Lusikkakorut

Viikonloppuna oli Tennilän Kylätalolla Rovaniemen kansalaisopiston lusikkakorukurssi, opettajana Eini Kestilä. Talvella jo Hannele kertoi kurssista ja oitis ilmoittauduin mukaan, siis Hannele ilmoitti minutkin.
Perjantaina mietin, että miksi ihmeessä ilmoittauduin mukaan, vähän piti piiskata itseä lähtemään, mutta kotiin palatessa olinkin innoissani ja hyvilläni kun läksin. Kurssi oli antoisa, opettaja hyvä ja muut kurssilaiset mukavia. Ja jälkeäkin syntyi, vai mitä sanotte.

Ruusulusikoista korvakorut ja riipus, kielolusikasta riipus, vielä toinenkin ruusulusikka josta pesä taottu littanaksi ja summittaisesti porattuja reikiä.

Itsehiotut korukivet riipuksiin, niitä voi muunnella kuten ketjuja ja hihnoja mielialan mukaan.

Suurin koru Johanille pienemmät M:lle ja M.lle.

Rannekoru samoista lusikoista kuin edellinen kuva, kaikille lusikkamalleille on nimi, pitää opiskella.

Riipus lusikan varsista välissä puuhelmet, organzanauhassa. Tämä riipus on vasta hahmollaan, vaihdan tuohon hopeaketjun ja nuo helmet toisenlaisiin.

Tähänkin riipukseen tulee helmet väliin, nauha on tähän mielestäni hyvä.

Kaikki korut on tehty vanhoista alpakkalusikoista joita ovat tuoneet kaikki perheenjäsenet. Vanhin on Johanin lusikka vuodelta 1959, hiihtopalkinto, järjestäjä Kiikan Veto. Meidän lapset olivat kovia hiihtäjiä, sieltä suurin osa lusikoista. Minä en urheillut lapsena(kaan), minun lusikkani ovat palkintoja raittiuskilpakirjoituksista. Pakko nyt kyllä tässä mainita, että olen aikuisiällä, eka 42 vuotiaana, juossut viisi maratonia, lukuisia puolikkaita ja kymppejä, mutta niistä ei saanut lusikoita vaan suuria metallilätkiä.

Korut ovat upean kiiltäviä, kiillotettuja, mutta ei lakattuja. Kuvat ovat hiukan himmeitä.

Tämä oli kiva kurssi-menen uudestaankin.