Lankaa on muttei puikkoja.

Eilen tultiin kaupunkiasunnolle, ja kun neuloosi on päällä ei voi vaan istua ja katsoa telkkaria vaan on pakko kutoa. Mutta, mutta, olin vienyt kaikki puikot mökille, ainoastaan yhdet pitkät paksut bambupuikot löysin.

Siinä sitten tuskailin lankojeni kanssa ilman puikkoja, meinasin jo lähteä kauppaan kun niin pakotti. 

Johan, jolla on neuvo (melkein) kaikkeen sanoi, että kudo niillä paksuilla,  kun kello on kymmenen (nukkumaanmenoaika)  purat sen ;) että silleen.

Meillä täällä pohjoisessa on lumet jo vähissä, pihaa on jo haravaoitu ja puutarhakalusteet ovat löytäneet paikkansa. Ensimmäinen terassiolutkin (kotiterassilla) on jo juotu.

Lusikkakorut

Viikonloppuna oli Tennilän Kylätalolla Rovaniemen kansalaisopiston lusikkakorukurssi, opettajana Eini Kestilä. Talvella jo Hannele kertoi kurssista ja oitis ilmoittauduin mukaan, siis Hannele ilmoitti minutkin.
Perjantaina mietin, että miksi ihmeessä ilmoittauduin mukaan, vähän piti piiskata itseä lähtemään, mutta kotiin palatessa olinkin innoissani ja hyvilläni kun läksin. Kurssi oli antoisa, opettaja hyvä ja muut kurssilaiset mukavia. Ja jälkeäkin syntyi, vai mitä sanotte.

Ruusulusikoista korvakorut ja riipus, kielolusikasta riipus, vielä toinenkin ruusulusikka josta pesä taottu littanaksi ja summittaisesti porattuja reikiä.

Itsehiotut korukivet riipuksiin, niitä voi muunnella kuten ketjuja ja hihnoja mielialan mukaan.

Suurin koru Johanille pienemmät M:lle ja M.lle.

Rannekoru samoista lusikoista kuin edellinen kuva, kaikille lusikkamalleille on nimi, pitää opiskella.

Riipus lusikan varsista välissä puuhelmet, organzanauhassa. Tämä riipus on vasta hahmollaan, vaihdan tuohon hopeaketjun ja nuo helmet toisenlaisiin.

Tähänkin riipukseen tulee helmet väliin, nauha on tähän mielestäni hyvä.

Kaikki korut on tehty vanhoista alpakkalusikoista joita ovat tuoneet kaikki perheenjäsenet. Vanhin on Johanin lusikka vuodelta 1959, hiihtopalkinto, järjestäjä Kiikan Veto. Meidän lapset olivat kovia hiihtäjiä, sieltä suurin osa lusikoista. Minä en urheillut lapsena(kaan), minun lusikkani ovat palkintoja raittiuskilpakirjoituksista. Pakko nyt kyllä tässä mainita, että olen aikuisiällä, eka 42 vuotiaana, juossut viisi maratonia, lukuisia puolikkaita ja kymppejä, mutta niistä ei saanut lusikoita vaan suuria metallilätkiä.

Korut ovat upean kiiltäviä, kiillotettuja, mutta ei lakattuja. Kuvat ovat hiukan himmeitä.

Tämä oli kiva kurssi-menen uudestaankin.

Pataleipää, nam.

En ole syönyt tämän vuoden puolella kuin noin viisi palaa leipää, nyt oli pakko. Ohjeen pataleipään löysin jo talvella, olikohan se Nette taijokumuusellainen lehti. Leikkasin ohjeen silloin talteen ja ajattelin, että joskus...

suosittelen, on hyvää!

Pataleipä

8dl hiivaleipäjauhoja

1 1/2 tl suolaa 

1/4 tl kuivahiivaa

4dl kylmää vettä

Sekoita kulhossa jauhot, suola ja hiiva. Lisää kylmä vesi ja sekoita lastalla nopeasti. Älä vaivaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön 12-18 tunniksi.

Levitä leivinliina pöydälle, ripottele sille jauhoja ja kaada taikina liinalle. Painele taikina tasaiseksi levyksi ja taittele reunoilta kasaan. Ripottele päälle jauhoja ja anna vielä nousta liinan sisällä kaksi tuntia.

Laita kannellinen pata uuniin ja kuumenna uuni 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, nosta pata uunista ja kumoa taikina pataan. Nosta kansi päälle ja kypsennä uunissa puolisen tuntia. Poista kansi ja paista vielä noin 20 minuuttia, jotta leipä saa kauniin värin.

Suosittelen, kokeilkaa!!!

ps. uusi taikina on kulhossa kohoamassa.

Lapinhulluus.

Arkistoista löytyi todiste siitä, että olen yrittänyt iskostaa lapsiimmekin lapinhulluutta jo aivan pieninä. Tämä satukirja on 70-luvun puolivälin paikkeilta, (takakanessa luki M 6v.)
Itse haaveilin Lapista jo alakoulussa lukiessani satuja Sampo Lappalaisesta. Äitini, joka ompeli meille vaatteet, kertoi minulle joka halusin saamelaispuvun, ettei niitä voi eikä saa käyttää muut kuin saamelaiset. Siihen oli pakko tyytyä, mutta neljäntuulenlakin ostin ensimmäisillä Lapin reissuillani, ja sitä olen myös käyttänyt.

Pidän valtavasti vahvoista väreistä, kuulen revontulet ja olen nautiskelija-siispä sovin, ainakin omasta mielestäni, Lappiin. Olenko saanut tartutettua lapsiin lapinhulluuden jää nähtäväksi, ja onhan meillä neljä lastenlasta;)

Pääsiäinen meni jo...

Niin, tosiaan se meni jo. Kevät on tullut vauhdilla, ensin oli talvi joka vaan  jatkui, ja jatkui, ja ... Uusin harrastukseni vei suunnattomasti energiaani ei niinkään aikaa, ja johtui tosiaan asian uutuudesta ja outoudesta, minulle. Kiitos naapurin Antille 'valmennuksesta' ilman sitä olisin tuskin selvinnyt kaikista haasteista.
Nyt kuitenkin kaikki on järjestyksessä ja homma jatkuu syksyllä;)
Kävimme 'etelässä' laskemassa lapset ja hakemassa flunssan;( olimme  molemmat tosikipeitä, ja viikko siinä meni. Ei auttanut vaikka on koko talvi syöty D-vitamiinia, ja reilut annokset. Johtuiko siitä kun omilta saatiin, oli oikeanlaiset pöpöt. Nyt on tauti voitettu, en tiedä tultiinko edes ennalleen, mutta näillä mennään.

Meidän pääsiäiskoristeet, etu alan noita on vanhemman M:n esikoulun tuotos, ikää noidalla on 36 vuotta.

Nykyään en leivo paljon mitään, mutta tämä nappasi. Ei se kuitenkaan ollut niin hyvä kun kuvittelin, ehkä liikaa kaikkea. Ja riittoisa se on, sitä on jäljellä vieläkin, vaikka sitä on tarjottu vieraillekin.

Maaliskuun hiihtokelit.

 Nämä kuvat olen ottanut 28.3 hiihtolenkiltä. Ensimmäisissä kuvissa olevat pilvet ihmetyttivät muodollaan.

Joku mies sanoi mitä pilviä ovat, eivät kuulemma kumuluspilviä, mutta arvatkaa vaan muistanko mitä.

Näin komeat hiihtobaanat olivat vielä viikonloppuna, nyt en ole käynyt. Mökillä kyllä oli lunta vielä 20-30 senttiä ja hankikannot.

Hiihtoladun varressa puiden aluset ovat kuitenkin jo paljaat.

205 kilometriä hiihdin, luku on tarkka koska käytän Sports Trackeria josta saa tarkat mitat. Kilometreistä  olen ylpeä, pariin edelliseen talveen en hiihtänyt yhteensäkään noin paljoa. Tarkoitus oli lähteä vielä pohjoisempaan hiihtämään, mutta, mutta...nyt menee toinen harrastus hiihdon edelle.