

Plenska iski.

Plenska iski, ensin minuun ja sitten Johaniin, edes 'yliannos' D:tä ei pitänyt tätä pöpöä poissa. Päätä särki nenä vuosi ja kuume nousi - kaksi kokonaista päivää. Buranaa kului ja uni maistui, vaan nyt se on ohi.

Kevät tekee tuloaan myös tänne pohjan perukoille, muutama aurinkoinen päivä on sulattanut lunta niin että hiukan jo maa pilkistelee seinän vierillä. Vielä se kyllä saa paistaa päivän jos toisenkin, on sitä lunta niin paljon tänne siunautunut. Kasvihuoneen sisällä oleva mittari näytti aurinkoisena päivänä +25 astetta, ja sekös sai ajatukseni lennähtämään tomaatin taimiin, ja kurkun ja kaiken maailman yrttien, ihanaa. En aio kasvattaa itse taimia, vaan tehköön puutarhurit sen puolestani, käyn ostamassa heiltä valmiit vahvat taimet, kolme kurkun ja viisi tomaatin tainta. Yrtit ja salaatit ostan ruokakaupasta esim. Järvikylällä on hyviä 'pottitaimia', sellaisen kun tökkää multaan saa koko kesän satoa.
Kodin Kukat tilauskuvasto tipahti postiluukusta sopivasti tähän samaan intoon, lehti sisältää monta: "mä haluun" kasvia, kuten pyöreä porkkana, oranssi punajuuri ja valkoinen mansikka. Lakat sen sijaan haluan jatkossakin hakea jänkhältä.

Hiihtämässä on käyty muutaman kerran, metsässä ja pellolla, latua pitkin ja umpihankeen.

 Kuten kuvista näkyy, pupujussikin on hyödyntänyt meidän latujamme, ja kyllähän se sopii.

Pupuilla on tainnut olla juoksukilpailut, niin paljon näitä hyvin tunnistettavia jälkiä risteilee hangella sinne tänne. Missä pupun jäljet siellä myös ketturepolainen on hiiviskellyt, jäljistä päätellen.

Paljon tuolla hangilla näkee kaikenlaisia 'hippelehiirien' jälkiä, niitä olis kyllä kiva opetella tunnistamaankin, niin ja lintujen ääniä.

Puhdetöitä.

Kamala tauti tämä neuloosi, langat vaihtavat olomuotoa ja pääteltävien pinkka kasvaa huimaa vauhtia - jospa joku muu tekisikin sen. Mihin näiden kanssa vielä joutuu?
Toinen asia ovat nuo kankaat  joita tuli tuotua,  'jonkun verran', muuttokuormassa Virosta, pääosin pellavaa. Ne polttelevat näppejä ja mieltä - haluaisivat jo muotoutua kasseiksi, pussukoiksi ja ...?

Tuo 'ruttukasa' on kolme  Annis- huivia, jotka odottavat pingotusta, loput ovatkin sitten tuubihuiveja.
Kokeilin tehdä tuubihuivin langan lopuista, eri laatuisia  ja -paksuisia, ja minä vaan neuloin menemään, käytin ainaoikeaa, oikeaa, joustinta ja nurjaa, mikä mieleen juolahti. Neuloin aina lankamyttyrän loppuun, en välittänyt kerroksista mitään,  ja mielestäni huiveista tuli aika mukavia, piristystä arkeen;), siis nuo kaksi alimmaista.

Tässä kuva huivista.

Ja tässä toinen, sama tekniikka.

Nuo kaksi ylimmäistä huivia ovat pieniä, lasten tuubihuiveja;(  Olen täällä blogissani sanonut etten tee lapsille tuubihuiveja, enkä edes ohjetta - ovat vaaralliset lasten (pienten) käytössä. Nyt kuitenkin neuloin kolme sellaista, en ole kuitenkaan antamassa niitä lapsille, kunhan kokeilin kun minulla oli tuollaisia pehmeitä, pörheitä efektilankoja. Ehkä meidän pienet tytöt saavat leikkiä niiden kanssa prinsessa-leikkejä, valvotusti, meillä.

Jääkarhun pentu.

Ranuan eläinpuistoon talvella syntyneestä jääkarhun pennusta  on julkaistu uusia kuvia. Pentu ulkoilee useita kertoja päivässä. Se alkaa tassutella noin kello 7 ja sen ulkoiluhetket päättyvät kello 17. Happihyppelyt kestävät muutamista sekunneista jopa kymmeniin minuutteihin. Mitään tarkkaa säännöllista aikaa liikuntahetkille ei ole.

Kuva ja tekstit: Yle Lappi.

Talvitaidetta.

Viikko kotona on vierähtänyt nopeasti - totutellessa paluumuuttajan arkeen. Päällimmäinen tunne on kuitenkin helpotus, se 'keikka' on nyt ohi, nyt ollaan kotona ja pysytään ja nautitaan. Suomi on hyvä maa asua, ihmiset ovat pääosin rehellisiä ja ystävällisiä, maa on turvallinen ja ruoka on hyvää, mitä sitä ihminen voi muuta toivoa. Tähän kun vielä lisää Lapin luonnonkauneuden, elämä hipoo lähes täydellisyyttä.

Katsokaa vaikka.

Kävimme metsässä hiihtämässä, pitkillä, leveillä, huonosti hallittavilla Ruotsin armeijan ylijäämäsuksilla. Raskasta, mutta, ah, niin nautinnollista. Johan edellä latua tehden, minä kamerani kanssa perässä. Mukana selässä keikkui eväsreppu, sisältönään tuoretta pullaa ja kaakaota johon olin lorauttanut sekaan tujauksen viskiä - hyvää.

Kuvassa ihailemme 'karhun pesää', hengitysilma-aukko oikealla. Sieltä se otso keväällä kömpii ulos, muka pelottelemaan meitä. Karhuja täällä onkin tavattu, me ja muut, susista puhumattakaan.

Näissä sitä 'talvitaidetta'?

Mökillä sauna on lämmennyt joka päivä, se on eräs niistä suurista elämän nautinnoista, rauhaisaa saunomista ajan kanssa, kellon ajasta riippumatta, silloin kun siltä tuntuu. Päiväunet villahuovan alla ovat arkipäivän ylellisyyttä, käytössä myös sunnuntaisin.

Pellolla oli myyrä joutunut parempiin suihin, luultavasti Lapinpöllö oli napannut myyrän ja jättänyt hangelle kauniin siiven iskun. Metsojen soidinkin on jo alkanut, kertoi naapuri, siis kevättä ilmassa.

On nautittu kuutamosta ja mahtavista revontulista. Perjantai-iltana leiskuivat mahtavat Taivaan tulet, ne loimusivat ristiin rastiin yli koko taivaan kannen. Väreinä vihreän lisäksi punainen, violetti ja keltainen. Pakko sanoa, etten ole eläissäni nähnyt mitään yhtä vaikuttavaa, suorastaan taianomaista.

Kyl maar kotona on hyvä olla!

Kotona Lapissa.

Onnistuin kuvaamaan revontulet, parempiakin kuvia niistä olen nähnyt, vaan olenkin noviisi.

Öisin pakkasta parikymmentä astetta, päivällä vain noin - 5 astetta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, suoraan sydämeen, kyllä kotona on hyvä olla.

Liiterin ovi käy ahkerasti.