Kahdeksan vuodenaikaa.

Tää oli ihan pakko päivittää. Olen julkaissut tämän aiemmin 11.1.2012.

Tällä voi lohduttaa itseään, jos esim. syksy tuntuu pitkältä-ei hätää, tämä kahdeksan vuodenaikaa puolittaa senkin.

Vanhat lappilaiset ja saamelaiset eivät tyytyneet neljään vuodenaikaan, vaan he jäsensivät aikansa kahdeksaan jaksoon: syystalvi, talvi, kevättalvi, kevät, kevätkesä, kesä, syyskesä ja syksy. Neljää päävuodenaikaa täydensi neljä välivuodenaikaa.


Elokuun lämpimät kuutamoiset yöt kuuluvat kesään, mutta jokin elokuussa kielii syksyn kuulaudesta ja viiltävästä alakuloisesta valosta.
Ei tarvita kuin muutama kylmä, hallainen yö, ja syyskesä vaihtuu syksyksi. Kun lehti varisee maahan ja järven rantaa peittää yöusva ja pakkasriite, on jo täyssyksy, ei vielä syystalvi.
Vuosi alkaa pakkastalvesta. Vuodenvaihteen juhlat ovat päättyneet, on pimeää, kylmää ja hiljaista, kunnes maalis-huhtikuussa, heti laskiaisen jälkeen, koittaa hankikantokevät.
Valon määrä lisääntyy merkittävästi, joskin öisin on vielä pimeätä ja kylmää. Mutta valon myötä luontokin alkaa heräillä, ja jäidenlähtö-kevään aikana maassa on vielä lunta, mutta myös pälviä, joille ensimmäiset kasvit ilmestyvät, ja joille porot vasovat. Ensimmäiset koskikorennot ryömivät rantojen hangilla.

Kun aurinko ei enää laske, alkaa vaaleanvihreä kesä eli keskiyönauringon aika. Koko luontopiiri elää taukoamattomassa 24 tunnin hurmoksessa.
 Mutta jo horsman kukkiessa alkaa sadonkorjuun aika, ja päivät lyhenevät. Tätä seuraa ruskan väriloisto, joka antaa muistutuksen siitä, että koko luonto on taas peittymässä jään ja lumen alle.
Ja sitten sataakin ensilumi, joka tosin jo ensimmäisten lauhojen aikana sulaa. Tätä mustan lumen aikaa seuraavat pakkaset jäätävät maan.

Vuoden kierron päättää viimeinen vuodenaika, joulukaamos, joka merkitsee pitkää, jatkuvaa pimeää kautta. Kaamos loppuu vuoden huippuhetkeen, jouluun, jolloin vietetään uuden syntymän, valon ja vanhan taakse jättämisen juhla.



Aika jaettiin kahdeksaan vuodenaikaan hyvästä syystä. Ilmoista ja sään enteistä katsottiin, mitä milloinkin piti tehdä. Pohjoinen elämäntyyli synnytti pohjoisen mielenlaadun, mentaliteetin, joka jäljitteli luonnon omaa elämää. Luonto on koko ajan muutostilassa, jo toteutuneessa vuodenajassa mutta jo matkalla seuraavaan. Samaten ihminen on koko ajan välitilassa, alituiseen lähdössä jonnekin, hän orientoituu huomiseen.

Yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot muuttuvat, mutta luonnon muovaama mentaliteetti säilyy lähes muuttumattomana yli sukupolvien. Myös kahdeksan vuodenaikaa ovat säilyneet. Edelleenkin ne ohjailevat toimiamme, tunteitamme ja ajatuksiamme monin tavoin - kaiken aikaa.



Kuva ja teksti lainattu Rovaniemi-sivuilta.