Kirpputorilta mökin ikkunaan.

Muistatte varmaan kun Tartossa asuessamme hehkutin kirpputorilöytöjäni, merkattu pöytäliina

20 senttiä ja silleen.

Nyt niistä on ommeltu pitsisomisteisia kappoja mökin ikkunoihin, mielestäni ovat sieviä, ja ennen kaikkea käytössä.

Hiukan lisäksi valkoista lakanakangasta, pitsi reunaan ja tankoon, se on siinä.

Tässä on ommeltuna kirpparilta ostetusta valkoisesta pellavaliinasta pari pitsisomisteista koristetyynynpäälistä. Verhona on suomalaiselta kirpparilta ostettu pitsiverho (Latvialaista tuotantoa). Etsin juuri tuollaista paksumpaa ryhtinsä pitävää pitsiverhokangasta, mutta niitä ei kangaskaupoista löytynyt, vaan onneksi on kirpputorit. Hinta 5 euroa ei päätä huimaa.

Tämän verhon ompelin äidin vanhasta pöytäliinasta. Ostoliina on, eikä kovin vanha, vaan kaunis on sekin.

Näin nämäkin ihanuudet ovat nyt arvoisessaan käytössä - nähtävillä, eivätkä kaapin kätköissä.



Juottaan Uitonpirtti.

edit: Tuo otsikko kuuluisi kirjoittaa Juotaksen Uitonpirtti. Muutaman vuoden seudulla asuneena olen sen oppinut, ja vähän muutakin.


Kemijoen rannalla sijaitseva Uitonpirtti on toiminut uittojen tukikohtana aina vuoteen 1991. Nykyinen rakennus on sodassa poltetun tilalle siirretty entinen armeijan parakki.
Tätä pirttiä ei ole juurikaan käytetty miesten yöpymiseen, koska suurin osa uitolla olleista miehistä on ollut paikkakuntalaisia. Ajan mukaisesti uiton kymppi on 'valjastanut' lähes koko perheensä työmaalleen, niinpä myös Kaarina 15v. työllistyi uitonpirtin keittiöön ja hoitamaan puhelinliikennettä.

Nykyisin Uitonpirtistä pitää ansiokkaasti huolta perinneyhdistys, joka on kunnostanut sitä perinteitä kunnioittaen ja säilyttäen sen ajalle tyypillisen hengen. Talkoovoimin on rakennettu sauna ja puuliiteri.

Uitonpirttiä on mahdollista vuokrata (edullisesti) erilaisiin tilaisuuksiin ja myös matkailijat ovat tervetulleita nauttimaan paikan ainutlaatuisesta tunnelmasta, saunomaan ja kalastamaan Kemijoen upeissa maisemissa. Polkupyörillä liikkujille erityisen edullinen majoituskohde.

Jos kiinnostuit ota yhteyttä sähköpostilla: toisellapuolenlahden@gmail.com

Uitonpirtti.

Elämänluukku.

Putkiradio ja keksi.

'Lohi' puussa, opastamassa Uitonpirtille.

Sauna, sievä kuin karamelli.

Näkymät hyyskän ikkunasta Kemijoelle.

Kemijoki.

Historiaa

Uitto on vuosisataisen historiansa aikana jättänyt jälkensä Lapin luontoon ja ihmisiin. Uitto on ollut tunnettu ja kuljetustapana käytössä ainakin 1600-luvulla. Metsäteollisuus kiinnostui Lapin metsävaroista 1870-luvulla. Tuolloin perustettiin ensimmäinen höyrysaha Kemijokisuulle Karihaaraan, samalla alkoi metsäteollisuus Kemijoen vesistön alueella laajassa mitassa. Irtouitto yleistyi koko joella 1890-luvulla, kun uitto alkoi saada suurempaa merkitystä perinteisen lohenkalastuksen kustannuksella.

Vuoden 1902 vesioikeuslaki velvoitti perustamaan uittoyhdistyksiä ja toimittamaan yhteisuittoja. Kemijoen uittoyhdistys oli perustettu jo v.1901, jonka jälkeen uitto muuttui yhä suunnitelmallisemmaksi ja etukäteen tehtyihin laskelmiin perustuvaksi. Uitettava puumäärä Kemijoen vesistössä kasvoi edelleen 1920-luvulla ja vaikka 1930-luvun alun suuri talouslama vaikuttikin voimakkaasti sahaustoiminnan vähenemiseen, voitiin se Lapissa kompensoida selluloosatehtaiden perustamisilla. Alkoi legendaarinen savotoiden ja uiton "kulta-aika", joka keskittyi vuosien 1933 ja 1937 väliin. Sotien jälkeinen jälleenrakennuskausi elvytti uittoa tuomalla uusia uittajia ja puutavaralajeja uiton piiriin.

Vaikka 1950-luvulla uittomäärät kohosivat huippulukuihin, Kemijoen jokilatvojen käyttö uittamiseen alkoi supistua. Taloudellisesti kannattamaton purouitto lopetettiin, sillä metsäautotiet tarjosivat kannattavamman kulkureitin puutavaralle ja puut kuljetettiin autoilla pääväylän varteen tai suoraan tehtaalle. Uittamisen taantumiseen oli osaltaan syynä autokuljetusten nopeus, joustavuus ja kustannuksien edullisuus. Lapissa irtouitto loppui Tornionjoella v.1971 ja Kemijoella v. 1991.

Alkuun uittotyöntekijöiden majoittaminen ei ollut ongelma, sillä miehet olivat tottuneet yöpymään taivasalla. Vasta siirryttäessä tukinlaskusta organisoituun yhteisuittoon tuli uittopirttien rakennuttaminen ajankohtaiseksi. Tällöin tarvittiin jokivarsille konttorirakennuksia ja puhelimet yhteydenpitoa varten. Konttori tarjosi myös yöpymispaikan. Uittopirttejä rakennettiin lähinnä joki- ja järviuiton paikkoihin, jossa työ vaati jatkuvaa valvontaa. Jokiuitossa uittopirttejä rakennettiin jokisuulle, vastuulle tai kosken partaalle ja järviuitossa varppauksen kannalta tärkeään paikkaan.

Ensimmäiset Kemijoen uittopirtit rakennettiin todennäköisesti vuosina 1900-1904, jolloin Kemi Oy:n metsäpäällikkö Hugo Sandberg aloitti uittoväylien kunnostamisen ruotsalaisten esikuvien mukaisesti. Asuinrakennuksen lisäksi uittotukikohtiin rakennettiin tarpeen mukaan sauna, varasto eli makasiini, käymälä, venevaja, kellari ja kaivo, joskus myös paja.

Vuosisatamme kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana rakennetut uittopirtit olivat yleensä yksi- tai puolitoistakerroksisia satulakattoisia lamasalvosrakennuksia. Alun perin niissä oli pärekatto ja käytävämäinen koko rakennuksen pitkää sivua noudatteleva pulpettikattoinen avokuisti. Ainakin osa uittopirteistä maalattiin alkuaan valkoisiksi, mutta myöhemmin ne on punamullattu, jolloin vain rakennuksen yksityiskohtia on korostettu valkoisella värillä. Osa rakennuksista on vuoraamattomia ja osa lautavuorattuja. Yleishahmoltaan nämä vanhimmat uittopirtit poikkesivat paikallisesta rakentamistavasta ainoastaan valkoisen värinsä ja hirsiarkulle rakennetun käytävämäisen kuistinsa ansiosta.

Uittopirteissä oli tavallisesti kaksi huonetta, pirtti ja konttori. Pirtin katonrajaan rakennettiin makuulava, jonne mahtui kymmeniä miehiä yöpymään. Makuulavan alla oli pitkä orsipöytä, johon vastaavasti mahtui kymmeniä ruokailijoita. Työnjohtajat yöpyivät konttorissa, jossa sijaitsi myös uittopirtin tärkeä hermokeskus, puhelin. Uittopirttien rakentamistavassa tapahtui 1920-luvun lopulta lähtien muutoksia, sillä rakentamista säädeltiin lailla (ns. kämppälaki). Käytävämäisen kuistin sijaan uittopirtteihin saatettiin rakentaa satulakattoinen avo- tai umpikuisti. Seuraavalla vuosikymmenellä pitkänmallisesta kuistista luovuttiin kokonaan. Samalla luovuttiin ensimmäisille uittopirteille tyypillisestä rivirakennuksen pohjakaavasta. Katonrajassa sijaitsevan makuulavan asemesta miehille varattiin erilliset kerrossängyt.

Toisen maailmansodan jälkeen uittopirttien rakennuttaminen oli vilkkaimmillaan, koska sodassa tuhoutuneet ja voimalaitosten tieltä puretut uittopirtit oli korvattava uusilla. Myös uusitun kämppälain (1947) vaatimukset edistivät rakentamista. Vaikka hirsirakenteisia uittopirttejä tehtiin vielä 1950-luvun lopussa, syrjäyttivät lauta ja lautaelementit hirren rakennusmateriaalina heti toisen maailmansodan jälkeen. Uittopirttien ulkoarkkitehtuuri muuttui samalla pelkistetyksi.

Kemijokivarren uittopirtit ovat ainutlaatuisia, sillä Lapissa aloitettiin ensimmäisenä Suomessa järjestelmällinen uittopirttien rakennuttaminen jo ennen kuin se lain mukaan oli välttämätöntä. Vuosisadan alussa rakennetut uittopirtit tehtiin tarkoituksella näyttäviksi monumenteiksi osoittamaan puutavarayhtiöiden mahtia luontaistaloudessa eläneille paikallisille, jotka eivät halunneet luopua kalastusoikeuksistaan. Ensimmäiset uittopirtit sijaitsivatkin pääasiassa Keski- ja Ala-Kemijoella, jossa lohenkalastus oli merkittävä tulonlähde.

Ranuan eläinpuistosta.

Toki eläinpuistossa on muitakin eläimiä kuin vain julkkisjääkarhut, ja sitäpaitsi eläimet ovat nyt virkeitä, toisin kuin kesähelteillä. Karhut osaavat mm.venytellä raajojaan, heiluttaa tervehdykseksi ja nousta seisomaan, tietäessään saavansa herkkupaloja. Hyvä vai huono - siitä voi olla monta mieltä.

 Karhua pakoon ei kannata nousta puuhun, se 'köntys' kun kiipeää sinne varsin ketterästi.

Eräs susi juostajolkkasi samaa polkua ympäri tarhaa, stressiäkö lie silläkin.

Ilves vietti keskipäivän siestaa, tupsukorvat pystyssä.

Kysyin merikotkalta: "miksi sinulla ei ole kattoa, etkö sinä osaa lentää"?  

Näytti siltä kuin merikotka kuuntelisi puhettani päätään kallistellen, ja vastaukseksi se levitteli siipiään kuin lähteäkseen lentoon. "Uskotaan, uskotaan" sanoin.

Mutta tämä kaveri se melkein puhui, vastaili puheeseeni välillä lempeillä välillä ärhäköillä puhetta muistuttavilla äänteillä, ja tuli aivan aidan viereen seurustelemaan. Aivan selviä sanoja korppi ei tuottanut, mutta luulen sen kyllä piankin oppivan sanomaan myös ihmisten sanoja. Seurustelimme, kunnes aidan viereen tuli joku mies, silloin toinen korppi, joka istui läheisen puun oksalla, rääkäisi kovalla äänellä, silloin tämä tuttavallinen korppi poistui aitauksen takaosaan ja meidän seurustelumme loppui siihen.

 Joutsenen kovasta 'koilotuksesta' päätellen kyltti on oikeutettu.

Myskihärän ohi kannattanee  hipsiä niin ettei tuppaa päätään aitaukseen?

Tässä taas ruotsia puhuva nainen, huomaa trikoot, turkki, villasukat ja vaaleanpunainen tekoturkismyssy, asua täydensi vaaleanpunainen reppu - sävy sävyyn nääs. Jääkarhunpentu kiinnosti häntäkin.

Ranuan jääkarhunpentu kasvaa.

Me, kuten useat muutkin, päätimme eilen pistäytyä katsomassa kuinka se Ranuan kuuluisuus, jääkarhunpentu, on kasvanut - ja olihan se. Väkeä tosiaan oli paljon, kassa kyllä tuumasi päivän olevan hiljainen edellisiin verrattuna, siis kassa kilisee ja hyvä niin. Harvoin noilla eläinpuistoilla käy tuollainen 'tuhannen taalan paikka' vaikka raha sielläkin näyttelee jättiosaa, toiminnan kannalta.

Keksi nimi Venuksen ja Manassen 18.11.2011 syntyneelle pennulle, ja voita elämysviikonloppu.

Eläinpuiston intendentti Mari Heikkilän mukaan pentu viihtyyy ulkona jo lähes koko päivän. Emo myös imettää pentua ulkona, ja leikkimisen lisäksi molemmat ottavat toisinaan päiväunet hangessa. Pennusta onkin nopeassa tahdissa tullut yksi puiston vetonauloista.

-Tupa tärisi pääsiäisenä, Heikkilä kuvailee väenpaljoutta.

Suloinen pallero se oli, ja luulen harvan siinä katsellessaan ajatelleen, että kyseessä on kuitenkin peto.

Villi Pohjola 2.

Orava on usein nähty vieras mökkiympäristössämme, taitaa pesiä pihakuusessa. Ihmettelimme kun aitan ulkoseinällä olevat poronsarvet on jyrsitty kauttaaltaan, vaan sekin asia selvisi Wikipediasta, orava on ollut asialla tyydyttämässä kalkin tarvettaan.

Täysikasvuisen oravan ruumis on 19–28 cm ja häntä 14–24 cm pitkä. Painoa oravalla on 200–480 gramman väliltä. Suomen oravakannassa tavataan erilaisia värityyppejä: mustahäntäinen tumma kuusiorava, punahäntäinen vaalea mäntyorava sekä ruskeahäntäinen orava lukuisine välimuotoineen.

Orava vaihtaa karvan kaksi kertaa vuodessa. Korvien karvatupsut kehittyvät syksyn kuluessa ja putoavat keväällä pois. Uros ja naaras muistuttavat toisiaan sekä ulkomuodoltaan että kooltaan.
Oravan ääntely on säksätystä, undulaattimaista kujerrusta tai kurnutusta ja niiskuttelua.

Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, kuten Suomessa, oravien pääravintona ovat kuusen siemenet, huonoina käpyvuosina oravat turvautuvat myös männyn siemeniin. Syksyllä sienet ovat tärkeä ravinnonlähde. Sen lisäksi oravat voivat syödä kukkia, marjoja, hedelmiä, vihreitä kasvinosia ja nilaa. Eläinravintona kelpaavat toukat, hyönteiset ja linnunmunat ja -poikaset. Etelämpänä lehtimetsävyöhykkeellä, missä kasvaa runsaasti pähkinäpensaita ja tammia, pähkinät ja tammenterhot ovat oravien tärkeimpiä ravinnonlähteitä. Baltian maiden sekametsävyöhyke on luonnostaan oraville suotuista aluetta, sillä siellä esiintyy metsissä runsaasti sekä tammea ja pähkinäpensasta että kuusta.
Oravat järsivät toisinaan luita ja pudonneita hirvieläinten sarvia kalkintarpeeseensa. Asutusalueiden ”city-oravat” taas hyödyntävät pääosin lintujen ruokintapaikkojen antimia, pääasiassa maapähkinöitä, auringonkukansiemeniä ja talia. Niiden tiedetään myös kaivelevan ulkoroskapönttöjä ruoan toivossa. Joskus orava voi tulla jopa sisälle rakennuksiin ruoanhakuun tai jopa rakentaa pesän ullakolle.

Oravaa metsästettiin Suomessa 1900-luvun alussa satojatuhansia yksilöitä. Nahkoja vietiin lähinnä Saksaan ja Englantiin. Laji rauhoitettiin vuonna 1929, ja metsästysaikaa lyhennettiin. Oravakannat elpyivätkin nopeasti. Nykyään oravan metsästys Suomessa on vähäistä.
 

Lehtokurppa on juuri se lintu joka lentää ja 'kurnuttaa' kesäiltaisin lähes samaan aikaan ja samaa lentorataa käyttäen, käy jossakin ja palaa pian takaisin.

Pituus 33–38 cm, mukaan luettuna 6–7 cm pitkä nokka, siipien kärkiväli 55–65 cm, paino145–420 g.

Väritykseltään lehtokurppa on ruskean eri sävyjen, mustan ja valkoisen kirjava. Lennossa erottuu kirkkaan punaruskea yläperä ja vaalea pyrstön kärki. Räpsähtää yleensä lentoon vasta aivan kulkijan jaloista. Muoto on tukeva ja kyyhkymäinen. Nokka on pitkä ja suora. Huhtikuusta heinäkuuhun koiras lentää iltaisin soidinlentoa puunlatvojen tasalla, ja ääntelee kurnuttavasti ja välillä sipisten. Vaaran uhatessa poikuetta emo taapertaa varvikossa esittäen vaivaista, tai lentää surkean oloisesti kulkijasta poispäin, jolloin näyttää siltä kuin se roikottaisi poikasta jaloissaan. Lehtokurpan silmät ovat suhteettoman suuret ja ne ovat suunnilleen keskellä päätä joten lintu näkee 360 astetta kääntämättä päätään.
Ravintona  madot, toukat, etanat ja muut kostean maan pikkueläimet, siemenet ja marjat.

Lehtokurppa on Suomessa riistalaji, jota ammutaan muutamia tuhansia vuodessa. Muualla Euroopassa, ainakin Tanskassa, Ranskassa ja Britteinsaarilla, se on hyvin suosittu riistalaji.

Tekoaltaan elämää...

Tänään Juottaan kyläyhdistys piti koko perheen ulkoilupäivän ja sen yhteydessä pilkkikilpailut Piittisjoen laavulla. Sää suosi tapahtumaa, aamun aikana taivas aukeni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta pitäen myös pilkittömän paparazzin, seuralaisineen, lämpimänä. Järjetäjien iloksi väkeä paikalla oli runsaasti, tapahtumiin osallistuminen palkitsee järjestäjiä ja vapaaehtoisia parhaiten. 

Kylissä on vielä voimaa, jokivaressa elämää.

Tarjolla oli kahvia ja tuoreita, aamulla paistettuja, munkkeja, toki makkaraakin.
Kalaa altaalta nousi runsaasti, voittajan saaalis oli yli kolme kiloa ja  lapsetkin saivat saalista niin että huonompaa aikuista hävetti. Kaikki saivat palkinnot, niin kuin tapahtuman luonteeseen luonnollisesti kuuluukin ja myös arpajaispalkinnot olivat hyviä ja niitä oli paljon.  Numerolla 34 sai kävelysauvat, kiitos niistä.

Toinen asia on tuo tekoallas, joka kartalta löytyy nimellä Juotasjärvi.  Altaan rakennustyöt käynnistettiin  -50luvulla ja sen muodostavat varsinainen Juotasjärvi, siihen laskevan Piittisjoen kautta, Paattinkijärvi ja Näskänjärvi. Tekoaltaan alapäässä on sitten se voimalaitos, jonka jälkeen vesi päätyy Kemijokeen, tuottaen sähköä vielä useamman voimalan voimalla,  matkallaan Perämereen.
Talvella tuon altaan maisema on erikoinen, suorastaan sykähdyttävä. Voimalaitos laskee altaan vedenpinnan niin alas, että jäät painuvat lähelle pohjaa muodostaen kuumaisemat kraatereineen. Jäältä katsottaessa rannan metsät kohoavat korkealla altaan reunoilla, jäät nousevat metsän reunaan muodostaen portaita ja railoja - sykähdyttävää. Joen ylittävä silta näyttää luonnottoman suurelta ja korkealta, se sama silta joka kesäaikaan on kesy kotoinen ylikulkupaikka, lokkien levähdyspaikka.

Kannattanee kairata reikä järvessä alimpana olevaan kohtaan, kai ne kalat ovat siellä missä vielä on vettä jäljellä - sanoo meikäläisen maalaisjärki?.

Jogurttipurkin takki.

'Törmäsin' kaupassa Novitan Hanko-lankaan, ja ihastuin. Ostin kaksi kerää luonnonvalkoista,
a' 3.70€, tietämättä vielä silloin mitä niistä tekisin. Jotenkin tuntui, että niistä pitää virkata jotakin, ja kun kotona sattui olemaan seiskan koukku ja tyhjä turkkilaisenjogurtin purkki niin eikun hommiin.
Lankaa kului noin 80 grammaa.Tuo purkin kuva kuultaa läpi virkkauksen, vaan siihen ajattelin
spraymaalia.
Mulla on tapana keväällä ostaa yrtit  ruukuissa, kotona sitten ripottelen niitä mitä erilaisempiin ruukkuihin ikkunoille. Näitä ajattelinkin virkata useamman juuri siihen tarkoitukseen. Hyvin yrtit kasvavat ikkunalla  ja niistä on kiva nipistää makuja salaatteihin ja ruokiin, itse asiassa myös erilaiset lehtisalaatit kasvavat meillä ikkunoilla ja kesän tullen siirrän hengissä olevat kasvihuoneeseen, siellä ne antavat satoa koko kesän.

 Tässä siis tuo takitettu jogurttipurkki.

Hauskaa Pääsiäistä!

Rovaniemen oma Artturi.

Rovaniemellä on ihmisystävällinen, rauhallinen poliisiporo Artturi. Se luovii suurissakin yleisöjoukossa tottuneesti ja ylväästi kuten poliisiporon arvovallalle sopiikin. Artturi on  myös kelpo kuvattava, tottunut paparazzeihin ja kaiken maailman turisteihin, joita Rovaniemellä kuulemma vierailee toiseksi eniten, Suomessa, heti Helsingin jälkeen.

Artturi työssään, kansan parissa.



Sillan alta.

Eilen hyödynsimme auringon paisteen ja kirmasille keväisille jääladuille, joita täällä Rovaniemellä on ihan kiitettävästi. Ihana oli hiihtää,  ja väkeä oli paljon, ketkä hiihtäen ketkä kävellen tai potkukelkoilla, koiran kanssa tai ilman - kaikille on tilaa. Ei tuo hiihtokunto kyllä ole kaksinen, mutta hyvin se meni näinkin vähäisillä tämän talven hiihdoilla. Naapuri sanoi hiihdelleensä Sunnuntaina neljä tuntia Ounasvaaralla, kunnioitettava suoritus. Kyllä meidän täällä kelpaa kun on lunta ja latuja, ja kaiken kukkuraksi silmiä hivelevät maisemat.

Kännykkäkamerakuvaa Ounasjoen jäältä.

Keskellä Jätkänkynttiläsilta.

Ja sillan alla, josta latu vie kaupungin kautta Ounasvaaralle ja toisaalle Alakorkaloon pitkin Kemijoen rantaa ja jäätä.

Huhtikuu 2012

Yksi meidän kylän akka sallii itselleen pienen lasillisen ?päivänä.

Huhtikuun akka on nimeltään Maimu, iäkseen hän ilmoittaa: toimiva. Kolme asiaa jotka hän haluaisi ottaa mukaansa autiolle saarelle ovat: veitsi haarukka ja lusikka. Lempiväri on kellertävä.

Kysymykseen, mikä sytyttää minussa liekin? hän vastaa: se, jos eläke/läisellä  nousee.